Pohjolan valkeat kesäyöt ja suomalaisen luonnon hiljainen kauneus muistuttavat meitä juuristamme, jotka kantavat sukupolvelta toiselle.
"Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesä-yön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa,
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.
Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär’ elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie."
Eino Leino: Nocturne (1903)
Kansalaisen toimitus vetäytyy viettämään keskikesän juhlaa ja toivottaa kaikille lukijoilleen hyvää juhannusta!