Skandinavian köyhänä syrjäseutuna pidetty Suomi onkin viikinkimiekkojen suurvalta. Suomesta on löytynyt jopa maineikkaita, materiaaliteknologialtaan lähes 1000 vuotta aikaansa edellä olevia ULFBERHT- ja INGELRII-miekkoja, joita käyttivät varakkaat soturit.
Erityisesti viikinkiajalla miekan on ajateltu myös heijastavan kantajansa tai omistajansa korkeaa yhteiskunnallista tai taloudellista asemaa. Miekka on saatettu liittää hienoutensa, kalleutensa ja kenties maagisten ominaisuuksiensa ansiosta kuninkaisiin, päälliköihin ja sukujen päämiehiin.
Yllättävää sen sijaan on, että köyhänä pidetystä Suomesta on tehty lukuisia miekkalöytöjä viikinkiajalta: Suomesta on löytynyt yli 400 viikinkiajan miekkaa. Suomen viikinkiajan miekkojen korkea lukumäärä ei viittaakaan ainoastaan päälliköihin, vaan niitä ovat ilmeisesti hankkineet kaikki, joilla on ollut siihen varaa.
Miekka oli viikingille sekä tappava ase että statusesine ja perintökalleus. Muihin viikinkiajan aseisiin verrattuna miekalla on ollut erityinen asema: miekkaan on liitetty yliluonnollisia ominaisuuksia ja myyttisinä pidettyjä miekkoja on jopa nimetty.
Nimien anto miekoille kertoo siitä, että niihin kytkettiin ihmismäisiä piirteitä ja niillä koettiin olevan oma persoona. Saagoista on laskettu löytyneen yli toistasataa nimitystä tai kielikuvaa miekalle. Ihmismäisiin piirteisiin voidaan lukea myös se, että miekka saattaa valita, kuka saa käyttää sitä. Miekka voi esimerkiksi jäädä tuppeen taistelutilanteessa. Joissain tapauksissa miekka voi jopa puhua, mistä on esimerkkejä myös suomalaisissa muinaisrunoissa.
ULFBERHT ja INGELRII takasivat tappavan laadun
Miekan valmistaminen vaati suurta taitoa ja hyvät miekat olivat kalliita. Tunnetut INGELRII- ja ULFBERHT -miekat olivat Ragnar Lothbrokin ja hänen aikalaistensa tavaramerkkejä.
ULFBERHT-miekat ilmaantuivat markkinoille heti viikinkiajan alussa, 800 jaa. ja niitä valmistettiin alun perin jossain frankkien valtakunnan alueella.
Kun miekan terässä luki ULFBERHT, oli se yleensä enne erinomaisesta laadusta. ULFBERHT-miekka olikin vallankumouksellinen korkean teknologian taisteluväline ja taideteos.
ULFBERHT-merkityt miekat ovat yleisimpiä Suomen ja koko Euroopan mittakaavassa, mutta kaikki eivät ole aitoja: jo viikinkiaikoina harrastettiin huonolaatuisten kopioiden valmistusta. Suomesta löydetyistä 31 ULFBERHT-miekasta ainakin kolme vaikuttaa tekstin perusteella jäljennöksiltä.
Aidot ULFBERHT-miekat voi erottaa kopioista sen mukaan, miten teksti on kirjoitettu. Aidossa ULFBERHT-terässä lukee ”+ VLFBERH + T”, kun taas jäljittelijät ovat kirjoittaneet esimerkiksi ”+ VLFBERHT +”. Myös monia muita kirjoitusasuja esiintyy sen mukaan, kuinka luku- ja kirjoitustaitoinen jäljittelevä seppä oli.
Aitojen ULFBERHT-miekkojen ja jäljennöksien välinen ero tulee toki esille muuallakin kuin vain oikeinkirjoituksessa. Keskiaikainen rauta oli sekä pehmeää että haurasta. Teräksessä oli kuonaa, mikä teki miekan terästä hauraan. Tällaisesta teräksestä ei voitu tehdä kovinkaan hyvää miekkaa, ja taistelussa terä saattoi katketa helposti jättäen omistajansa pahaan pulaan.
Aidoissa ULFBERHT-miekoissa teräs on puhdasta hiiliterästä – metalli tunnetaan nimellä ”upokasteräs”. Erinomainen teräslaatu antoi miekoille ominaisuudet, jotka olivat paljon aikaansa edellä. Tällaista terästä valmistetaan sulattamalla rautaa hiilen ja lasimurskan kanssa erittäin korkeassa lämpötilassa. Upokasterästä osattiin kuitenkin tehdä Euroopassa vasta noin 800 vuotta viikinkiaikojen jälkeen.
Oletettavaa onkin, että ULFBERHT-miekkojen raaka-aine tuotiin Keski-Aasiasta Volgan kauppareittiä pitkin. Miekkasepät Keski-Aasiassa olivat tehneet jo aiemmin miekkoja damaskiteräksestä, joka oli juurikin upokasterästä. Tätä oletusta tukee se tosiasia, että ULFBERHT-miekkojen valmistus loppui samaan aikaan kun Volgan kauppareitti sulkeutui.
ULFBERHT-miekkoja valmistettiin 200 vuoden ajan, mikä kielii siitä, että kyseessä ei ollut vain yksi seppä – luultavasti miekkoja valmisti tietty paja, kuten myös yhtä maineikkaita INGELRII-miekkoja.
Lähteet Yle, National Geographic, Epressi.