Keinohedelmöityksellä alkunsa saanut ruotsalainen nainen halusi tietää biologisen isänsä nimen. Hedelmöityksen suorittanut Halmstadin sairaala ilmoitti 1986 syntyneelle naiselle, että tietoja ei löydy. Nainen ei tyytynyt tähän, vaan DNA-testin ja DNA-sukututkimuksen avulla jäljitti biologisen isänsä. Samassa kaupungissa asuvalle miehelle tieto isyydestä oli yllätys.
Mies oli 1980-luvulla antanut siemennestenäytteen lisääntymiskyvyn tutkimiseksi, ei luovutettavaksi keinohedelmöitykseen.
”Siemennestettä on käytetty ilman lupaa!” sanoo miehen avopuoliso. ”Tämä on loukkaavaa.”
Mies ei ole ainoa, jonka siemennestettä on käytetty hedelmöityksiin ilman lupaa. Myös toinen halmstadilaismies on saanut tietämättään lapsen spermalla, joka oli tarkoitettu lisääntymiskyvyn tutkimiseen.
Halmstadin sairaala ei pysty selittämään, miten miesten tutkimuskäyttöön luovuttamat siittiöt ovat päätyneet raskauden aloittamiseen. Sairaalan edustaja on neuvoton tapauksen suhteen.
”Voin vain pahoitella tapahtunutta ja sen seurauksia”, sanoo Halmstadin Naisklinikan johtaja Maud Ankardal. Hänen mukaansa, mikäli saadut tiedot pitävät paikkansa, 35 vuotta sitten klinikan henkilökunta ei tehnyt työtään huolella.
Vuonna 1986 syntynyt nainen ja hänen biologinen isänsä ovat iloisia, että löysivät toisensa, mutta tapaus on nostattanut tunteita. Nainen haluaa saada Halmstadin sairaalan vastuuseen.
”Näin ei saa toimia”, hän sanoo.
Lähde SVT
Tiesittekö että tällä hetkellä monta sataa miljoonaa AFRIKKALAISTA onkin kuulemma siitetty suomalaisella spermalla ja suurin osa heistä oikeutetusti vaatii kelagoldia sekä kotiin pääsyä kotimaahansa suomeen.
Nykypäivänä tuo keinohedelmöitys taitaa olla yleistynyt noista ajoista. Olisihan se järkytys, kun ovikello soisi ja oven avattuasi joku täysin tuntematon tervehtisi, että moi iskä!!
Eipä olisi, sillä ei ole mitään velvollisuuksi mihinkään tulevaan mitä tulee sen jälkeen kun on ”lastinsa” luovuttanut. On jopa laitonta tuosta alkunsa saaneen alkaa jäljittämään perimäänsä siinä mielessä että menisi ottamaan yhteyttä.
Kun olin nuori, kyselivät jotkut, että onko minulla lapsia. Tapasin vastata, että en tiedä. Ei ole kukaan tullut sellaista kertomaan.
Kun minulta kysytään aviosäätyyn liittyviä kysymyksiä, vastaan huumorilla olevani ” lapsellinen.” Se kattaa vähintään kaksi asiaa. A) että minulla on lapsia, ja B) että olen mies joka pysyy ikuisesti lapsena.
Toivotaan nyt sitten, että lapset ovat edes kantaruotsalaisia. Tässä maailmanajassa kaikki ovat vain voitoksi.
Ovat epäilemättä, koska mehän tiedämme ettei sitä ” parempaa perimää ” tarvitse tutkia millään tavalla.
Kohta käy niin että valkoisten miesten ”nesteitä ” lirautetaan muhmettilaisen muijan mekkoon, sitten miespuolinen muhmetti vaatii että on tehtävä isyystestit, jolloin valkoisesta tehdään perheen elättäjä. Voi kuulostaa oudolta, mutta tässä maailmassa ei enää mikään yllättäisi.
Sama tuli mieleen.
Juu ”kunniakysymys” sekin or else….en ihmettelisi tosiaankaan.
me valkoiset elätämme ne muhmut muitenkin, ei tilanne siitä mitenkään muuttuisi 🤣
Yhteisvastuuna elätetään melkein kaikki, vauvasta vaarin. Tuossa oli kysymys isyydestä ja sen tuomasta henkilökohtaisesta maksamisesta sen yhteisvastuun lisäksi.
Minkä värinen mukula tuli? Minä vaan kysyn..
Väritön, koska mitään värejä ei ole, jos sellaista havaitaan on kyse toiseuttamisesta.
Olisi oikeus ja kohtuus että lapsenruokkomaksut tulisivat sairaalalle
Kun lapsi on syntynyt 1986, eli on nyt reippaasti kolmekymppinen, niin ruokot on eldankaa.
Vuosi 1986 oli melkoinen. Silloin tapahtui vaikka mitä, naispappeudesta alkaen. Vuoden -86 jälkeen kaikki on mennyt päin helvettiä. – Ei kai tarvii esimerkkejä luetella? Joo, mä olen varmaan boomeri, mut näin se on mennyt -86 jälkeen ja kiihtyvällä vaudilla.
Kuules nyt. Irakilaiselle joka syntyi Pakistanissa ja puhuu sujuvasti Afgaanin murteita, voidaan aina todistaa vedenpitävästi hänen olevan 15 – 16 vuotias, siis ala-ikäinen. Edes puiset tekohampaat ja harmahtavat hapset leuan alla, ei ole todiste ikääntymisestä. Jos ruokot on maksettava hänellekin, niin kyllä ruotsalainen vuonna 1986 syntynyt on ilmiselvä lapsi.
Kyllä vanhemmuuteen liittyy olennaisesti vastuu, eikä sille ole ikä- tai aikarajaa.
Sinulla ei taida olla lapsia. Jos eivät kohtuullisessa ajassa (Väljästi, n. 20-30 vuodessa) tule itse toimeen, jokin on mennyt pahasti pieleen. Ei se tarkoita etteikö lapsiaan haluaisi aina auttaa mutta noin karkeasti. Eikä siihen kategoriaan kuulu koko maailman lapset.
Jos ei ole 20 – 30 vuodessa lapsesta kasvanut itse toimeen tuleva, on vanhempien katsottava peiliin. Poikkeuksena tietysti kehitysvammaiset lapset, mutta niistähän ei tässä ollut kysymys.
Olen itse omaksunut joskus aikoinaan, tosin tietämättäni että periaate on kuulemma oikea, sen lähtökohdan etten pyri olemaan lapsilleni kaveri tai ystävä, vaan aikuinen. Se ei tarkoita sitä etteikö kuuntelisi jos lapsella on sanottavaa, tai tukisi heitä. Ajatus on että olemalla aikuinen, siis vanhempi olen samalla myöskin se joka pystyy suodattamaan asiat, ja tarvittaessa sanomaan koska peli vihelletään poikki. Oikein karrikoiden tätä voisi kutsua erotuomarin hommaksi. Jonkun on oltava se minkä sana ja käskyt pätee.
Jos lapsi saa sen vaihteen päälle että itkupotkuraivareilla voitetaan henkien taisto, on aikuisen peli menetetty. Minusta on hyvä tehdä selväksi jo aikaisessa vaiheessa että on olemassa auktoriteetit. Toisin sanoen perheenjäsen, tai jäsenet, siis molemmat aikuiset. Lasten aiheuttama huuto ja raivoaminen ei saa muuttaa päätöksiä. Puhumalla ja järkiperäistämällä on luotava tilanne, mikä tarjoaa lapselle käsityksen siitä ettei kukaan tarkoita pahaa kielloilla, tai säännöillä, koska niitä on joka tapauksessa noudatettava myöhemmässä elämässä. Ei siinä mitään lakirjaa tarvitse heiluttaa tai julistaa elinkautista kirousta kenellekään, riittää kun pysyy kannassaan ja on oikeudenmukainen. Jos lapsia on useampi kuin yksi, jokaiselle on osoitettava yhtäläiset rajat, ja heille tulee antaa turvallisuuden tunne mistä välittyy helposti tajuttavassa muodossa mielikuva turvallisesta ympäristöstä. Aikuinen suojelee lapsiaan olemalla aikuinen.
Juuri näin. Sanoit taikasanan ”auktoriteetti”. Tuo vanhemmuus ei ole äänestyskysymys. Joillakin se toimii luonnostaan. Itse olen aina ollut auktoriteettien kyseenalaistaja, mutta se voi tapahtua ainoastaan järkevän ajattelun kautta, ei itkupotkuraivareilla. Taas menee kiitos vanhemmilleni. Isä luki kaiken minkä käsiinsä sai, myös vähän kirjoitti. Nettiä ei ollut. Oli melko laaja tuo elämän näkemys. Tosin poliittiset näkemyksemme eivät enää kohtaa. Olisi jotenkin aika vaarallista jos nyt, kun olen jo 70, mitään kehitystä ei olisi tapahtunut. Oli kuitenkin sen ajan lapsi.
Ihmiskunnan kehitys on edellyttänyt sitä, että lapset yrittävät tulla aiempaa sukupolvea paremmaksi edes jossain. Jos ei olisi tapahtunut kehitystä, olisimme edelleen luolissa ja keskustelisimme puunuijia käyttäen.
Kehitystä ihmisen sisimmässä on tosin tapahtunut heikosti, siksipä luolista on päästy, mutta puunuijat on vaihdettu kivääreihin. Onneksi harvempi niitä haluaa käyttää keskustelussa. Joillakin tosin on tapana suorittaa itkupotkuraivareita kiväärien ja tankkien avittamina.
Siinä tulikin aika kohtuullinen lasten kasvatusopas.
Vanhemmuuteen liittyy vastuu jälkikasvustaan, joten palautettakoon maahan tulleet lapset vanhemmilleen.
En sanoisi ihan noin. Tosin oma äitini käytti minusta aina ilmaisua ” poika ” vaikka olen aikuinen mies ollut jo vuosikymmenet. Vanhemmilleen lapset on siis ikuisia lapsia ja tiedän kyllä mihin viittaat vastuulla. En kuitenkaan käyttäisi siitä sanaa vastuu, sillä 18 ikävuoden jälkeen meistä jokainen on lain ja yhteiskunnan silmissä itsestään vastuussa oleva yksilö. Vanhemmuus on ihmisen sisään rakennettu toimintamalli, joka tulee esiin kun päädytään vanhemmuuteen. Huolehtiminen on paremmin asiaa kuvaava termi kuin vastuun kantaminen. Äidit tuppaavat olemaan ikuisia äitejä, eli huolenpito jää olemaan sinne mielen sopukoihin vaikka tiedostaa perillisensä tulleen aikuiseksi. Ohjeet kuten, ” laita nyt vaan pipo päähän, siellähän on tuulista ” tai ” älä nyt sitten aja liian kovaa, eihän sinulla ole kiirettä mihinkään, ” on niitä usein kuultuja ohjeita. Kyllä äitini tiesi ihan hyvin että laitan pipon päähän jos tarvetta on, ja että ajan aina varsin rauhallisesti, mutta se jokin vaan laittoi aina muistuttamaan näistä asioista. Ei siinä ollut kyse enää vastuusta, siinä oli kyse opitusta tavasta ylläpitää huolta ”lapsesta” joka oli joskus ollut sen varassa että pipoakin tarvittiin.
Puhuttekohan vähän toistenne ohi Johnin kanssa. Tuskin äitisi sinua laittaisi hengenvaaralliselle matkalle ”ankkurilapseksi”. Turvallisuutesi on hänelle ensiarvoisen tärkeää.
Tiedä häntä laittaisiko äiti ankkurilapseksi, jos olisi jokin taivaallinen paratiisi, johon koko perhe voisi päästä 🙂
Tuosta lapsenhoidon vastuusta tuli mieleen tarina viime vuosituhannen Valkeakoskelta. Aikamiespoika, viinaanmenevä joutomies jolla oli ikää reippaat 40, tiesi varsin hyvin äitimuorinsa eläkkeenmaksupäivät. Tuli siis eläkkeenmaksupäivänä rahaa kinuamaan, ja saatuaan äidiltä tylyn vastauksen, poika loihe lausamahan ”Kyllä sitä lapsia tehdään, mutta ei niistä pidetä huolta”.