Aiemmin suuren suurta huomiota laidasta laitaan herättäneen Yhdysvaltojen ja Meksikon välisen rajan ja osittaisen raja-aidan tiimoilta ei ole kuulunut mitään pitkään aikaan. Viimeksi alkuvuodesta ja presidentti Donald Trumpin virkaanastumisenkin aikoihin aihepiiri kirvoitti lähinnä monia kiperiä kysymyksiä ilman kelvollisia vastauksia liittyen esimerkiksi yhdysvaltalaisten kansalaisten lievästi puoltavaan kantaan koko aloitetta koskien.
Eripuraa aiheuttaa laajalla skaalalla vaihtelevat ja hyvin pitkälti laatijastaan riippuneet arviot siitä, millaiset tulisivat olemaan rakennusprojektin todelliset kokonaiskustannukset sekä se, kuka ne tulisi pulittamaan. Kustannuspuoleen vaikuttaa olennaisesti haastava maasto ja tähän liittyen Ilta-Sanomat mainitsee artikkelissaan Rio Grande -joen ja koko noin 3 200 kilometriä kattavan raja-alueen luonnon kiertokulun vaarantumisen.
Meksikon valtio ei Trumpin uhoiluista huolimatta maksumieheksi ryhdy ja miksipä se ilman minkäänlaista motiivia niin tekisikään. Yhdysvalloista ei pahemmin (= ei ollenkaan) suuntaudu Meksikoon sellaista ei-toivottua muuttoliikettä, jollaista Meksikon viranomaisten olisi syytä pyrkiä estämään. Näin ollen rajan tilkitseminen palvelee yksinomaan sen pohjoista osapuolta.
Vapaata liikkuvuutta varauksetta kannattavan suvaitsevaiston logiikka koskien sitä, miksi itsenäiset kansallisvaltiot ylipäätään harjoittavat rajavalvontaa kaiken muun siirtolaiskontrollin ohella ontuu ja pahanpäiväisesti. "Trumpin muurilla" pyritään helpottamaan valvontaa ja tätä tarkoitusperää edistävien viranomaisten toimintaa. Tulisiko rajavalvontaviranomaisten antaa tehdä työnsä mahdollisimman hyvin ja kehittää tarvittavia mekanismeja työnsä helpottamiseksi vai ei?
Meksikolaisilla on varmasti omasta ja kansainvälisten ihmisoikeusihmistenkin mielestä subjektiivinen oikeus asettautua Yhdysvaltoihin niin halutessaan, mutta siellä - toisin kuin siirtolaismassojen edessä nöyristelevässä Euroopassa - höttöisen idealistiselle vapaalle liikkuvuudelle osoitetaan kaapin paikka ja kansallinen suvereniteetti sekä itsemääräämisoikeus ulkorajojen valvonnan osalta pyritään pitämään tiukasti omissa hyppysissä.
Konkreettinen ja hyvin tunnettu esimerkki löytyy toki omastakin takaa. Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtivan viraston, tuttavallisemmin Frontexin, alainen henkilökunta kalustoineen pyrkii sille määrätyn toimenkuvan puolesta valvomaan unionin Schengen-alueen ulkorajoja niin tehokkaasti kuin mahdollista sen toimialueelle kohdistuvan laittoman siirtolaisuuden johdosta.
Ei ole kovinkaan pitkää aikaa siitä, kun Frontex pyrki sille laittoman siirtolaisvirran osalta asetettuihin tavoitteisiin joko saattamalla tavanomaisimmin Libyasta lähteviä ihmissalakuljettajien kulkuneuvoja takaisin lähtösatamiinsa tai tuhoamalla ne niille sijoillensa. Jälkimmäisessä tapauksessa tietenkin sillä oletuksella, että tuhoamishetkellä laivassa ei ole miehistöä tai varsinkaan matkustajia.
Nämä ovat hyväksyttyjä sekä ennen kaikkea perusteltuja lisäyksiä viraston keinovalikoimaan, mutta ihmisoikeusihmisten mielestä niitä ei oikein saisi käyttää, koska se on ikävää siirtolaisten edun kannalta. Siksi Välimerellä operoivasta kalustosta suotavimpia ovat ne eri järjestöjen nimissä toimivat alukset, jotka pelastavat merihätään joutuneita siirtolaisia Euroopan puolelle sen, minkä suinkin ennättävät ennen kuin käy kalpaten.
Pelastustoiminta kyseenalaistaa Frontexille kuuluvan legitimiteetin. Lisäksi tästä aiheutuu täysin tunnetusti se, että ihmissalakuljettajat ovat entistä motivoituneempia jatkamaan toimintaansa. Kenties vieläkin epäoikeudenmukaisempi on vastuukysymys.
Lähtemällä uhkarohkealle matkalle vastuu ihmishengistä siirtyy nykyisin vallitsevassa asenneilmapiirissä häikäilemättömiltä ihmissalakuljettajilta eurooppalaisten viranomaisten kontolle ja omalletunnolle. Tämän asian ympärillä syyllistämisellä ja itseruoskinnalla ei ole mitään rajaa - jos sitä nyt jossain on milloinkaan ollut.
Keskenään vertautuvat "Trumpin muuri" ja Euroopan Unionin alaisen Frontexin toiminta. Tavoite on molemmissa tapauksissa laittoman siirtolaisuuden valvonta ja aisoissa pitäminen. Näiden asetettujen tavoitteiden mahdollisimman tehokkaan saavuttamisen instrumentteina ovat sekä Meksikon-vastaisen että Schengen-alueen ulkorajan valvonta tarpeellisiksi katsotuin keinoin.
On esitetty perustellusti, että Välimeren siirtolaisralli tyrehtyisi, mikäli turvapaikkahakemukset käsiteltäisiin Lähi-Itään tai Pohjois-Afrikkaan perustetuissa ja EU:n valvomissa viranomaisyksiköissä. Kielteisen päätöksen saaneita pyrkisi tietysti yhä jonkin verran meren yli vaihtoehtoisella menetelmällä, eli ihmissalakuljettajien avulla. Kaikesta huolimatta Frontexin taakka keventyisi nykyisestä.
Vastakkain ovat siis ihmisyyskysymyksen™ osalta nämä kaksi tyyppiesimerkkiä:
- Yksilö, jolla ei lähtökohtaisesti ole oikeutta turvapaikkaan missään Schengen-alueen maassa, saa kielteisen päätöksen ennen uskaliasta taivaltaan Eurooppaan, tai;
- Yksilö, jolla ei jne ... lähtee merimatkalle, uhraa merkittävästi varallisuuttaan ihmissalakuljettajille ja mahdollisesti hukkuu tai joutuu joka tapauksessa ennen pitkää pakkopalaututetuksi lähtömaahansa.
Tätä menettelytapaa voitaisiin mahdollisesti soveltaa myös "Trumpin ja Meksikon välisen muurin" tapauksessa. Yhdysvaltojen rajavalvontaviranomaisilla riittäisi yhä työnsarkaa, mutta mikäli turvapaikka- tai muu vastaava hakemus jätettäisiin sekä käsiteltäisiin jo Meksikon puolella, jäisi matkan varrella aavikolle hengiltä käristyneiden yrittäjien määrä nykyistä pienemmäksi.