Muu maailma Uutiset

Saudi-Arabia: 106 teloitusta tähän mennessä 2024

Kuvituskuva. Kuva: Flickr / CC0 1.0 DEED / AMISOM Public Information.

Vuonna 2023 islamilaisessa Saudi-Arabiassa teloitettiin ainakin 170 ihmistä. Tänä vuonna määrä lienee suurempi, sillä vuoden 2024 kuuden ensimmäisen kuukauden aikana on teloitettu 106 ihmistä. Tuoreimmat kuolemanrangaistukset pantiin täytäntöön torstaina 18.7. jolloin teloitettiin kaksi huumekaupasta kuolemaan tuomittua.

Saudi-Arabia piti kolme vuotta taukoa huumerikollisten teloituksissa, mutta ryhtyi uudelleen teloittamaan huumeista tuomittuja vuonna 2022.

Seitsemän tänä vuonna teloitetuista oli tuomittu huumerikoksista. Toinen yleinen kuolemalla rangaistava rikos on terrorismi.

Tänä vuonna teloitettujen 106  joukossa on ollut 78 saudiarabialaista, kahdeksan jemeniläistä, viisi etiopialaista, seitsemän pakistanilaista, kolme syyrialaista sekä yksi srilankalainen, nigerialainen, jordanialainen, intialainen ja sudanilainen.

Kaksi teloitetuista oli naisia.

Vuoden 2022 maaliskuussa Saudi-Arabia sai aikaan yleistä paheksuntaa teloittamalla yhdessä päivässä 81 ihmistä.

Saudi-Arabian viranomaiset perustelevat kuolemanrangaistusta islamilaisella sharialailla, ja pitävät teloituksia tarpeellisina yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi.

Lähde New Arab- lehti

4 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Gil Foyle

Ymmärrän hyvin saudiviranomaisten toiminnan. Länsimaissa jo on nähty, mitä yhdistelmä islamilainen radikaalisuus ja liian löysät lait ja oikeuskäytäntö saa aikaan.
Tuo sakki kun ei pysy kurissa kuin kovalla kädellä. Saudit ja arabiemiraatit ovat jo koettaneet varovasti neuvoa länsimaita islamin torjunnassa. Ne ovat nähneet ja ottaneet oppia Afganistanista ja Iranista ja ymmärtävät, mihin löysäkätisyys vaahtosuisten islamistien kanssa johtaa.
Eurooppa ja vähiten Suomi ei tuota ole ymmärtänyt ja seuraukset näkyvät esim. Oulussa. Me tyhmät saamme, mitä olemme tilanneet.

Mad CatMan

Miksei Sanna kommentoi? Saudeiltahan tulee iso osa hänenkin palkkarahoistaan.

Kääpä

Kun on murhaaja ja huumevälittäjä mitä arvoa nuo tulee muka antamaan yhteiskunnalle, kuka luulee että nuo islamistit muka parantuu vankeudessa. Kyllä olisi kuolemantuomiolla käyttöä Suomenkin rikoslaissa. sivistysvaltio tarkoittaa nykyään wakea, transuilua ja muuta sairauttaa maustettuna kuohituilla pullamössö miehillä, oikeilla miesnaisilla.

Ilkka Manttari

Tuolla Saudi-Arabia todistaa että ei se ainakaan sivistysvaltioiden joukkoon kuulu. Vanha uskonnollinen harhaluulo otetaan niin tosissaan että ei siinä ihmishenki paljoa paina. Kyllä se järjestys saadaan aikaiseksi muillakin toimilla. Vankiloiden rakentaminen ei varmaankaan ole kiinni rahasta. Seuraukset väärästä tuomiosta ovat peruuttamattomat, mutta kun satoja vuosia vanha kultti käskee.