Saksalainen pakolaisten työnvälittäjänä ja myöhemmin Maahanmuuttoviraston puhuttelujen pitäjänä toiminut nainen kertoo kokemuksistaan Welt-lehdessä.
Pakolaisten työnvälittäjänä
Pakolaisten työnvälittäjänä nainen huomasi nopeasti, että kaikkialla kohdattiin jatkuvasti väärinkäsityksiä. Jotkut pakolaisista sanoivat "I’ve studied English" tai "J’ai étudié économie", mikä usein tarkoitti sitä, että he olivat itseoppineet englantia tai käyneet myyjäkurssin. Pakolaiskriisin alkuvaiheissa ilmoitukset käännettiin toisinaan väärin sanoilla "olen opiskellut" ja tieto vietiin henkilön ansioluetteloon.
Kun naisilta kysyttiin heidän ammattiaan, niin vastaus oli melkein aina sama - "kotirouva". Jotkut harvat naiset, pääosin Afrikan maista tulleet, olivat pitäneet omaa pientä liikettä. Arabimaista tulleet naiset taas nauroivat toisinaan hölmistyneinä, kun heidän ammattiaan kysyttiin. Jotkut sanoivat, että he eivät kykene oppimaan tai heillä ei ole lupa oppia mitään.
Kerran työnvälittäjää vastapäätä istui pakolaismies Nigeriasta, joka puhui kohtalaisesti englantia. Kun hänen ammattiaan Nigeriassa kysyttiin, hän vastasi tehneensä töitä tietyömaalla. Tarkemmin hän oli "rakentanut niitä teitä". Hän ei puhunut puolentoista vuoden Saksassa oleskelun jälkeen vielä ollenkaan saksaa.
Työnvälittäjälle jäi vaikutelma, että tätä poliittista munausta ja möhläystä ei haluttu myöntää pitkiin aikoihin, eikä haluttu kertoa, että suurin osa pakolaisista ei ole mitään ammattityövoimaa. Monet työnantajat joutuivat toteamaan, että useat töihin pyrkijät parhaimmillaankin osasivat vain saksankielen alkeet, he eivät olleet kovin tarkkoja täsmällisyydestä ja joskus he eivät hallinneet edes peruslaskutehtäviä. Aitoa ammattiväkeä kohtasin vain harvoin niiden kuukausien aikana, jolloin nainen toimi työvoimaviranomaisen palveluksessa.
Viranomaiset sulkivat silmänsä siltä tosiasialta, että kaikki monikielisiin esitteisiin, uusiin työntekijöihin ja vapaaehtoisiin uponneet kustannukset eivät ole missään järkevässä suhteessa siihen, että Saksa ei juurikaan tarvitse heikosti koulutettua työvoimaa.
Henkilöt, jotka tulivat työnvälitykseen etsimään töitä olivat kuitenkin hyvin perillä tukimahdollisuuksista. Eräs mies esitti paperilapun, jossa luki sana "koulutuskuponki" ja sen alla luki "tuki ammatilliseen jatkokoulutukseen". Mies kertoi englanniksi, että lapun oli kirjoittanut hänelle eräs saksalainen naisystävä.
Turvapaikkapuhuttelijana
Nainen siirtyi työvoimatoimistosta Saksan maahanmuuttovirastoon saatuaan sieltä määräaikaisen turvapaikkapuhuttelijan toimen.
Turvapaikkapuhuttelijat haastattelivat turvapaikanhakijoita, ja "päätöksentekijät" tekivät sitten turvapaikkapäätöksen puhuttelupöytäkirjojen perusteella. Tietolähteinä haastattelijat käyttivät tietokantaa, joka sisälsi perustietoja taloudesta, perheistä, työmarkkinoista, terveydenhuollosta, maantieteellisistä olosuhteista ja sen lisäksi myös ajankohtaista tietoa poliittisesta tilanteesta.
Turvapaikanhakijat kertoivat kuvitteellisia tarinoita
Eräät turvapaikanhakijat kertoivat mitä ilmeisimmin täysin kuvitteellisia tarinoita, jotka toistivat samaa kertomusta lähes sanasta sanaan. He vaihtoivat tarinoita keskenään, ja eräiden "satujen" uskottiin toimivan parhaiten. Esimerkiksi homoseksuaalisuutta käytettiin perusteena: "Halusin tappaa itseni, koska olen homo. Itseasiassa halusin tappaa itseni neljä kertaa." Tai sitten: "Tyttöystäväni isä ilmiantoi minut, jonka takia jouduin vankilaan. En voi sanoa hänen nimeään, sillä hän on hyvin tunnettu mies."
Monet turvapaikanhakijanaiset hyväksyvät sen, että heillä ei ole minkäänlaista omaa elämää. Muslimimaille leimallista on eläminen perheyhteisöissä, ja ilman perhettä olevat naiset kykenevät selviytymään vain vaivoin. Monella ei ole mitään ammattia, eikä heitä ole kasvatettu itsenäisiksi, osa ei kykene edes lukemaan tai kirjoittamaan. Yksinäiset naiset joutuvat menemään naimisiin tai he menettävät perintöoikeutensa. He ovat riippuvaisia aviomiehistään, veljistään ja muista miespuolisista sukulaisista. Myös nuoret miehet asuvat pitkään perheissään. Poiketen meidän kulttuuristamme, kellään heistä ei ole itsenäistä elämää.
Kääntyminen kristinuskoon oli myös tärkeä aihe: "Kristittyjen tappaminen on hyvä teko maassani" ja "Jos sinulla on raamattu, niin he lyövät sillä päähäsi".
Pakenemisen syyksi mainittiin usein uhkana oleva vankilatuomio tai kuolemantuomio. Eräät tarinat vaikuttavat läntisestä näkökulmasta takapajuisilta: "Minulla oli kahdeksan siskoa ja veljeä, mutta he ovat kaikki kuolleet, käärme puri heitä. Se oli noituutta."
Juuri kenelläkään ei ole henkilöllisyyspapereita
Lähes kaikki turvapaikanhakijat väittivät, ettei heillä ole mitään henkilöllisyyspapereita. Monien syyrialaisten lisäksi irakilaiset ja eritrealaiset eivät juurikaan esittäneet mitään henkilöllisyyspapereita. Asialle oli selitys: "Minulla oli passi ja henkilöllisyystodistus. Jätin ne Libyaan. Erään ystäväni piti tuoda ne sitten minulle Italiaan, mutta hän hukkui mereen." Lukemattomia kertoja perustelu oli, että reppu unohtui kaikkien papereiden kanssa puistoon tai se varastettiin.
Eräät turvapaikanhakijat kulkevat monien maiden kautta ja he jättävät joka paikkaan turvapaikkahakemuksia.
Eräs nuori turvapaikanhakijamies kertoi jättäneensä hakemuksen Italiaan, mistä hän sai kielteisen päätöksen. Tämän jälkeen hän matkusti Norjaan, missä hän myös jätti hakemuksen. Hän ei kuitenkaan tuntenut oloaan siellä mukavaksi, joten hän ei jäänyt odottamaan päätöstä vaan matkusti Saksaan. Rajoilla hän ei joutunut tarkastukseen, koska kertomuksensa mukaan hänellä oli hyvää tuuria. Mies kertoi hakemuksilleen Italiassa ja Norjassa samat perusteet, mutta Italiassa hän lisäksi vetosi homoseksuaalisuuteen. Hän kertoi muuttuneensa homoseksuaaliksi, koska hänen tyttöystävänsä oli tuottanut hänelle pettymyksen.
Valitustie heti selvillä
Eräät ilmoittivat jo puhuttelussa tekevänsä valituksen, jos he saavat "vain" toissijaista suojelua. Myös vapaaehtoistyöntekijät tai järjestöt neuvoivat tekemään valituksen, ja osa puhuteltavista oli jo ennen puhuttelua ottanut itselleen lakimiehen.
