”Kasvavien ideologisten erimielisyyksien edessä kysymys kuuluu, voiko länsi löytää uudelleen yhteistyöhengen, joka aikoinaan lupasi kukoistavaa kylmän sodan jälkeistä aikakautta”, kirjoittaa puolalainen filosofi ja valtiotieteilijä Marek A. Cichocki.
”Tapahtumat, kuten Donald Trumpin salamurhayritys Pennsylvaniassa, eripuraiset kansalliset vaalit Ranskassa ja EU:n parlamenttivaalit, peukaloidut nimitykset EU:n korkeimpiin virkoihin ja jatkuvat huudot ”cordon sanitairen” (eristämispolitiikka) perustamisesta ”uuden fasismiaallon” pysäyttämiseksi, piirtävät kuvan ainutlaatuisesta ongelmasta, joka aiheuttaa vakavaa huolta lännen tulevaisuudesta.
Tällä hetkellä tuhoisin voima – joka tuhoaa länsimaisen vapauden poliittista kulttuuria ja instituutioita – on syvenevä viha konservatiivien ja oikeiston sekä vasemmiston ääriliikkeiden riivaamien liberaalien ja keskustalaisten välillä. Kun ensin mainitut kiistävät yhdessä Euroopassa ja Amerikassa vallitsevat valta- ja etujärjestykset, nyt jälkimmäiset pyrkivät kaikin keinoin säilyttämään valtamonopolinsa. Nämä kaksi voimaa ovat nyt käytännöllisesti katsoen valmiita tuhoamaan kaiken tieltään, ja niiden välinen kiista ja vihan taso on saanut eksistentiaalisen muodon.
Se on nyt joko me tai he.
Aatehistorioitsijana minua kiehtoo, miten tähän on päädytty viimeisten 35 vuoden aikana ja mikä on tällaisen sokean vihan todellinen syy. Muistan ajan, jolloin kommunismin ja vasemmistolaisten ääriliikkeiden konkurssin vuoksi monille oli selvää, että konservatismin ja liberalismin, markkinoiden ja perinteiden välinen yhteistyö oli järkevä resepti vahvalle ja kasvavalle lännelle kylmän sodan jälkeisessä maailmassa.
Näin ollen nykyään ei liene tärkeämpää kysymystä kuin se, miksi on tapahtunut juuri päinvastoin. Se, miten nämä kaksi voimaa kääntyivät toisiaan vastaan ja repivät lännen hajalle kasvavan raivon vallassa, on näytelmä, joka epäilemättä tuottaa Moskovalle ja Pekingille suunnatonta mielihyvää ja hyötyä.
Tämä kysymys koskee myös Puolan kokemuksia. Noin 20 vuotta sitten ihmiset, joilla oli hyvin erilaiset konservatiiviset, liberaalit tai sosiaalidemokraattiset näkemykset, puhuivat keskenään, tapasivat ja tunsivat toisensa. Kommunismin lopun ja kylmän sodan kokemus oli vielä yhteinen punainen lanka. Nykyään he ovat lukkiutuneet läpitunkemattomiin kupliinsa ja ampuvat toisiaan kuin oikeassa sodassa.
Tämä kahtiajako voi tuhota meidät ja lännen, enkä usko, että järki tai katumus voittaa. Ehkä vain todellinen ulkoinen uhka voisi sovittaa meidät yhteen. Toivottavasti se ei ole jo liian myöhäistä”, kirjoittaa Cichocki.
Lähde: Remix News
Tilanteessa on turha syytellä konservatiiveja, koska he vastustavat järjetöntä muutosta, mitä vihervassut ja muut suvakit ajavat vaikka väkipakolla, keinoja kaihtamatta. Konservatiivien joukossa vastustus voimistuu, koska ns. suvakit pyrkivät yhä rajummin pakottamaan kaikille järjettömän ideologiansa, joka ei edes toimi.
Samaa mieltä olen, konservatiivien syyttäminen on lähinnä surkuhupaisaa tai tragikoomista kun otetaan huomioon tämän suvakkien liberalismin tuomat asiat.
Itse asiassa suvakit eivät ole lainkaan todellisia liberaaleja, sillä liberalismiin kuuluu toisten hyväksyminen.
Se on kaikkein pahinta, vallassa oleva alkaa käyttämään oikeuslaitosta lyömäaseena, kuten nähdään tällä hetkellä mm. Usassa, Saksassa ja Eu:ssa esim Unkaria kohtaan jo nyt ja varmasti myös muita kohtaan. Jos Ranskaan olisi tullut oikealla olevat enemmistöön, niin sen jälkeen varmasti alijäämään ym. puututtu.
Ei ainakaan ikinä enää Venäjän kanssa pidä ”ystävystyä”, ei ikinä enää. Ko maa pitää kaikkin maiden hylätä eikä ikinä enää tehdä mitään yhtestyötä noiden ei ihmisten kanssa, se on nähty että se ei vie muuta kun tuhoon jos noiden kanssa koitetaan ystävystyä. Näivettykööt ja kuolkoot pois.
Niin kauan kuin Kreml hallitsee, on ystävyys sana, jota Kreml käyttää, kun sille alistutaan. Valko-Venäjä on Venäjän mielestä ystävä.
Venäjän imperialistisen perusajatuksen muuttuminen edellyttää Kremlin vallan lakkaamista. Se toteutuu, jos Venäjä hajoaa pienemmiksi valtioiksi eli alueet itsenäistyvät omiksi valtioikseen. Samalla ns. hyvinvointi alkaa kasvaa siten, että alueet saavat vihdoin hyödyntää omat tulonsa oman alueensa kehittämiseen. Nythän kaikki alueet ovat Kremlin siirtomaita, lypsykarjaa. Jossain Moskovassa ja Pietarissa elintaso on kohentunut, mutta syrjäisemmillä alueilla ollaan köyhiä, koska Kreml käyttää niitä vain hyväkseen.