Hallitusneuvotteluja seuratessa on jälleen saanut kuulla kunkin puolueen näkemyksiä siitä, mikä on Suomelle tarpeellista tai välttämätöntä. Päällimmäisin huoli monilla on huoltosuhde ja talous, joiden korjaamisen sanotaan olevan kohtalonkysymyksiä maallemme. ”Suomi ei selviä ilman asiaa X” on tuttu lause varmasti itse kullekin ja itselleni siitä tulee jostakin syystä mieleen erityisesti Petteri Orpo.
Väestönkasvua ja väestön aina vain paranevaa tuottavuutta pidetään elinehtona kokoomuksessa. Perussuomalaisia seuratessa taas syntyy kuva, että Suomen elinehto on ulkomailta tuotu fossiilinen polttoaine. Vihervasemmistolla tuntuisi olevan vielä enemmän ja vielä abstraktimpia ehdottoman välttämättömiä tarpeita. Mikä tahansa voidaan nimittää ihmisoikeudeksi, eikä mistään voi tinkiä. Yleisradiosta leikkaaminen estäisi köyhiä saamasta luotettavia uutisia ja niin edelleen. Luotettavaa tietoa kun voi saada ainoastaan valtiollisesta mediasta ja vain jos sillä on tarpeeksi suuri budjetti.
Mitä on selviytyminen ja mitä tapahtuu, jos Suomi ja suomalaiset lakkaavat selviytymästä?
Ei ole harvinaista, että mietin mielessäni vastausta tähän kysymykseen. Usein arvioin sitä myös suhteutettuna Suomen historiaan. Mitä menneet sukupolvet ajattelisivat nykyisestä keskustelusta ja selviämisen kriteereistä? Todennäköisesti he pitäisivät ajatuksiamme ja odotuksiamme täysin outoina. Selviytymisen kannalta on muutenkin hyödyllistä katsoa joskus taakse päin ja ottaa oppia menneestä. Siis muustakin kuin 1900-luvusta ja kaikkivoivan bruttokansantuotteen kyttäämisestä.
Kun katsotaan kauemmaksi Suomen historiaan, alkaa löytyä toinen toistaan hurjempia selviytymistarinoita. Toistuvat sodat itänaapurin kanssa ovat tietenkin sellaisia. Kenties rankin ajanjakso suomalaisille on ollut 1700-luvun alun suuren Pohjan sodan venäläismiehitys, jota kutsutaan isoksivihaksi. Tuohon aikaan suomalaiset joutuivat käytännössä kansanmurhan kohteeksi. Venäläiset hävittivät varsinkin Pohjanmaata minkä kerkesivät. Siviiliväestöä kidutettiin, tapettiin ja vietiin orjiksi Venäjälle. Myös luonnonolot ovat koetelleet esi-isiämme. 1600-luvun lopun kuolonvuodet pakottivat ihmisiä todennäköisesti kannibalismiin, eikä viimeisimmästä nälänhädästäkään ole kuin noin 150 vuotta.
Nälkäiset kerjäläiset tai vieraaseen maahan ryöstetyt lapset eivät osanneet kaivata polttoaineita tai sivistävää mediaa ainakaan ihan ensimmäiseksi. Savupirttien asukkaat eivät käyneet kouluja ainakaan niin paljon, että olisivat murehtineet talouskasvun tyrehtymistä. Väestön kasvu saattoi välillä kiihtyä ja välillä hidastua, joskus ihmisten määrä myös laski. Siitä huolimatta, silloinkin kun täällä oli ihmisiä reilusti alle nykyisen viiden miljoonan, Suomen kansa oli olemassa. Ratkaisevaa sen sijaan oli, ettei sen rinnalle tähän maahan asettunut muukalaisväestöä suuressa määrin.
Uhriudella ei pidä liikaa rakentaa identiteettiä. Se on nykyään halvin ja helpoin tapa saada julkisuutta, sekä samalla eräänlainen vastuunvapaus. Koettelemukset kannattaa mieluummin kääntää kertomuksiksi onnistumisesta ja ihan oikeasta kansallisesta selviämisestä. Älkää ymmärtäkö väärin sitäkään, että ihailisin mainittuja menneitä aikoja niin, että tahtoisin ne sellaisinaan palauttaa. Vaikka kansakunta säilyi, moni sen jäsen kuoli turhaan eikä siis kulunut selviytyjien joukkoon. Historialla on kuitenkin tapana opettaa ja menneiden sukupolvien koettelemuksista ja selviytymiskeinoista voi ehkä omaksua konkreettisiakin vaikutteita. Erätaidot ja kotitarveviljely muutama mainitakseni. Vähintäänkin menneisyyden tarkastelu antaa tarpeellista perspektiiviä, kun mietitään, mikä oikeasti on selviytymistä. Sellaisiakin kansoja on, jotka eivät ole selviytyneet. Mutta näitä ei sitten muualta löydykään kuin historiankirjoista - jos sieltäkään. Nälänhädät ja sodat koettelevat jokaista kansaa joskus, harvemmin sitä kokonaan hävittäen. Häviö sen sijaan saattaa seurata siitä, jos ei huolehdi omasta reviiristään ja päästää vieraita liian lähelle. Tästäkin historia opettaa.
Vaikka kaikki eivät täällä ole selvinneet, aina on jäänyt ihmisiä jatkamaan eloaan. Tänä suomalaisuuden päivänä on syytä muistaa, että me nykyajan suomalaiset olemme aiemmin selvinneiden jälkeläisiä. Ne, mitkä eivät ehkä selviydy, ovat nykyinen elintaso ja talousjärjestelmä. Kansana meillä taas on tässä maassa syvemmät juuret kuin millään markkinataloudella. Me olemme olleet täällä kauan sitä ennen ja olemme myös sen jälkeen. Ainakin siihen meillä on hyvät mahdollisuudet.
Hyvää suomalaisuuden päivää!