Olipa kerran luontoäiti. Mikä se on? Näin jumalattomana ihmisenä minulla on vaikeuksia ymmärtää ”yliluonnollisia” jumaluuksia. Myönnän, että olen moderniin tieteeseen enemmän nojaava kuin jumalallisiin taruihin. En pidä itseäni ateistina, koska jätän kuitenkin pienen mahdollisuuden jumaluuksien olemassaololle ja en halua kieltää toisten jumaluuden tarvetta.
Olen kuitenkin viehättynyt myyttisten sankari -tai jumaltarujen mielikuvista. Suhteellisen biokeskeisen maailmankuvan omaavana löydän kuitenkin ”yliluonnollisen” jumaluuden sijaan tartuntapintaa jossain määrin jumaluuden kaltaiseen maailmaan, nimittäin elämän. Elämän ihmeellisyydet itsessään on ällistyttävän ihmeellinen kokonaisuus aina valtavista maanalaisista sienirihmastoista ihmisen tarinaan. Jos hakemalla haen jumalan kaltaisen käsitteen niin törmään aina ”luontoäiti” -käsitteeseen. Minulle siis ”luontoäiti” on tavallaan sama kuin jumaluuksiin uskovalle jumala. Luontoäiti ei kuitenkaan ole minulle varsinaisesti jumaluus vaan kuvainnollinen käsite orgaanisesta luomisvoimasta, elämästä itsestään, joka saa alun fysiikan ja kemian lainalaisuuksista.
Entisaikoina Ukon, Tapion ja Ahdin aikaan ihmisen arki on ollut selviytymistä kuten nykyäänkin. Elämä on pitänyt sisällään aivan tavallisia arkisia toimia, jotta elämä voi jatkua. Kun tuolloin ei ollut nykyistä tiedettä selittämässä ukkosilmaa salamoineen niin oli aivan loogista luoda Ukkosenjumaluus, jne.
Luultavasti pitkä esi-isien jumaluuksien aika on jättänyt minuunkin pienen rippeen taikauskoa. Edelleen siis mielessäni on jäämiä taikauskoisuudesta vaikka tiedänkin sen olevan enempi pintapuolista heittoa, hyvän onnen toivomista, eli asioiden jättämistä sattumanvaraisuuteen. Saatan siis toivoa, jospa: ”Ahti suo antimiaan” tai ”koputan puuta”.
Nykypäivän ateistille uskonto ja jumaluudet ovat enempi ongelma, minulle se on tärkeä osa ihmisevoluutiota ja luontoa. Oli kyse kristinuskosta tai suomenuskosta, jumaluudet ovat tärkeä yhteisöllisyyttä luova luonnollinen ihmisevoluution perintö ja viehättävä sellainen. Uskomukset ovat sivistyksen, kulttuurin, käsitteellinen pohja, jolle on luotu esteettisyyttä niin kuvien, mielikuvien, arvojen, esineiden, rakennusten ja laajempien ideologien muodossa.
Peräänkuuluttaessani ihmisen luontoyhteyden, syväekologisuuden tärkeyttä, peräänkuulutan myös sitä, että jumaluus on tärkeä osa ihmisen luontoa. Minulle ei ole ongelma uskovainen suomalainen vaan ateisti, joka vihaa uskontoja ja samalla vihaa yhtä ihmisen luontoyhteydelle tärkeää inhimillistä ominaisuutta.
Ateismi elää vahvana mm. uusvasemmistolaisuudessa, avointen rajojen äärikansainvälisyyskiihkossa ja suomalaisuutta vihaavien keskuudessa. Uusvasemmistolaiset ovat tunnettuja myös luonnonsuojelusta mikä itsessään on hyvä. Kuitenkin näin syväekologisen kansallismielisen näkökulmasta heidän luonnonsuojeluideologia on hieman vajaa, koska he eivät tunnusta ihmisluonnon jumaluuden uskon tarvetta eivätkä heimojen, rotujen ja kansojen olemassaolon ja itsesuojeluvaiston tärkeyttä.
Sinimusta Liike tunnustaa, että ihmisen luontoyhteyden yksi sen ominaisuus on jumaluus ja uskonto. Osa jäsenistä omaa luterilaisen pohjan, osa on suomenuskon kannalla ja osa on jumalattomia pakanoita. Itse lukeudun jälkimmäiseen, olen ylpeä jumalaton pakana, joka kuitenkin tunnustaa jumaluuden tärkeyden ihmisille. Kristinusko herättää osin närää, mutta se on kuitenkin voittaja darwinistisessa mielessä. En voi kieltää kristinuskon merkitystä suomalaisen sivistyksen nousussa. Voin kuitenkin kyseenalaistaa aavikkojumaluuden tuomista pohjolan perukoille. Yhtä hyvin voisimme omata samat hyveet Ukon, Ahdin ja Tapion kautta, mutta uskontojen selviämistaistelussa toistaiseksi luterilaisuus vei voiton.
Meillä Sinimustassa Liikkeessä ei ole ongelmaa toimia keskenämme, koska meitä yhdistää yhteinen tärkempi päämäärä, suomalainen Suomi. Suomalaisessa Suomessa voi elää suomenusko, jumalattomuus ja luterilaisuus kunhan vain tunnustetaan luontoyhteyden merkitys ja se, että Suomi on suomalaisten kotimaa ja taistelemme, että se on sitä myös tuleville sukupolville.
Kirjoittaja on Keski-Suomessa Sinimustan Liikkeen eduskuntavaaliehdokkaana numerolla 115
