Eurooppa Maahanmuutto Muu maailma Politiikka Rikos Uutiset

Ruotsi: Nainen tuomittiin sotarikoksista

Kuvituskuva. Kuva Wikimedia Commons.

Göteborgissa asuva 35-vuotias nainen on tuomittu kolmen kuukauden vankeuteen sotarikoksista. Nainen matkusti Irakin ja Syyrian alueelle perustettuun Islamilaiseen Valtioon vuonna 2012, ja liittyi Islamilaisen Valtion joukkoihin oleskeltuaan kalifaatissa jonkin aikaa.

Vuonna 2014 nainen kuvasi Islamilaisen Valtion pääkaupungissa Raqqassa itsensä häpäistyjen IS-järjestön vihollisten ruumiitten kanssa. Nainen laittoi kuvat Internetiin, ja kommentoi kuvissa olevia vainajia halventavasti.

Käräjäoikeuden lauselman mukaan nainen on ”selkeästi ilmaissut tukensa Islamilaisen Valtion toiminnalle”.

Islamilainen Valtio oli terroristijärjestö Isiksen perustama muslimikalifaatti, jonka kurdijoukot tuhosivat vuonna 2019. IS on terroristijärjestönä yhä olemassa, ja tekee terroritekoja Lähi-Idässä sekä keskisessä Afrikassa.

Islamilainen Valtio katsoo olevansa sodassa länsimaita, muun muassa Suomea ja Ruotsia, vastaan. Järjestön palveluksessa olleet suomalaiset terroristit eivät ole joutuneet oikeuteen palattuaan Suomeen.

Lähde SVT, YLE

7 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Marko Kyllönen

Suomessa saavat extratukia että kotoutuvat paremmin, jouluakin juhlivat tuplalapsilisillä.

n/a

Kotoutusta voisi vauhdittaa joulukinkulla

Ilkka

Oletko sinäkin itseni ohella pekoni-jihadisti ?

John Quiman

Eikös joku USA:n kenraali kastanut luodit ihrassa, kun taisteli muslimeja vastaan. Siinä taisi olla ensimmäinen kunnon pekoni-jihadisti.

Ilkka Manttari

Olisi suomessakin aika paljon perattavaa mutta kun oikeusjärjestelmä ei toimi.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Ilkka Manttari
John Quiman

Ei toimi oikeus, eikä islamilaisen valtion noudettuja asukkeja varsin tutkita, vaan paremminkin hyssytellään ja lakaistaan maton alle mahdollisuus rikoksista. Vihreää kulttuurisiirtymää tuokin.

Toni Lajos

Meillä kauhistellaan mikäli isis-naiset luokitellaan terroristeiksi, ei sinne päinkään, suden suuhun ovat ressut joutuneet, alati heitä kiusattu, opinnot kielletty, myös pukeutumiseen ovat katalat maamiehet puuttuneet, seurustelua ei sallita vääräuskoisten kanssa, mutta meillä on hyvä olla, verovaroin kansamme elättää heidät ja lukaisat lapset, vaarit, mummot, serkut, enot…..jne. Nauttikaamme rikkaudesta..vielä hetken aikaa….