Sinimusta Liike piti tämän vuoden vuosikokouksensa 13.4.2025 Pirkanmaalla.
Kokousta edeltävinä päivinä kokoonnuttiin viettämään perinteistä kevätleiriä, jonka ohjelmaan sisältyi liikuntaa, esityksiä ja vapaamuotoista toimintaa muun muassa saunomisen merkeissä.
Kolmannen tien liike
Puheenjohtaja Tuukka Kurun esityksessä käytiin läpi yhdistyksen nykytilaa; mikä on Sinimusta Liike ja miten se eroaa muista puolueista tai poliittisista organisaatioista.
– Sinimusta Liike on kansallisradikaali puoluehanke, joka asemoi itsensä kolmannen tien liikkeeksi, irtaantuen perinteisestä oikeisto-vasemmistojaosta. Liikkeen keskiössä on kansakunta, jonka se määrittelee kielellisin, kulttuurillisin, historiallisin ja rodullisin perustein, kertoo Kuru.
Kuru käsitteli esityksessään lisäksi suomalaisuutta ja Sinimustan Liikkeen näkemystä oman kansan merkityksestä.
– Suomalaisen yhteiskunnan hyvät ja huonot puolet ovat molemmat seurausta sitä asuttavasta suomalaisesta kansasta ja sen kyvyistä. Suomalaiset ihmiset luovat ympärilleen omannäköisensä yhteiskunnan ja kulttuurin, jotka kumpuavat suomalaisten omista preferensseistä, hän sanoo.
Tärkein kysymys
– Tällä hetkellä tärkein yksilölle esitettävä poliittinen kysymys on se, haluatko suomalaisten jäävän vähemmistöksi omassa maassaan vai et. Se on kysymys, joka ei noudata perinteistä jakoa vasemmistoon tai oikeistoon, joka ei katso kannattajansa koulutustaustaa tai työllisyyttä, sukupuolta tai seksuaalisuutta, ikää tai elämäntilannetta. Siitä huolimatta se on kysymys, jonka vastaus määrittelee tulevaisuutemme ja jonka rinnalla kaikki muut kysymykset ovat toissijaisia, toteaa Kuru.
Kokemuksia naapurista ja työkaluja aktivismiin
PT-median Paavo Tajukangas kertoi arkisia kokemuksia ruotsin monikulttuurisista elinympäristöistä, joissa ei enää lainkaan isäntämaan edustajia ole.
Leirin kolmas esitys keskittyi aktivismin edistämiseen Miro Sarolan ja Aleksi Veikkolan johdolla, jotka peräänkuuluttivat poliittisen vaikuttamisen peruskuntoa ja tarjosivat työkaluja aktivismiin.
Sinimusta Liike valmistautuu seuraaviin eduskuntavaaleihin
Sinimustan Liikkeen kannatus ja myös jäsenmäärä ovat selvästi nousujohteisia. Kannattajakortteja näyttäisi kertyvän enemmän kuin ns. ensimmäisellä kierroksella vuonna 2022, kun Sinimusta Liike rekisteröitiin puolueeksi. Viikonlopun leiriohjelmassa keskityttiinkin pääosin valmistautumaan seuraaviin eduskuntavaaleihin jälleen rekisteröitynä puolueena.
Vuosikokouksessa palkittiin aktiiveja ja tehtiin hallitusvalintoja
Kokouksen alussa jaettiin kaksi Alpo ja Nina Sailon ”Rajamies” patsaan kuparipatinoitua kipsiveistosta sekä kaksi lahjakorttia Kielletyt kirjat-verkkokauppaan aktiivisille jäsenille kunnianosoituksena yhdistyksen hyväksi tehdystä työstä.
Puolueen puheenjohtajana jatkaa yksimielisellä päätöksellä Tuukka Kuru. Myös Terhi Kiemungin valinta sihteeriksi ja Tapio Rantasen valinta varapuheenjohtajaksi olivat yksimielisiä. Hallituksen jäseniksi valittiin Tommi Lukkarinen ja Lauri Hokkanen sekä varajäseniksi Nina Metsälä, Miro Sarola, Aleksi Veikkola ja Valtteri Pehkonen.