Vuonna 2008 Suomen viranomaiset sulkivat Wincapita- sijoitusklubin sivut, ja seuraavat vuodet media repi uutisia klubilaisilta perityistä jättimäisistä summista, sekä Wincapitan puuhamiehen Hannu Kailajärven etsinnöistä.
Wincapita kertomansa mukaan antoi jäsenilleen mahdollisuuden sijoittaa kansainväliseen valuuttakauppaan, ja tienata jopa 700% voitot lyhyessä ajassa. Mukana Wincapitassa oli tiettävästi myös Suomen hallituksen ministeri, sekä puolustusvoimien kenraali jos toinenkin.
Suomen oikeuslaitos on tuominnut Wincapitan pyramidihuijaukseksi, josta maksetut voitot tulivat sijoittajien panostuksista, ei valuuttakaupan tuotoista.
Wincapita-elokuva on klubin puolustajien puheenvuoro. Indietuotannon takana on joukko Wincapitaan sidoksissa olevia yksityishenkilöitä sekä vaihtoehtomedia PosiTV. Ohjaaja Ike Novikoff toimii taiteilijanimen suojasta, ja on aiemmin tehnyt dokumentin Make Europe Great Again.
Elokuvan ideana on kiistää kaikki Suomen viranomaisten väitteet. Wincapita oli laillinen sijoitusklubi, Suomella ei ollut juridista toimivaltaa Wincapitaan, ja klubiin sijoittaneita ei olisi saanut laittaa korvausvelvollisiksi. Eikä klubin perustaja Hannu Kailajärveä olisi saanut tuomita viiden vuoden vankeuteen, ainakaan suomalaisessa tuomioistuimessa.
Wincapita on hyvin tehty elokuva. Dramaattinen kuvasto toimii. Kuvissa pyörivät suurkaupungit ja pörssikurssit tuovat kansainvälistä tuntua, ja välissä olevat haastattelut vaikuttavat asiallisilta. Äänessä eniten oleva lakimies Ilkka Pitkänen on vakuuttava ja hänen puheitaan ei voi vain sysätä syrjään.
Heikkoutena elokuvassa on asenteellisuus. Kyseessä on Wincapitan valkopesu. Siihen voi olla aihetta, mutta elokuvassa ääneen pääsevät vain suuria summia Wincapitalla ansainneet, ja rahansa ulosottomiehelle menettäneet. Yksikään Wincapitaan tyytymätön ei kerro mielipidettään.
Elokuva Wincapita rikkoo uskon Suomen viranomaisten erehtymättömyyteen ja oikeudentajuun. Wincapitaan sijoittaneita ei kohdeltu tasaveroisesti. Suomalaiset sijoittajat menettivät omaisuutensa, ja jopa henkensä, mutta samaan aikaan Wincapitaan sijoittaneet ulkomaalaiset jäivät täysin takaisinperinnän ulkopuolelle. Elokuvan mukaan viranomaiset rikkoivat niin Suomen lakia ja kansainvälisiä sopimuksia, Ison-Britannian ja Yhdysvaltain lakeja, Euroopan Unionin direktiivejä kuin Yhdistyneitten Kansakuntien turvaamia ihmisoikeuksia.
Wincapita saarnaa jo uskoville, niille jotka pitävät klubia rehellisenä. Ne, jotka mieluummin uskovat Suomen viranomaisiin, tuskin suostuvat edes elokuvaa näkemään, saati sitten luottaisivat sen sanomaan.
Ulkopuolisen on mahdotonta sanoa, mikä on totuus Wincapitasta. Joko voi uskoa klubin jäseniä, tai sitten viranomaisia, mutta molemmilla on oma lehmä ojassa.
Wincapita-elokuvaa voi suositella klubissa mukana olleille, tai siitä avoimin mielin kiinnostuneille. Yhteiskunnan rajapinnoilla ja siihen epäillen suhtautuvat löytävät Wincapita- elokuvasta tukea ajatuksilleen. Raaka totuus on kuitenkin, että viisitoista vuotta vanha kohu ei niin sanottua suurta yleisöä kiinnosta. Kymmenen tai kaksitoista vuotta sitten Wincapita oli kaikkien huulilla, ja elokuvalle olisi ollut paikkansa, mutta 2024 Wincapita-elokuva on pahasti myöhässä.
3/5 dollarinmerkkiä
