Kansalainen haastatteli Ukrainan sodasta takaisin Suomeen palannutta vapaaehtoistaistelijaa.
Palasit hiljattain puolen vuoden eturintaman sodasta Ukrainassa. Kerrotko hieman itsestäsi?
Joni Björkbacka: Olen 25 vuotias Rovaniemeläinen mies. Olen opiskellut tieto- ja viestintätekniikan AMK tutkinnon Rovaniemellä ja siirryin sen jälkeen työelämään ja yrittäjäksi. Yritystoiminta oli tauolla Ukrainassa oloni ajan.
Mikä sai sinut lähtemään vapaaehtoiseksi?
Joni: Lähtöni syyt olivat humanitaariset. Siviilien murhaamiset ja sivulliset uhrit suututtivat minut, halusin lähteä heikomman osapuolen tueksi, joka taistelee kooltaan ylivoimaisen näköistä vihollista vastaan. Halusin laittaa Suomen armeijassa saamani koulutuksen käytäntöön.
Onko sinulla poliittista taustaa tai ideologiaa, joka olisi vaikuttanut lähtöösi?
Joni: Minulla ei ole poliittisia syitä lähdölleni. Elämänfilosofiaani kuuluu, että jos vääryyttä tapahtuu, sitä kohtaan tulee toimia, vaikka oman edun vastaisesti. Paha vallitsee silloin kun ihmiset eivät suostu toimimaan sitä vastaan. Saamani sotilaskoulutus on tähdätty juuri tämän vihollisen torjumiseen. Tapahtui tällainen kansanmurhamainen invaasio Baltiassa, Suomessa tai Ukrainassa, se täytyy pysäyttää.
Median ja sosiaalisen median keskustelut ovat olleet varsin kahtia jakautuneita sodan alusta lähtien. Ukrainan puolesta olevat halutaan usein nähdä NATO -myönteisinä. Mikä on oma kantasi NATON suhteen?
Joni: Olen jyrkästi NATO - kriittinen. Suomi ei tarvitse NATOn jäsenyyttä, eikä meidän tule sekaantua suurvaltojen välisiin riitoihin. Aikani Ukrainassa vahvisti arvostustani Suomen puolustusvoimia kohtaan. Puolustusvoimien koulutus on Euroopan parasta ja uskon, että rajallisellakin kansainvälisellä avulla voisimme torjua Venäjän mahdollisen hyökkäyksen. Uskallan väittää, että Suomalaiset vapaaehtoiset olivat koulutustasonsa puolesta parhaimmistoa Ukrainassa.
Saamamme tiedon valossa vapaaehtoisen on mahdollista valita eritasoisia toimintoja, jos ei esimerkiksi halua olla eturintamalla?
Joni: Kyllä, eturintaman ohella sotatoimet vaativat monenlaisia suoria sotatoimia tukevia toimintoja. Lääkintä, varustehuolto ja niin edelleen. Itse olin kuitenkin vain eturintaman toiminnoissa.
Haluatko kertoa läheltä piti tilanteista?
Joni: eturintama tarkoittaa erilaisia päivittäisiä aseellisia tulituksia, kranaatti- ja ohjusiskuja. Läheltä piti tilanteen määritteleminen on siten melko suhteellinen käsite. Joskus osuus kauemmaksi, joskus lähemmäksi, mutta vaaran määrä on vakio.
Kerrotko hieman päivistänne: Onko sodassa tietyt aikataulut, onko sotilaalla vapaapäiviä ja aikaa huilata iltaisin?
Joni: Kaikkien yksityiskohtia ei voi kertoa ja siitä tulisi pitkä tarina, mutta riippuu sijoituskohteesta. Tietyissä paikoissa on selkeämmät aikataulut, jossa seurataan päivärytmiä ja iltaisin on enemmän vapaata. Jossain muualla niin kutsuttu vapaa pyörii enemmän perustoimintojen ympärillä. Vapaa-aika tarkoittaa myös usein kunnon ylläpitämistä, lenkkeilyä ja sotatoimien harjoittelua. Tiettyihin tehtäviin määrätyt joukot saattoivat odottaa komentoa pidempään, mutta ylläpitivät kuntoaan harjoittelulla. Jos tehtäviin tuli pidempi tauko, joillakin vapaaehtoissotilailla, ei kuitenkaan suomalaisilla, oli havaittavissa tiettyä gonahtamista.
Suoran syyllistämisen ohella mediassa on ollut tiettyä paradoksaalisuutta, jos ei kaksinaismoralismia vapaaehtoisten suhteen. HS julkaisi keväällä artikkelin, jossa puhuttiin vapaaehtoisten edustavan perinteistä äijäkulttuuria. Noteerasitteko näitä ulostuloja Ukrainassa?
Joni: Kyllä näille toisinaan naurettiin. Se mikä siviilissä tuntuu unohtuvan, on se, että keskellä sotaa samalla puolella sotivan mielipiteet eivät kiinnosta ketään, hihamerkistä puhumattakaan. Musta aurinko on varsin yleinen symboli Ukrainassa ja ukrainalaisten sotilaiden keskuudessa. Symboli ei minun näkemykseni mukaan herätä samanlaista moraalishokkia ukrainalaisten sotilaiden keskuudessa mitä suomalaisilla siviileillä. Sotilaan näkökulmasta on varsin absurdia jos hihamerkki on tärkeäkin asia sodan keskellä. Hihamerkit ovat sotilaiden keskuudessa kuin auton keulalogot, eivät ne muuta sotilaan moraaleja suuntaan tai toiseen, ne ovat koristeita.
Tämä lienee hyvä aasinsilta keskustella Azov-pataljoonasta. Myös suomalaisessa mediassa haluttiin olla Ukrainan tukena, toisaalta oli tiettyä varauksellisuutta Ukrainana nationalisteja kohtaan. Tuliko tämä esille?
Joni: Sodassa, puolustaessasi omaa maatasi ja kansaasi aseellista hyökkäystä kohtaan et voi olla liian kansallismielinen. Azov pataljoona on osa Ukrainan armeijaa, jolla on ollut aseellisia yhteenottoja jo ennen viime keväänä alkanutta varsinaisempaa sotaa. Kuten sanoin, en ollut Ukrainassa poliittisista syistä. Mikä ollut Ukrainan nationalistien suhde maan johtoon ennen sotaa tai tulee olemaan myöhemmin, en ota siihen kantaa.
Muutama muukin suomalainen oli Ukrainassa suunnilleen puoli vuotta. Oliko lähtö vaikea, tuntuiko jossain vaiheessa, että olet antanut tarpeeksi?
Joni: 3-4 kuukauden jälkeen alkoi tuntua, että olisin antanut tarpeeksi, mutta lähteminen on vaikeaa, kun tiedät osan veljistä jäävän sotimaan rintamalle.
Mitä haluaisit kertoa lähtöä suunnittelevalle?
Joni: Tärkeintä on ymmärtää mitä olet tekemässä. Toiveikas tai positiivinen ajatusmalli matkasta ei välttämättä toteudu. Et välttämättä palaa, tai saatat haavoittua. Vaikka kuulostaa ehkä jollekin karulta, pidin itselleni mielessäni hautajaiset ennen lähtöä. Pitää hyväksyä se tosiasia, että eturintamalla kuolemanuhka on arkipäivää, eikä se saa estää sotilaallista ajattelutapaa tositilanteessa. Useimmilla meillä on läheisiä joille lähtömme sotaan on varmasti kova pala. Mentaali valmistautuminen lähtöön oli haastava osuus. Tosin myös arkeen palaaminen sodan jälkeen on ollut vaikeaa. Päivääkään ei kulu, etten olisi miettinyt kuinka haluisin olla takaisin auttamassa.
