Memphisin kaupungissa, Tennesseen osavaltiossa, sijaitsevassa arkisen näköisessä konttorirakennuksessa 11 Yhdysvaltain merivoimiin kuuluvaa miestä ja naista pelaa ammatikseen videopelejä.
”Tämä on merivoimien paras palveluspaikka!” kehuu ryhmää johtava Aaron Jones.
Ryhmä pelaa kello 08-16 videopelejä Internetissä, ja pyrkii houkuttelemaan nuoria liittymään laivastoon. He pelaavat pelejä, kuten League of Legends, Counter Strike, sekä muita taistelupelejä, ja jakavat videoita kanssapelaajilleen. Ryhmän jäsenet aloittavat nettikeskustelun laivastoon liittymisestä kiinnostuneitten kanssa, ja kannustavat näitä värväytymään.
”Monilla on väärä käsitys merivoimista”, sanoo Jones. ”Meiltä kysytään, täytyykö palvella laivalla, saako olla naimisissa, tai saako pitää koiraa”.
Epätavalliseen keinoon värvätä sotilaita on syynsä. Yhdysvaltain asevoimilla on ongelmia pätevien sotilaitten saamisessa. Kuluvan vuoden lopussa arvioidaan riveistä puuttuvan 26 000 sotilasta.
Värväystä vaikeuttaa amerikkalaisnuorten kehno kunto. Vain 23% armeijaikäisistä nuorista kelpaa palvelukseen. Syynä palvelukseen kelpaamattomuuteen ovat useimmiten mielenterveysongelmat sekä ylipaino.
Asevoimien palvelusvaatimuksia on laskettu vuosien mittaan. Ylipaino ei välttämättä estä palvelusta, sillä asevoimilla on värvätyille tarkoitettuja laihdutusleirejä, ja huumeitten käyttö ei enää ole este sotilaaksi ryhtymiselle.
Ryhmä vierailee myös pelimessuilla ja kouluissa esittelemässä merivoimia.
”Minulle maksetaan pelaamisesta”, kertoo ryhmään kuuluva Anjelica Javier. ”Pelaan kotona ja töissä, tämä on ihanaa elämää!”
”Luulin ilmoitusta tästä ryhmästä ensin huijaukseksi, mutta vastasin siihen”, Javier jatkaa. ”Minulle soitettiin, ja minut hyväksyttiin merivoimiin”.
Asevoimat haluaa jatkaa palvelusvaatimusten keventämistä.
”Haluamme antaa useammalle mahdollisuuden palvella asevoimissa”, sanoo merivoimien värväyskeskuksen johtaja Dave Benham. ”Mielestämme monimuotoisuus on vahvuutemme”.
Lähde SVT