Entinen pääministerimme, nykyinen jet set-julkkis Sanna Marin on saanut jo oman puolueväkensäkin arvostelemaan hänen käytöstään julkisesti. Marinin...
Tagi - korruptio
Malissa toimi ruotsalaisella rahoituksella noin viiden miljoonan euron väestönlaskuprojekti. Ruotsin hallitus on nyt keskeyttänyt projektin, koska...
THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek kertoo tuoreessa elämänkerrassaan koronavuosien yhteistyöstä silloisen perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun kanssa...
Epäviralliseen kansainväliseen rahanvälitykseen sisältyy erittäin merkittävä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riski. Lisäksi riski on merkittävä...
Transparency International- järjestö kysyy vuosittain liikemiehiltä ja asiantuntijoilta, miten eri maat sijoittuvat korruption suhteen. Suomi on uusimman...
Euroopan oikeusasiamies antoi suosituksia tekstiviestien säilyttämiseksi niin sanotun ”Delete-gaten” jälkeen. EU:n valvontaviranomainen moitti...
Mark MacGann sanoo päättäneensä puhua ”korjatakseen joitakin perustavanlaatuisia vääryyksiä”. Mark MacGann, joka on uransa aikana toiminut...