Toni Jalonen piti 5.2.2022 juhlapuheen Varsinais-Suomen Sinimustan Liikkeen järjestämässä Runebergin päivän tilaisuudessa Turussa. Kansalainen julkaisee Jalosen puheen. Video puheesta löytyy täältä.
Tervehdys – ja hyvää Runebergin päivää, kansallisrunoilijamme syntymäpäivää.
Johan Ludvig Runeberg tunnetaan siis tietenkin parhaiten Suomen kansallisrunoilijana, mutta hän toimi myös kirjailijana sekä toimittajana. Hän teki vaikuttavan uran ja harvinaista kyllä, häntä ja hänen teoksiaan arvostettiin laajalti jo hänen elinaikanaan. Yhtenä osoituksena tästä Runebergin syntymäpäivää alettiin juhlia kansallisella tasolla hänen 50-vuotis syntymäpäivänään. Siitä sai siis alkunsa Runebergin päivän vietto, joka on johtanut muun muassa siihen, että monessa kodissa syödään edelleen Fredrika Runebergin kehittämiä torttuja ja siihen, että me sinimustat seisomme tällä hetkellä hänen patsaansa luona Suomen Turussa.
Joku voi kuitenkin ihmetellä, että miksi ihmeessä me sinimustat tosiaankin seisomme täällä juhlistamassa Runebergin päivää. Olemmehan kansallisradikaali liike ja Runeberg oli tunnetusti suomenruotsalainen, joka kirjoitti ruotsiksi. Hänen vaikutuksensa suomalaisen identiteetin syntyyn on kuitenkin niin massiivinen, että hänen juhlistamatta jättämisensä olisi meiltä kerrassaan mielipuolista. Runeberg oli, yhdessä Elias Lönnrotin kanssa, luomassa suomalaisista kulttuurikansaa sen omissa, kuten myös muiden kansojen silmissä. Hän loi runoissaan ihannekuvan Suomen kansasta ja luonnosta. Vänrikki Stoolin tarinoissa hän antoi Suomelle sen moraalisen omakuvan.
Vänrikki Stoolissa toistuva teema on köyhien ja näennäisesti vähäpätöisten ihmisten vilpitön isänmaanrakkaus ja siitä seuraava, heidän osattomuuttaan kompensoiva onni. Kyseinen teos kyllä sykähdyttää edelleen suomalaista kansallismielistä. Mainittakoon vielä sekin, että kokoelman avausrunosta tuli Suomen kansallislaulu. Kaikkien tuntemassa runossa ”Saarijärven Paavo” puolestaan tavallinen kansanmies taistelee luonnonvoimia vastaan. Tästä muodostui sitkeän suomalaisen perikuva. Sitä voidaan miettiä, näyttäisikö suomalainen mielenmaisema aivan samanlaiselta, jos Runeberg olisikin päätynyt aikoinaan valitsemaan jonkin muun ammatin.
Tämän vuoksi siis mekin muistamme tänään J.L. Runebergiä. Emme kuitenkaan tahdo vain muistella menneitä, vaan sen lisäksi pohtia tulevaisuutta. Kansakuntamme on ollut jo pitkään ratkaisujen edessä ja voisi sanoa, että myös tietyllä tapaa kuilun reunalla. Suomea ja suomalaisia uhkaavat vaarat monelta suunnalta, lännestä merentakaisen materialistisen massakulttuurin vaara ja idästä laajenemishaluisen roistovaltion vaara. Kaikista vaarallisinta kuitenkin on se vaara, joka elää keskuudessamme. Puhun maallistuneesta liberalismista, kansallisen identiteetin kuihtumisesta ja ennen niin vahvojen juuriemme heikentymisestä. Globalististen ynnä muiden halveksittavien tahojen myyräntyö yhdistettynä liialliseen materiaaliseen hyvinvointiin – ja suoraan sanottuna liian pitkään rauhan aikaan – on saanut ihmiset veltostumaan ja uppoutumaan kukin omaan napaansa sekä sen myötä koko kansan uppoutumaan hedonismiin ja aivot turruttavaan roskaviihteeseen. Jos saman menon annetaan jatkua, niin Runeberg muistetaan kohta vain tortuistaan – tai Helsingissä sijaitsevasta ravitsemusliikkeestä nimeltään Runebergin Pizza Kebab.
Tämän kehityksen pysäyttämisestä ja kääntämisestä on puhunut moni jo aikaisemmin, mukaan lukien minä itse, ja varmasti tulee puhumaan jatkossakin. Puheiden ohella tarvitsemme myös tekoja. Tänään tällä paikalla koen asialliseksi ehdottaa, että ehkä kansamme kaipaa uutta Runebergia. Kansallismielistä runoilijaa, jonka sanat tavoittaisivat suomalaisia laajalti ja muistuttaisivat heistä jostakin kadonneesta, jostakin muinaisesta. Kaipaamme runoilijaa, joka kutoo maailmoja mieliimme kultaisilla langoilla ja saa meidät taas muistamaan, keitä me olemme. Onhan niin, että ihmisiin voi vedota faktoilla, logiikalla ja tilastoilla vain rajallisesti. Todellinen vaikuttaminen tapahtuu tuntein, mielikuvin ja sydämestä sydämeen. Nimenomaan taide on avain tähän lukkoon, joka seisoo jyhkeänä edessämme ja jonka takana on uusi kansallinen herääminen.
Kehotan kaikkia pitämään tämän mielessään. Taidetta itsessään ei pidä väheksyä vain sen takia, että kulttuurikentän valtavirta näyttää tällä hetkellä olevan vastustajiemme hallinnassa. Kokeilkaa rohkeasti siipiänne jonkin taidemuodon parissa. Kirjoitelkaa joutessanne joitakin säkeitä paperille, tunnelmia päivästänne tai jostakin, joka on herättänyt tunteita. Jos sanat eivät ole teidän juttunne, niin piirtäkää tai maalatkaa jotain. Toteuttakaa itseänne! Yhdessä voimme luoda taatusti uudelleen omaleimaisen taidesuuntauksen, joka ammentaa inspiraation aivan eri paikasta, kuin nykyisin esillä olevat ja palkintoja keräävät taiteilijat. Ja kuka tietää, ehkä juuri teidän kuulijoiden joukosta nousee meille se uusi Runeberg, joka kykenee sytyttämään sieluissamme asuvan kipinän uuteen, ennennäkemättömän kirkkaaseen liekkiin.
Kiitos.
Jalosen sanat idästä uhkaava roistovaltio tuntuvat epäjaloilta ja opituilta valtamediasta.
Yli puolet Suomen itsenäisyyden ajasta 75 vuotta Venäjästä oli jopa NLn aikana hyötyä Suomelle. Liian suvaitsevana Venäjä antoi Suomen mennä EUn jäseneksi, joka nyt on paha ongelma itsenäisyyden heikennyttyä.
Juhani Putkinen on puhunut ”roistovaltio Venäjästä” jo vuosikymmeniä, kauan ennen valtamediaa.
NL:stä ei ollut hyötyä, mutta kauppaa käytiin itään, koska NL esteli Suomen länsikaupan kehitystä. Idänkauppa ei ollut erityisen kannattavaa, koska sinne myytiin tuilla kaikenlaista halvalla ja mitä saatiin takaisin oli aika heikkotasoista. Öljy ja kaasu olivat tietysti ihan hyvää tuontitavaraa.
Ei Venäjä ”antanut Suomen mennä EU:n jäseneksi”. Suomi meni, eikä Venäjältä kyselty.
Mukava mies, se Runeberg, mutta hänen nimeään kantava leivos on kökkö tekele. Kallis eikä maistu millekään.
Leivos on hyvä ja maistuu minulle. Myös sinimustien puhe oli erittäin hyvä. Sinimustat eduskuntaan.
Jos todella pidät siitä leivoksesta, niin siten tippaleipäkin on muuta kuin kuivattuja kastematoja tomusokerilla höystettynä.
Ei kaupasta tai kahvilasta saa kunnon ruunetorttua. Se pitää tehdä itse ja valita ne sopivat alkotuotteet siihen maustamiseen. Muutenkin kannattaa tehdä itse koska kuten Ilkka kirjotat niin täysin ylihintainen. Kunnon ruunetorttua pitäis saada ympäri vuoden eikä vain yhden viikon – joka on myyntikikka millä saadaan voittokate hilattua ylös. Paakaritehtaat haluis mieluiten erillisen ”juhlatortun” jokaiselle vuoden viikolle. Ja joo tosiaan, ne tippaleivät ovat järkyttävää sokerijauhodashkaa.
Vielä tulemme näkemään sen päivän kun nuokin ”tavaajat” raahataan koppiautoon ”kotimaisina terroristeina”, sillä on rumaa olla eri mieltä EU-kommunismissa. Jota ei sovi edes nojata, sillä niin hutera se on!
Suomen oikea kansallisrunoilija on Larin Paraske.
Runeberg oli aivan samankaltainen kuin Eugen Shaumann, sivistynyt, oppinut ja fennomaniaan taipuvainen.
Historian lehdillä on paljon suomenruotsalaisia ja ihan puhtaasti ruotsalaisiakin, jotka ajoivat suomen asemaa itsenäisyyteen sekä pyrkivät säilyttämään sekä samalla tutkimaan suomalaisuutta. Aivan samalla tavalla merkittävästi suomalaiset ovat vaikuttaneet ruotsalaiseen kulttuuriin sekä kehitykseen.
Pitää vain nähdä laajempi kuva ja ottaa mukaan jopa muille merkityksettömiä nyansseja, se on sivistyneen merkki.
Mutta ” eukeni ” niitti enemmän mainetta muuan portaikossa kun tapasi sattumalta Bobrikovin.
Lyhyt ja jämäkkä rupatteluhetki oli heillä. Ei tekisi pahaa muutaman ministerin kanssa samankaltainen.
Ensin puhui Eugen, sitten Browning ja viimeiset sanat sai Bobrikov. Me ” kolme” pidämme tästä asetelmasta. Siis minä, Smith & Wesson.