Kotimaa Politiikka Ympäristö ja luonto

Sinimusta Liike: Luontoa vaurioittavan yrityksen on korvattava aiheuttamansa vahinko

Kuva: Sinimusta Liike

Valtamedia on viime aikoina uutisoinut laajasti Suomussalmen Hukkajoella tapahtuneesta jokihelmisimpukkatuhosta. Metsäkoneiden reitti kulki Stora-Enson hakkuutyömaalle jokihelmisimpukoiden eli raakkujen asuinjoen poikki. Raakkuja tuhoutui suuria määriä metsäkoneiden painon ja veden sotkeutumisen vuoksi.

Kun Stora-Ensolta kysyttiin kommentteja, ei yhtiön edustaja suinkaan luvannut heti korvata aiheutettua raakkutuhoa tai Hukkajoen raakkukannan pelastustöitä. Lakikaan ei heitä siihen automaattisesti velvoita. Vuonna 2014 harjavaltalaisen tehtaan Norilsk Nickelin jätevesipäästöt tuhosivat toisen uhanalaisen simpukkalajimme vuollejokisimpukan elinympäristöjä niin, että yli miljoona vuollejokisimpukkaa kuoli. Yhden vuollejokisimpukan rahalliseksi arvoksi on määritelty 50 euroa, jolloin Norilsk Nickelin aiheuttaman tuhon kokonaiskustannuksiksi olisi tullut yli 50 miljoonaa euroa. Oikeus tuomitsi kyseisen tehdasyhtiön maksamaan kuitenkin vain muutamia kymmeniätuhansia euroja.

Yhdelle jokihelmisimpukalle on määritelty 589 euron korvausarvo, jolloin Hukkajoen tuhansien raakkujen tuhosta saattaisi joutua maksamaan miljoonakorvaukset.

Simpukkatuhojen lisäksi yritysten vastuusta luontotuhojen korvaamiseen on keskusteltu myös kaivostoiminnan yhteydessä. Jos kaivosjätti ei puhdista pilaamiaan vesiä, jää lasku yleensä veronmaksajien maksettavaksi. Sama koskee tietysti myös uhanalaisten simpukoiden asuinvesien kunnostamista. Kaivosyhtiöltä vaaditaankin vakuutta, josta voidaan kustantaa kaivosalueen ennallistaminen ja mahdolliset ympäristövauriot. Samaa käytäntöä pitäisi laajentaa ylipäätään kansainvälisesti toimiviin suuryrityksiin; erityisesti niihin jotka toimivat alkutuotannon piirissä.

Mikäli luonnon vaurioittamisen maksaa joku muu kuin vaurioittaja itse, vähentää se esimerkiksi metsä- ja kaivosyhtiöiden taloudellisia kannustimia välttää ympäristötuhoja. On myös vaikeaa perustella veroja maksaville kansalaisille, miksi heidän pitäisi maksaa yksityisen yrityksien toiminnan aiheuttamia kustannuksia.

Sinimusta Liike

Voit edesauttaa liikkeen pääsemistä puoluerekisteriin allekirjoittamalla sähköisen kannattajakortin osoitteessa: puoluerekisteri.fi/#/puolue/61

 

9 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Taiwaz Vaeltaja

Stora Enso ja UMP ovat rikollisten kokoomus-mafiosojen hallussa. Toiminta ei eroa mitenkään järjestäytyneestä rikollisuudesta.

Taiwaz Vaeltaja

Luontoa tietoisesti vaurioittava tai tuhoava yritys tulee kieltää lailla.
Kaivosyhtiöt hel-ettiin Suomesta!

Kääpä

Tarkoitit varmaan että, ulkomaiset kaivosyhtiöt. Jos et, niin voit ite suksia Suomesta pois.

Taiwaz Vaeltaja

Eipä ne suomalaisetkaan kaivosyhtiöt mitään enkelivoimia edusta – usein ovat globalistien käsikassaroita.

Kääpä

Sitten varmaan täytyy sulkea kaikki yritykset tästä maasta.

Taiwaz Vaeltaja

Kansainväliset suuryritykset ja niiden vasallit voisi sulkea tai ajaa pois.

Ilkka Manttari

Miksiköhän kukaan ei koskaan puhu ”vihreän liikkeen” aiheuttamista talousvahingoista Suomen taloudelle ja jos mainitseekin, niin se nopeasti hukutetaan yleiseen ”mutta kun” kohinaan. Aloitettaisi nyt vaikka ilmastohysteriasta joka on ehkä selvin näistä ylilyönneistä.

Kääpä

Tuota noin. Jos tuollainen tuhoaa tuhansia raakkuja ei ne kyllä ole mitään uhanalaisia. Katsoitte edes ketkä sen ilmoituksen teki, itkunaurua.. täysia ilmastohihhuleita päästä varpaisiin. Naurattaa, jos joen ylityksessä kuolee tuhansia jopa kymmeniä tuhansia raakkuja, silloin noita täytyy olla koko joen alueella miljoonia. Sentään on tietoa raakuista ja ei ainakaan tällä telluksella voi sitä määrää olla noita että vastaava tuhoaminen olisi edes mahdollista.

Ilkka Manttari

Löytyyhän niitä muistakin maista vai huomioidaanko vain ne jotka vääntää jotakin Suomen murretta. En minä sillä etteikö se olisi ikävä ja osoittaa tiettyä välinpitämättömyyttä. Olen kuitenkin enemmän huolissani näistä oman lajini edustajista, Eurooppalaisista ihmisistä. Heidän elinolosuhteistaan tässä kasvavassa väkivallassa ei tunnu huolehtivan kukaan.