Suomen talvisota päättyi 13.3.1940

83 vuotta sitten tällä päivämäärällä 13. maaliskuuta: 105 päivää kestäneiden sankarillisten taistelujen jälkeen Neuvostoliittoa vastaan allekirjoitetaan 13. maaliskuuta 1940 rauhansopimus, joka päättää Suomen talvisodan.

Marraskuun 30. päivänä Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen ilman sodanjulistusta. Hyökkäys toteutettiin laajalla rintamalla, ja sen tavoitteena oli Suomen miehittäminen ja liittäminen Neuvostoliittoon. Hyökkäykseen osallistui 4 armeijaa, joissa oli 24 divisioonaa, 6 panssariprikaatia ja useita muita yksiköitä, yhteensä yli 500 000 sotilasta, joiden tukena oli noin 2000 panssariajoneuvoa, 2000 tykistökappaletta ja noin 600 lentokonetta. Neuvostoliiton ylijohto odotti miehittävänsä koko Suomen kahden viikon kuluessa. Armeijoiden hyökkäyskohteina olivat: 7. armeija: Karjalan kannas, kohteena Viipuri. 8. armeija: Laatokan Karjala, tavoitteena Suomen puolustuksen sivustakohde Karjalan kannaksella. 9. Armeija: Suomussalmen kautta kohti Oulua Suomen jakamiseksi keskeltä. 14. armeija: Petsamon valtaaminen ja edelleen Rovaniemelle. Neuvostoliiton hyökkäyksen painopiste oli etelärintamalla, ja suurin osa joukoista oli sijoitettu Karjalan kannakselle ja Laatokan Karjalaan. Sotateatterin pohjoisosassa Suomen armeija käytti epätavanomaisia taistelutekniikoita, koska se ei ollut lähelläkään Neuvostoliiton lukumääräistä ylivoimaa. Suomussalmen taistelussa eversti Hjalmar Siilasvuo johti joukkonsa murskavoittoon. Suomalaiset joukot saavuttivat suuren voiton myös Sallan taistelussa Suomen Lapissa.

Laatokan Karjalassa Suomi saavutti useita merkittäviä voittoja. Tolvajärven, Kollaan ja Lemettilän taistelut, joissa taisteli kuuluisa Lauri Törni, päättyivät suuriin suomalaisvoittoihin, joissa tuhoutui kokonaisia neuvostojoukkoja. Suomen puolustuslinjaa Karjalan kannaksella kutsuttiin Mannerheim-linjaksi, ja sen puolustuksessa käytiin sodan kiivaimpia taisteluita. Taipaleella suomalaiset tykit saavuttivat puolustusvoiton ja pitivät asemansa sodan loppuun asti. Länsiliittoutuneet Ranska ja Yhdistynyt kuningaskunta tarjosivat Suomelle suoraa sotilaallista tukea. "Avun" tarkoituksena ei kuitenkaan ollut lähteä sotaan Suomen puolesta, vaan hyökätä Ruotsiin ja Norjaan. Malmin viennin estämiseksi Saksaan oli tarkoitus miehittää Pohjois-Norja ja Norrbotten. Summan kohdalla Karjalan kannaksella käytiin kiivaita taisteluita. Vasta joulukuussa 1939 suomalaiset pystyivät torjumaan Neuvostoliiton hyökkäyksen. Helmikuun puoliväliin mennessä oli lisätty uusia neuvostojoukkoja, jotka hyökkäsivät uudelleen ja onnistuivat murtamaan suomalaisten linjat. Suomalaiset käynnistivät vastahyökkäyksiä, jotka epäonnistuivat ja joita seurasivat raskaat tappiot. Neuvostojoukot olivat onnistuneet murtamaan Mannerheim-linjan ja etenivät kohti Viipuria. Suomen poliittinen johto oli ymmärtänyt, että monista suurista voitoista huolimatta se ei pitkällä aikavälillä voinut vastustaa Neuvostoliiton valtavaa lukumääräistä ylivoimaa sekä miesvahvuudessa että sotamateriaalissa. Hallitus lähetti ulkoministeri Väinö Tannerin Tukholmaan aloittamaan neuvottelut Neuvostoliiton kanssa. Maaliskuun alussa 1940 Moskovassa käytiin lopulliset rauhanneuvottelut, ja sopimus allekirjoitettiin 12. maaliskuuta 1940, ja aselepo määrättiin seuraavaksi päiväksi. Suomalaisten tappiot miehistössä olivat yhteensä 22 451 kaatunutta, 45 384 haavoittunutta ja 1406 kadonnutta. Neuvostoliiton tappiot olivat 450 000 kaatunutta ja haavoittunutta miestä ja valtavat määrät sotamateriaalia, muun muassa 3 500 panssarivaunua ja 500 lentokonetta.

Suomen rauhanehdot olivat ankarat: koko Karjalan kannas menetettiin Viipurin kaupunki mukaan lukien, ja koko Laatokan Karjala menetettiin Neuvostoliitolle. Lapissa menetettiin Salla, Kuusamo ja Petsamo. Neuvostoliitolle joutui myös useita Suomenlahden saaria. Tärkeintä oli kuitenkin se, että maa ja kansa säästyivät kommunistiselta ikeeltä, joka oli koetellut suurta osaa Suomen naapurimaista. Menisi kuitenkin vain reilu vuosi, ennen kuin Suomi joutuisi jälleen puolustautumaan suurta itänaapuriaan vastaan.