Suomalaisen olutkulttuurin jäljillä (2021) on Kalevi Leppäsen kirjoittama ja Vastapainon kustantama teos, joka nimensä mukaisesti jäljittää suomalaista olutkulttuuria ja tekeekin sen useammasta näkökulmasta. Aihe on mielenkiintoinen ja sopivan omaperäinen. Oluthan on suhteellisen tärkeä osa suomalaista kulttuuria ja sillä on tosiaan pitkä historia, mutta sitä ei käsittääkseni ole tutkittu paljoa. Ainakaan samantapaista teosta ei ole tullut vastaan.
Leppänen tietää mistä kirjoittaa. Hän on itse olutharrastaja ja myös pitänyt oluthuonetta nimeltä OpusK. Hän tuntee sekä oluen valmistusprosessit että työn asiakkaiden parissa. Historian tuntemuksen ja teoreettisen osaamisen lisäksi hänellä on oluthuoneen pidosta omakohtaista kosketusta. Niinpä hän osaa kertoa yksityiskohtaisesti esimerkiksi tilanteista asiakkaiden kanssa. Lisäksi hänellä on näkemystä oluthuoneen markkinoinnista. Itse hän keksi yhdistää kirjojen lukemisen oluen juomiseen.
Leppäsen teos etenee osittain teemoittain, osittain kronologisesti. Tämä on luultavasti hyvä ratkaisu, sillä useimpia lukijoita todennäköisesti kiinnostaa juuri keskiolutbaarien vaihtuminen pienpanimoiksi, onhan se lähihistoriaa ja aikaa johon moni voi samaistua. Henkilökohtaisesti olen kiinnostunut muinaisemmasta olutkulttuurista, mutta siitäkin kirja onneksi osaa kertoa. Olueen liittyvät vanhat runot tuovat tekstiin vaihtelua ja elävyyttä. Eräänlainen punainen lanka kirjassa on olutkulttuurin vapautuminen ja monipuolistuminen, mitä itse kirjailijakin selvästi kannattaa.
Aikaan sidottujen asioiden lisäksi Leppänen kertoo eri olutlaaduista asiantuntevasti. Hän osaa myös kertoa oluen valmistuksesta yksityiskohtaisesti. Valmistusprosesseja kuvaillaan siellä täällä, mutta varsinaista reseptin muotoon kirjoitettua ohjetta ei ole, mikä olisi kyllä ollut hauska lisä.
Suomalaisen olutkulttuurin jäljillä on kirjoitettu innolla ja aihe on kirjoittajalleen selvästi hyvin rakas. Enimmäkseen kirja eteneekin selkeästi ja sopivan kronologisesti, vaikka loppua kohden ehkä hieman poukkoilee kun viimeisille sivuille on ympätty kaikenlaisia huomioita muun muassa kaljan ja oluen eroista. Tästä jää mielikuva, että kirjoittaja on joutunut puristamaan suhteellisen ohueen teokseen aiheen, josta olisi halunnut kirjoittaa enemmänkin. Oluesta voisi tosiaan kirjoittaa pidemmänkin kirjan, varsinkin jos teoksen vielä kuvittaisi.
Parhaiten Leppäsen teos sopii muille olutharrastajille sekä erityisesti sellaisille, jotka suunnittelevat oman oluthuoneen avaamista. Mutta on kirjalla annettavaa muillekin. Vaikka Leppänen tietenkin itse kannattaa oluen juomista ja uskoo vapauteen asian suhteen, muistuttaa kirja myös kohtuuden merkityksestä ottaessaan esiin jo 1600-luvulla esitetyn viisauden siitä kuinka kolme tuopillista on sopiva määrä eikä enempää kannata ottaa iloa pilaamaan. Se lienee erittäin käyttökelpoinen periaate yhdelle jos toiselle nykyajan ihmisellekin.