Koulut tapaavat säännöllisesti oppilaitten vanhempia ja keskustelevat tämän koulumenestyksestä ja kehityksestä. Viime aikoina Ruotsin kouluissa on havaittu uusi ilmiö: vanhemmat ottavat lakimiehen mukaan tapaamaan lapsensa opettajaa, kertoo Ruotsin opettajien ammattiliiton tekemä kysely.
Ilmiö esiintyy maahanmuuttajavaltaisilla ”haurailla alueilla” mutta myös hyvinvoivissa koulupiireissä.
Usein syynä ovat vanhempien kohtuuttomat vaatimukset. Oppilaan arvosanoja vaaditaan korotettavaksi, heikosti koulussa pärjäävälle vaaditaan opiskeluhelpotuksia tai kohdennettua ylimääräistä tukea. Mikäli oppilas on käyttänyt väkivaltaa tai uhkaillut muita oppilaita tai koulun henkilökuntaa, vanhemmat tuovat lakimiehen ajamaan lapsensa etua.
Opettajat pitävät ilmiötä huolestuttavana ja kokevat sen uhkailuna.
”Yllättäen ovella on lakimies, ennalta mitään ilmoittamatta, ja kyseenalaistaa annetut arvosanat tai kokeitten arvostelun”, aprikoi Tukholman opettajien puheenjohtaja Britt-Marie Selin. ”Jos tämä kehitys jatkuu, voi olla vaikea saada palkattua henkilökuntaa kouluihin”, hän jatkaa.
Sama ilmiö on havaittu eri puolilla Ruotsia. Aina vanhempien mukana ei ole lakimies, vaan paikalle tulee vanhempien sukulainen tai ystävä.. Näin erityisesti silloin, jos oppilas on syyllistynyt väkivaltaan tai uhkailuun. Mukana tullut maallikko torjuu syytökset, ja vaatii saada tietää asiaan liittyvien henkilöitten nimet.
”Sen voi kokea todella uhkaavana”, Selin sanoo.
Ruotsin opettajien ammattiliiton tutkija Veronika Fridlund on perehtynyt uuteen ilmiöön. Vaikka vanhemmat eivät toisi lakimiestä tapaamiseen opettajan kanssa, he saattavat uhkailla opettajaa oikeudenkäynnillä.
Fridlundin mukaan liian matalia arvosanoja antaneita opettajia on maalitettu sosiaalisessa mediassa. Lisäksi on tapauksia, joissa vanhemmat uhkaavat nostaa arvosanoista metelin lehdissä ja muussa uutismediassa, tai tehdä valituksen koulutarkastajille.
Vanhempien taholta tulevat uhkailut kasvattavat opettajien työtaakkaa, mikä vaikuttaa kielteisesti luokan muitten oppilaitten opintoihin.
”Aika kuluu kohtuuttomien vaatimusten käsittelyyn opettamisen sijaan”, puuskahtaa eräs opettaja.
Lähde Vi Lärare-lehti
Koulun henkilökunnalle lupa kantaa tuliasetta, käyttämiseen melko matala kynnys, eikö rauhotu lakimiehet ja naiset.