Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan ilmoitti BBC:n haastattelussa, ettei EU-jäsenyys ole maalle ”välttämätön asia”. Henkilökohtaisesti huokaisin syvään helpotuksesta tämän tiedon myötä, sillä olen koko ajan arvellut Erdoganin ja Turkin käyttävän kauttansa Eurooppaan kohdistuvaa siirtolaisvirtaa yhtenä aseena pitääkseen komissiota pihdeissään neuvotteluasemansa kohentamiseksi ja saavuttaakseen täysjäsenyyden unionissa ennemmin tai myöhemmin.
- "Erdoganin mukaan Turkki pärjää yksinkin ja pystyy seisomaan omilla jaloillaan. Presidentti puhui vajaa vuosi sen jälkeen, kun maassa yritettiin sotilasvallankaappausta." (YLE Teksti-TV 12.7.-17.)
Olettamukseni mukaan Erdogan tiedostaa, ettei maalla ole jäsenyyteen vaadittavia edellytyksiä nyt, eikä nykyisellä kehityssuunnalla vielä pitkään aikaan, joten mahdolliset neuvottelut asian tiimoilta on viisainta panna jäihin merkittävämpien asioiden tieltä. EU:n keskeisimpien jäsenvaltioiden ja varsinkin YK:n käsitys ihmisoikeuksista poikkeaa melko reilusti siitä, mikä erityisesti Turkin kurdialueilla vallitsee.
Vuonna 2014 Turkissa todettiin vaatimaton 400 % kasvu huumeisiin liittyvissä rikoksissa, varkauksissa ja murhissa. Vuonna 1994 maan vankiloissa istui tiilenpäitä lukemassa 38 931 henkeä, mutta 20 vuotta myöhemmin, lokakuun 2014 alussa, luku oli 152 335. Luvut perustuvat Turkin oikeusministeriön tietoihin, joissa todettiin tuolloin myös, että rikollisuusaste nousee yhä kaiken aikaa.
Taustana EU ja Turkki aloittivat keskinäiset lähentymisneuvottelut vuonna 2005, mutta nämä ovat edenneet tahmeasti erityisesti ”kestohidastajaksi” luonnehditun Kyproksen kysymyksen johdosta. Jäsenyys on muuttunut entistäkin epätodennäköisemmäksi viime vuoden (sotilasvallankaappauksen yritys) ja viime kuukausien (kurdien lisääntynyt kaltoinkohtelu maan kaakkoisosissa) tapahtumien jälkeen.
Vielä vähemmän edellytyksiä Turkilla on päästä mukaan rahaliitto EMU:un ja nauttimaan sen tulonsiirtokoneistosta, johon on olemassa taloudelliset pääsyvaatimukset, kuten valtionvelan ja budjettivajeen suhde koko bruttokansantuotteeseen. Näidenkään noudattaminen tosin ei ole turhantarkkaa, kuten tapaus Kreikka aikoinaan osoitti.
Turkki tulisi olemaan äärimmäisen suurella todennäköisyydellä saman tien jonkinlaisen EU:n vakautusmekanismin nettosaaja, ja tuttuun tapaan Länsi- ja erityisesti me Pohjois-Euroopan maat maksumiehiä. EU:n vapaan liikkuvuuden mukanaan tuomat haasteet olisivat kokonaan oma ja synkeä lukunsa.
Koska Suomi puolestaan ei tule näillä näkymin edes haluamaan eroon EU:sta, on linjamme oltava meille luonnostaan langenneen kuuliaisen mallioppilaan aseman suojelu. Luonnostaan siksi, että on mahdotonta nähdä Suomea missään maailmanajassa vastaavana omaneduntavoittelijana missään kansainvälisessä yhteistyöjärjestössä kuin jotkin muut maat tällä hetkellä.
Kouluaiheista analogiaa vielä jatkaakseni samalle luokalle ei saa ottaa rasavillejä saamaan tukiopetusta tasa-arvon, naisten oikeuksien ja uskonnon, etnisten vähemmistöjen sekä seksuaalisen suuntautumisen vapauden pitkän oppimäärän verran. Näistä oppiaineista suoriutumisen tulee olla ensimmäinen ja keskeisin pääsykoevaatimus.
Toivottavasti Erdoganin linja siis pitää.