Tekoäly, eli AI, on viime aikoina kehittynyt ja pystyy luomaan erittäin aidonnäköisiä kuvia ihmisistä. AI-teknologiaa käytetään usein pornokuvien luomiseen, ja myös pedofiilit ovat ottaneet tekoälyn käyttöönsä luodakseen kuvia, joissa lapsia käytetään seksuaalisesti hyväksi. Tekoälyllä luotua lapsipornoa on jo levitetty Euroopassa, kertoo Europol.
Ruotsin poliisi on huolissaan AI:n käytöstä laittomiin tarkoituksiin. Tekoälyn luoma lapsiporno on kiellettyä muun muassa Ruotsissa ja Suomessa sekä useimmissa sivistysmaissa.
Kaikenlainen lapsia esittävä porno on kiellettyä, kertoo Ruotsin poliisin edustaja. Tämä pätee niin piirustuksiin, maalauksiin kuin tekoälyllä luotuihin kuviin.
Poliisin kannalta tilanne on hankala. Tekoälyllä luotuja lapsikuvia on vaikea erottaa aidoista kuvista seksuaalisesti hyväksikäytetyistä lapsista.
”Mitä enemmän kuvia on tutkittavana, sitä enemmän työtä poliisilla on”, sanoo poliisin edustaja. ”Kun tutkimme tekoälyllä luotuja kuvia, on vaara, että oikeita lapsia esittävät kuvat jäävät syrjään tutkinnasta ja hyväksikäytetyt lapset eivät saa apua”.
Tekoälyn luoman lapsipornon määrän uskotaan kasvavan nopeaa tahtia. Ruotsin poliisi pelkää kuvien määrän kasvun johtavan lapsipornon hyväksymiseen ja normalisointiin.
Lähde SVT
Käsittämättömän sairasta touhua, olipa sitten vaikka keinotekoisesti luotuja kuvia. Kyllä ne hankivat itselleen aitojakin lapsia, koska tekoälykuvia ei voi raiskata. On kyllä monta ruuvia löysällä, kun haluaa tuhota lapsia, niiden elämiä omien sairaiden halujensa vuoksi. Siinä ei välitetä uhrista pätkääkään. Ehkä siksi monesti myös päästävät hengiltä uhrin käytön jälkeen.
Niin vakava kuin tuo tämän sivun aihe onkin, katsoin juuri uskomattoman hyvän esitelmän. Kunnioitukseni Eija-Riitta Korholaa kohtaan vaan nousee. Täytyisi kaikkien poliitikkojen katsoa. On verrattain uusi ja täyttä asiaa ilmastosta. Suonette anteeksi tämän ”syrjähypyn” oli pakko laittaa tänne tuo linkki, poliitikot kun eivät ymmärrä mitä puhuvat. https://www.youtube.com/watch?v=95FLjdwnhk4
Harvinaisen hyvä ja asiallinen video aiheesta. Suosittelen. Vaikka on vähän pitkä, niin katsoin alusta loppuun asti väsymättä.
Jo alakoulussa kerrottiin minun nuoruudessani kuinka maapallon magneettikentät vaikuttavat merien virtauksiin, jotka puolestaan vaikuttavat ilmastoon. Kun maapallon magneettikentät eivät ole paikallaan pysyvä tekijä,( ne siirtyvät kaiken aikaa pois alkuperäisiltä paikoiltaan ) pitäisin ihan luonnollisena ajausta etä myöskin merivirtojen kohdalla tapahtuu muutoksia. Yksikään vihreä ei ota tätä puheeksi, niin ikään he eivät, kuten Korhola mainitsikin, huomioi auringon syklejä. On äärimmäisen naiivia jättää aurinko pois laskuista, ja esittää ihmisen toimet vahvemmiksi tekijöitä muokkaavaksi elementiksi. Korhola heittikin hyvin puheensa väliin kysymksen, miksi tiedeyhteisö ja vihreät poliitikot jättävät huomioimatta keskiajalla tapahtuneen ilmastonmuutoksen. Se on tapahtunut tosi-asia, ja meitä ei ollut siinä vaiheessa kahdeksaa miljardia, eikä ollut yhtään autoa keksitty.
Esitän siis että suomen kansalle laitetaan taannehtivasti noin 80 % ilmastohätätilavero jolla kompensoidaan 1500 luvun tapahtumia. Saattaahan olla että joku oli sittenkin ostanut auton jo tuolloin, hän on erityisen syyllinen, mutta kun emme voi enää asianomaista rankaista, kollektivisoidaan rikos ja jokaisen on osallistuttava maksuihin. Greta Thunberg kannattaa ajatusta, hän haaveilee kommunismista, silloinhan kaikki ovat syyllisiä ja valtion vihollisia vaikka eivät ole tehneet mitään väärää.
Monet ilmastovouhkaajien lämpötilakäyristä on todistettu väärennöksiksi. Ilmasto ei ole lämmennyt siten kuin ovat halunneet esitellä mm. karkeassa väärennöksessä, jota Al Gore käytti luodakseen ilmastohysteriaa ja pelotellakseen tuholla.
Yhdessä vuodetussa sähköpostitapauksessa arvostettu (en muista nimeä) ilmastotieteilijä kertoi toiselle, että pitää saada keskiajan lämpimän kauden lämpötilat hiotuksi pois ilmaston lämpötilojen käyrästä. Siis silkkaa huijausta, mutta eipä sitä hehkuteltu media etusivuilla, vaikka olisi ollut todellinen etusivun aihe.
On niin paljon huijausta, että ei se voi olla pohjimmiltaankaan kuin huijausta. Jos jokin juttu on totta, ei sen todistelemiseksi tarvitse valehdella.
Maapallon ilmasto muuttuu, siitä ei kai kukaan ole eri mieltä jos käyttää järkeään. Kyse on siitä miksi se muuttuu, ja miksi mitään muuta ei hyväksytä selitykseksi kuin valkoisten elämäntapa, tai yhteiskuntamalli. Vihreät ajavat täydellä kaasulla kommunistista agendaa, ne ei ole vit***n kiinnostuneita ilmastosta, niitä kiinnostaa vain absoluuttinen valta joka saa perustua valheelle vaikka todisteet puhuisivat ihan päinvastaista. Ihan sama koskee demareita. SDP ja vihreät uikuttaa jatkuvasti nykyisen hallituksen ” toimista ” vaikka vielä ei ole mitään edes tehty, ollaan vasta saatu hallitus kasaan. Junnilan savustaminen ulos virasta on hyvä esimerkki tästä tavasta. Koska aiemmin on ministeri pakotettu eroamaan tehtävästään jo ennen kuin on edes aloittanut virkaansa. Yleensä virassa tehdyt virheet voivat olla syy erolle, mutta ei se mitä on ollut ennen sitä.
Haavistolle satoi ymmärrystä joka asiassa, vaikka hän valehteli ummet ja lammet, ei puhuttu siitä että hänen on nyt erottava, aina tuli luottamuslause. Tämä maa on pelkkä kommunistinen viemäri joka vaatisi paljon rajummat toimet asian korjaamiseksi kuin ne, joita nyt ollaan aloittelemassa. Lässytetään sananvapaudesta ja demokratiasta vaikka koko ajan ne ollaan viemässä pois. Puhutaan siitä ettei saa luoda polarisaatiota, vaikka sitä tehdään punavihreiden leirissä joka päivä. He tekevät tarkoituksella loputtoman vastakkainasettelun, mutta selittävät että heihin kohdistuu systemaattinen jako hyviin ja pahoihin. Heitä vainotaan, vaikka he vainoavat jo toista PS:n ministeriä ja yrittävät pudottaa hänetkin ulos tehtävästään.
Vihervasemmiston pyrkimys totalitaristisen valtaan näkyy diktatuurien ensiaskelten merkissä, joka on sananvapauden rajoittaminen. Heille vain heidän diktaturiansa on demokratiaa. Oikea demokratia on heidän mielestään varmaan fasismia.
Kuten tiedämme, ilmasto on kaoottinen järjestelmä josta tiedämme hyvin vähän. Vihervasemmisto vieläkin vähemmän.
Niinpä. Jos ajatellaan kuinka pitkälle esimerkiksi päivittäiset sääennusteet pitävät paikkansa, myöntää meteorologit että noin kolme vuorokautta on todennäköinen mutta siihenkin voi sisältyä muuttujia. Vihreät poliitikot ovat nyt tietävinään että maapallo on elinkelvoton jo vajaan sadan vuoden kuluttua, ellei tehdä ” kunniahimoisia ” ilmastotoimia. ( Kiiitos muuten hyvästä linkistä jossa Korhola selitti asioita. ) Korvaani pisti muun tiedon ohessa sanat, vaikka kiina ei tekisi mitään ilmaston eteen, se olisi vain 0.007 % luokkaa kokonaistasolla mitattuna. ) Siis kiina, joka on kasvava teollisuusmaa ja vähät välittää mistään viherhössötyksistä. Tätä korholan ilmoittamaa prosenttilukua tukee myöskin se, että kiinalaiset ovat kertoneet olevansa hiilineutraaleita ” jo ” 2085.. Mitenkäs EU on puhunut samasta asiasta, sitä kannattaisi miettiä. Korhola mainitsi myöskin USA:n jota on pidetty yhtenä suurista saastuttajista, ja nyt on kuitenkin fakta että USA saastuttaa ilmastoa vähemmän kuin EU. 250 miljoonaa autoa ei siis pilaakaan päivittäisellä ajolla jääkarhujen elämää, tai sulata napajäätiköitä, mutta suomen vajaa kolme miljoonaa kotteroa olisi saatava pois käytöstä. EU on kommunistinen kyhäelmä, sitä johdetaan kuten kommunismissa on tapana, kyykytetään kansaa ja kielletään kritiikki. Kohta sekin on vihapuhetta jos kysyy miksi vihapuhetta halutaan rajoittaa kun siihen ei ole minkäänlaista perustetta ?
Siitä sää ennusteesta annan nyt esimerkin. Viimeksi tänä aamuna katsoin netin säätiedot, jotka ulottuvat aina kymmenen vuorokauden päähän. Aamulla, siis muutama tunti sitten kerrottiin rankkasateista seuraavan neljän päivän ajalle kotikaupunkini alueella. Nyt, vähän klo 14:00 jälkeen kun kirjoitan tätä, ei olekaan tulossa rankkasateita. Hieman voi ukkostaa, ja sademäärät ovat pieniä.. Siis HALOO ! Jos kyky ennustaa mitään on tuota luokkaa, kuinka poliitikot pystyvät sanomaan mitä on edessä sadan vuoden kuluttua ?
Eihä sillä sadan vuoden ennustuksella olekaan muuta tarkoitusta kuin pyöritellä kansaa pelottelulla poliitikkojen mielihalujen mukaisesti.
Kukaan ei tiedä tällä hetkellä, miten ilmasto muuttuu seuraavan kymmenen vuoden aikana. Kaikkein vähiten tietävät ilmastotukijat, joihin poliitikot luottavat ja jotka ovat tehneet väärennettyjä käyriä menneisyyden lämpötiloista.
Ilmastoennustukset eivät ole koskaan käyneet toteen. Kuten tämä video kertoo, miten 50-luvulta alkaen on ennustettu varmana tiettyä tulevaisuutta ilmaston muutokselle. Kertaakaan eivät ole olleet oikeassa: https://www.youtube.com/watch?v=E1e5HAZo4iw.
Silti haluavat esitellä uusia ennustuksia varmana totuutena, kaikki vanhat ennustukset unohtaen. Ovat kuin maailmanlopun ennustukset, joita on aina ollut, mutta vielä pyörii maailma. Tarkoitus on pelkästään viedä ihmiskuntaa kuin kuoriämpäriä pitkin poikin pelon huumassa.
Kuuluisin raaka väärennös oli Al Goren käyttämä niin kutsuttu lätkämaila-ilmastokäyrä. Hän sai ilmastotyöstään Nobel-palkinnon vuonna 2007, siis ilmastotyöstä, joka perustui valehteluun ja ihmiskunnan harhaanjohtamiseen.
Al Gore oli muistaakseni se henkilö joka kertoi että mikäli olisi tiennyt kuinka paljon joutuu varapresidenttinä käymään Latinalaisessa Amerikassa, hän olisi opetellut paremmin latinaa.. Ehkä hän ei oppinut latinaa, mutta oppi miten tehdään rahaa luomalla olemattomia pelkotiloja. Tyyppi lenteli ympäri maapallon kehkoamassa ilmastosta ja hätätilasta, mainiten että yksi iso osatekijä on yksittäisten ihmisten tarve lennellä joka paikkaan, sitä ei ilmasto kestä..Gore on käsittääkseni yksi henkilö, mutta eihän se vaikuttanut mhinkään kuten ei Geta Thunberinkään lentelyt ilmastopaneeleihin ympäri maapallon. Se että sinä, tai minä mahdollisesti päätämme kerran elämässämme käväistä jossain lentäen, olemme liki kadotettuja sieluja ja afrikan kuivuuden synnyttäjiä.
Al Goren kerrotaan sanoneen, että hän keksi internetin. Tiedä koska sanoi, mutta sen verran luotettavista lähteistä luettua, että kaipa se joskus sanoi niin.
Pelottelu oli Al Goren tehtävä, tiedä mikä taho hänet siihen laittoi, mutta löysivät sopivan hyödyllisen idiootin julistamaan ilmastosanaa ja ilmastotuomiopäivää. Tuskin hän tiesi, että hänen esittämänsä materiaali oli väärennöstä ja huijausta. Kuka tietää, vaikka olisi tiennytkin, sillä on kyllä perso rahalle, eikä luultavasti moraali tai kunniallisuus häiritse häntä mammonan keruussa.