Sinimusta Liike kerää kannattajakortteja rekisteröityäkseen puolueeksi. Nimistä on reilu puolet kasassa, mutta matkaa puolueeksi on vielä jonkun verran. Tämä tietenkin vaatii puolueelta itseltään työtä mutta myös tukijoilta allekirjoituksia.
Loppiaisena järjestetty kirjapiiri saikin aikaan sen, että tiistaista tuli koko käynnissä olevan korttikeräyskampanjan toisiksi suosituin päivä! Tiistaina nimensä laittoi Puoluerekisteri.fi-sivustolla 114 henkeä. Kolmanneksi suosituin päivä oli koko kampanjan toinen päivä 104:llä nimellä.
Kirjapiirit ovat aiheuttaneet myös tilanteen, jossa Sinimusta liike on ainut puolue, joka onnistuu muuttamaan lakeja edes olematta puolue. Helsingin kaupunki on muuttanut kirjapiirien seurauksena sääntöjään julkisten tilojen käytöstä vielä kireämmäksi, jotta he voivat syrjiä ihmisiä poliittisten mielipiteiden perusteella. Tämä on perustuslain vastaista toimintaa, mutta kaupunki vähät välittää moisista paperin paloista ja hyväksyy syrjinnän.
Helsingin kaupunki tuskin tulee kuitenkaan laskemaan veroprosenttia niiltä, jotka eivät saa julkisia tiloja käyttää.
Voit osoittaa tukesi Sinimustalle Liikkeelle allekirjoittamalla kannattajakortin täällä: https://puoluerekisteri.fi/#/puolue/61