Nyt myös Lontoossa tuhannet ovat lähteneet kaduille maahanmuuttopolitiikkaa vastaan. He huutavat ”Suojelkaa lapsiamme”. Yli 100 on pidätetty. Southportissa on suuri operaatio ja mielenosoituksia toisessa kaupungissa. Tapahtumista on levinnyt julkisuuteen runsaasti kuva- ja videomateriaalia.
Tuhannet ihmiset osoittivat keskiviikkona mieltään hallituksen maahanmuuttopolitiikkaa vastaan Britannian pääkaupungissa Lontoossa. Syynä mielenosoituksiin hallituksen kotipaikan Downing Streetin ympärillä olivat kolme murhattua ja kymmenen vakavasti loukkaantunutta tyttöä ja huoltajaa Luoteis-Englannin Southportin kaupungissa.
Lasten tanssikurssilla veitsellä tehdyn verilöylyn tekijä on 17-vuotias, jonka vanhemmat ovat kotoisin Ruandasta. Rannikkokaupungissa oli jo tiistaina vihaisia mielenosoituksia – myös uutta pääministeriä Keir Starmeria vastaan, kun hän laski kukkia rikospaikan lähelle. Mielenosoittajat yrittivät käydä paikallisen moskeijan kimppuun ja heittivät rakennusta kohti kiviä, pulloja ja betoninpalasia. Kymmeniä moskeijaa suojelevia poliiseja loukkaantui. Poliisiauto syttyi tuleen.
Valtamedia on sitkeästi kiirehtinyt leimaamaan mieltään osoittavia tavallisia brittiläisiä perheellisiä ”äärioikeistolaisiksi, fasisteiksi ja rasisteiksi”. Brittien mitta on tullut täyteen hallituksen maahanmuuttopolitiikkaa. He ovat kyllästyneet siihen, että heidän lapsiaan, omaisiaan ja ystäviään ryöstetään, hakataan, raiskataan ja murhataan päivittäin ”rikkauden ja voimavaran” nimissä ja yhteiskunta on hallitsemattoman muukalaisrikollisuuden ja rappion vallassa.
Southportissa tapahtuneen lapsimurhien jälkeen leimahti tavallisen kansan viha
Britannian pääkaupungissa ihmiset huusivat toistuvasti ”Pelastakaa lapsemme!”. ”Suojelkaa lapsiamme!” ja ”Pysäyttäkää veneet!”. Tällä viitataan veneisiin, jotka tuovat siirtolaisia Englannin kanaalin yli Britanniaan. Poliisin mukaan epäilty tekijä oli kuitenkin ”syntynyt Englannissa”. Sillä selityksellä ei ole mitään merkitystä todellisen ongelman kanssa.
#WATCH : Protesters chant ”Rule Britannia”, ”save our kids” and ”stop the boats” as they clash with police while marching towards Downing Street.#DowningStreet #London #England #Protest #Britain #UK #UnitedKingdom #RIOT #Southport #southportattack #KnifeAttack pic.twitter.com/f4f02pgZqD
— upuknews (@upuknews1) July 31, 2024
Viranomaisten mukaan myös Lontoossa oli mellakoita, joissa kaksi poliisia ja yksi ensihoitaja saivat lieviä vammoja. Turvallisuusjoukot syyttävät mielenosoittajia myös mielenosoitukselle asetettujen ehtojen rikkomisesta – tästä johtuvat lukuisat pidätykset. Poliisien ja osallistujien välillä oli kahakoita.
Lontoon mielenosoitus järjestettiin iskulauseella ”Riittää jo!”. Osallistujat myös huutelivat ”Rule Britannia!” ja vaativat huudoin, että laittomien maahanmuuttajien maahantulo on lopetettava.
Viranomaisia vastaan esitetyt syytökset peittelystä ja salailusta
Myöhemmin vihainen väkijoukko heitti pulloja ja tölkkejä sekä ilotulitteita Downing Streetin muista kaduista erottavaa aitaa kohti. Siellä sijaitsee työväenpoliitikko Keir Starmerin toimipaikka hallituksen pääministerinä.
Toistaiseksi tutkijat eivät ole kertoneet lapsimurhan taustoista juuri mitään. Motiivi on edelleen epäselvä. Polisin mukaan kyseessä ”ei kuitenkaan ole terroriteko”. Tekijän on määrä esiintyä oikeudessa ensimmäisen kerran tänään. Vihainen lapsiaan ja perheitään suojeleva brittikansa syyttää viranomaisia totuuden salaamisesta ruandalaissyntyisen lapsimurhaajan taustoista.
Unrest in Hartlepool#EnoughIsEnough #Southport #London #Southend #leeds #hartlepool pic.twitter.com/pAqjJudUZe
— battlewithborderline (@battlewithbord1) July 31, 2024
Sadat poliisit estivät uusien mielenosoitusten ja mellakoiden syntymisen Southportissa keskiviikkona. Jännittyneestä ilmapiiristä huolimatta kaupunki pysyi rauhallisena. Samaan aikaan myös Koillis-Englannin Hartlepoolin kaupungissa järjestettiin mielenosoituksia maahanmuuttopolitiikkaa vastaan sekä syttyi kahakoita mielenosoittajien ja poliisien välillä.
Southendissa maahantunkeutujat aloittivat machete-mellakat ja hyökkäsivät väkivaltaisesti valkoisten brittien kimppuun
Afrikkalaistaustaiset maahantunkeutujat hyökkäsivät valkoisten tyttöjen kimppuun ja yrittivät raiskata heidät myöhään tiistai-iltana Southendissa.
More footage of fights breaking out in Southend On Sea last night – 30/07/24#Southend #Fight pic.twitter.com/oneIWqdXR0
— Bencollbc (@bencollbc) July 31, 2024
Kahdeksan ihmistä on pidätetty ja seitsemän asetta takavarikoitu Southendin rantakadulla tapahtuneen brutaalin väkivallan ja järjestyshäiriöiden jälkeen.
🇬🇧💔 #Southend pic.twitter.com/Ment8f6dZP @LBC #rightwing @Nigel_Farage
— Gary Edwards (@ballroomgiant) August 1, 2024
Sosiaalisessa mediassa jaetulla videolla näytti siltä, että mustiin pukeutuneet maahantunkeutujat heiluttelivat suuria veitsiä ja macheteja lähellä Adventure Island -teemapuistoa Essexin kaupungissa tiistai-iltana.
Videolla oli myös kuvamateriaalia, jossa näkyi väkivaltaisuuksia pääkadulla.
Poliisin mukaan kaksi pidätetyistä vietiin sairaalaan lievien sekä hengenvaarallisten vammojen vuoksi.
Large scale machete attacks erupt in Southend last night.
Machete battles. In England.
And we’re meant to accept this as the new normal.
Where’s the condemnation for this? pic.twitter.com/ld7XX4XmCb— Darren Grimes (@darrengrimes_) July 31, 2024
”Lontoon poliisi hakkaa ja pidätti isänmaallisia brittiläisiä ja salli muslimimaahanmuuttajien tehdä mitä haluavat. Brittipoliitikot vihaavat syntyperäisiä brittejä ja polvistuvat muslimimaahanmuuttajien edessä. Surullinen totuus.”
The British police, who beat and arrested British patriots, were forced to flee by Muslim immigrants. Why this difference in attitude? pic.twitter.com/tCepwA1AgY
— Match Point (@MatchPoiint) August 1, 2024
Lähde: Junge Freiheit, Telegraph, X
Joko alkavat pitkään kyteneet paineet purkautua kunnolla? Jos niin, tulee maahanmuuttopolitiikkaan täyskäännös ja alkavat puhua vieraiden lähettämisestä kotimaihinsa.
Karmeeta on katsoa pikkutyttöjen kuvia, heillä oli hauska päivä edessä, ja sitten se jäi viimeiseksi.
Miksi näin? Koska jonkun pellen takia monikulttuuri on rikkautta.
Noin sitä käy kun sivistymättömiä ihmisiä tuodaan edes tämänkin verran sivistyneiden ihmisten sekaan. Tuo sekoittaminen vaan ei näin suuressa mittakaavassa käy. Aina sanotaan että emme voi eristäytyä. Tietysti voimme jos haluamme, ainakin jossakin määrin. Jos emme halua, ei se silti tarkoita että tänne pitää ottaa jokainen halukas elätettäväksi. Yhteydenpito ulkomaailman kanssa käy kyllä muillakin konsteilla kun ottamalla rajoilta ihmisiä joilla ei ole muuta mielessä kuin mahdollisimman hyvät sosiaaliedut. Kyllä tämä on Euroopassa kallista leikkiä veronmaksajien rahoilla. Ei kai riitä poliitikkojen tyhjäkäynti.
Jokainen järkevä ihminen olisi näiden mielenosoittajien kanssa samaa mieltä, mutta koska media leimaa heidät kaikki joksikin ääriainekseksi, niin moni ei siksi uskalla olla heidän kanssaan samaa mieltä.