Turvamies ampui itsensä presidentin virka-asunnon kellarissa, uutisoi MTV.
Kaksi poliisia on tehnyt itsemurhan lyhyen ajan sisällä pääkaupunkiseudulla. Viime vuoden loppupuolella toinen heistä ampui itseään tasavallan presidentti Alexander Stubbin virka-asunnolla Helsingin Munkkiniemessä.
Turvamies ampui itsensä haulikolla talon kellarissa Stubbin perheen ollessa kotona viikonlopun vietossa. Kollegat löysivät turvamiehen kuolleena, uutisoi MTV.
Stubb piti järkyttävän tapauksen vuoksi keskustelutilaisuuden henkilökunnalleen seuraavalla viikolla. Henkilökunnalle tarjottiin kriisiapua.
Kuolemantapaus vahvistetaan
Valtiojohdon henkilösuojauksesta vastaa Helsingin poliisilaitoksella toimiva poliisin erityistoimintayksikkö, jota johtaa ylikomisario Jarkko Lehtinen. Hän on vahvistanut yksikössä tapahtuneen kuolemantapauksen.
– Vahvistan, että meillä on ollut työpaikalla yksi kuolemantapaus viime vuonna. Sitä tutkii Itä-Uudenmaan poliisilaitos. Koska kuolemansyyntutkinta on salassapidettävä, en luonnollisesti voi kommentoida sen sisältöä, hän sanoo.
Myös Helsingin poliisin viestintäpäällikkö Leena Karhumäki vahvistaa kuolemantapauksen.
Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen mukaan sillä selvitettävänä oleva tapaus sattui Helsingin Munkkiniemessä 3. marraskuuta.
– Tapaus ei liity henkilön työtehtäviin Helsingin poliisilaitoksessa, eikä siihen liity rikosta. Koska kyse on kuolemansyyn selvittämisestä, poliisi ei tiedota asiasta enempää, kerrotaan tiedotteessa.
Tasavallan presidentin kansliasta tapausta ei kommentoitu.
Toinenkin kuolemantapaus
Myös toinen poliisin itsemurha on tapahtunut aivan hiljattain. Poliisi löydettiin kuolleena tällä viikolla Poliisihallituksen tiloissa Espoon Otaniemessä.
Länsi-Uudenmaan poliisilaitos vahvistaa tutkivansa kuolemansyyn tutkintana tapausta, jossa poliisissa työskennellyt henkilö menehtyi Poliisihallituksen tiloissa Espoossa tiistaina 4. helmikuuta.
Poliisille tuli tieto tapahtuneesta noin kello 7.30 aamulla.
− Kuolemaan johtanut tilanne on ensitietojemme mukaan tapahtunut jo tätä aiemmin, sanoo tutkintaa johtava rikoskomisario Jyrki Kallio.
Kuolemansyyntutkinta on salassa pidettävä asia. Länsi-Uudenmaan poliisi ei tiedota tapahtuneesta yksityiskohtaisemmin.
Lähde: MTV Uutiset, Iltalehti