Eskilstunassa sijaitseva moskeija on tuhoutunut täysin tulipalossa. Palokunnan saapuessa paikalle, tulipalo oli levinnyt koko rakennukseen. Kukaan ei ole vahingoittunut palossa, ja palokunta keskittyi suojaamaan ympäröiviä rakennuksia.
Palaneen moskeijan siivessä asunut perhe on yli vuoden ajan saanut uhkauksia ja joutunut hyökkäysten kohteeksi, väittää moskeijan edustaja, ja sanoo tulipalon olevan hyökkäys palanutta Eskilstunan Suurta moskeijaa vastaan. Tapaukset on ilmoitettu poliisille. Eskilstunan poliisi ilmoittaa tutkivansa paloa murhapolttona.
Paikalla olleille ihmisille tarjotaan kriisiapua.
Myös Ruotsissa sunni- ja shiiamuslimien välit ovat kireät. Islamin suuntaukset ovat käyneet väkivaltaista kamppailua toisiaan vastaan jo 1 300 vuotta. Eskilstunan Suuri moskeija on sunni-islamilainen.
Lähde SVT txt-tv
Niin tässähän voidaan taas ainakin hetken lietsoa paniikkia jostain kauheasta äärioikeistosta.
Jossain vaiheessahan se sitten taas paljastuu että ihan omaa samaa uskontoa edustavaa porukkaa sen pytingin sytytti.
Sen jälkeen tuleekin täysi hiljaisuus, mutta ihmisten mieliin on jo iskostettu että kauhea äärioikeistohan tämän teki.
Suurin typeryys mitä länsimaat ovat tehneet on oletus että kaikki ihmiset ovat samanlaisia. No eivät ole.
Jos katsoo rikostilastoja, huomaa, että esim. Ranskassa muslimeita on kymmenkunta prosenttia väestöstä, mutta Ranskan vankiloissa heidän osuutensa on jotain 70 prosenttia.
Kaikenlaiset tilastot kertovat, että eri uskonnot ja kansat ovat eritavoin edustettuja rikollisuustilastoissa ja myös tukien varassa elämisessä.
Eivät siis ole samanlaisia, eivätkä saman arvoisia yhteiskunnalle.
Vai on sunnit ja shiiat sotineet 1300 vuotta, eikä loppua ole näkyvissä, pitäisikö kotuttamisen taika unohtaa vihdoin, passittaa kyseiset paimenet heille kuuluville asuinsijoille.
Vieläkö uutinen jatkuu sen jälkeen kun tekijöiksi osoittautuu toiset muslimit ?
Kyllä se tulee uutisiin, jos polttajat ovat toisia muslimeja tai vaikka olisivat itse säheltäneet ja vahingossa polttaneet moskejatönönsä, mutta se uutinen tulee pienellä ja piilossa, jotta ei niin kauheasti saisi huomiota.
Ei tullut yhtään paha olo, päin vastoin.
Auttaako tuollainen asenne? Mieltä varmasti rauhoittaa, kun on niin hyvä. Kumpi pahempi, polttajat vaiko siitä iloitsevat?
Et varmaan ole henkilökohtaisesti ollut tekemisissä muslimien kanssa. Etkä tiedä mitään siitä, miten ne käyttäytyvät.
Minulla on paljonkin kokemusta muslimeista. On kyllä ollut tuttuja ja asiakkaitakin, jotka ovat olleet ihan asiallisia ja niiden kanssa on tullut hyvinkin toimeen, nuoria ja vanhempia, mutta suurin osa on sellaisia, joita mieluiten välttelee.
Iloa tuottaa se, että palava moskeija poistaa yhden moskeijan Pohjolasta, jonne niiden ei olisi pitänyt koskaan tullakaan. Ovat kasvattaneet rikollisuutta reippaasti. Ruotsissa näin käytännössä miten Tukholman Rinkeby muuttui muslimien kaupunginosaksi ja miten se aiemmin ihan hyvä lähiö muuttui joksikin, mistä suomalaiset ja ruotsalaiset muuttivat pois, syystä.
Ruotsin nykyiset rikollisongelmat ovat muslimisiirtolaisten ansiota, vai sanoisiko syytä. Jos on sokea suvakki, ei mitään tietenkään näe, vaan haluaa kuvitella olevansa hyvä ihminen, joka selittelee kaiken parhain päin, eikä näe todellisuutta. Suvakin silmien edessä koko maa saa tuhoutua muslimien toimien tähden, eikä suvakki ymmärrä tapahtumien syitä, koska hän on kykenemätön näkemään ja myöntämään itselleen, mitä todellisuudessa tapahtuu ja miksi.
Nyt kysyt, että kumpi on pahempi, polttajat, vaiko siitä iloitsevat. Kysyitkö mulimien terrori-iskujen jälkeen, kun muslimiyhteisö pääsääntöisesti juhli terrori-iskun onnistumista, että kumpi on pahempi, terri-iskun tekijä, vai sitä juhliva? Tuskin kysyit, koska mielesi on valikoiva sen suhteen, että mitä näet ja mitä et. Valikoit uskontoon ja etnisyyteen perustuen suhtautumisesi, joten olet aito rasisti.
Aikamoisen ilmaveivin saat kyllä tehdä. Jos saat minusta rasistin. Minun näköäni ei rajoita sellaiset silmälaput, jotka näkevät vain yhteen suuntaan. Se tulee esiin niin radikaalimuslimien (jihadistien) ja äärioikeistolaisten tuottamissa ennennäkemättömissä savuverhoissa, tiedon muokkaamisessa näille molemmille sopivaan muotoon. Vaikutusten piiri ulottuu äärioikeistolaisten ja äärimuslimien laitamilla operoiviin, unettomina öinä virtuaalitodellisuudessa radikalisoituneisiin yksinäisnäisiin susiin, joita ohjaavat Euroopassa ääripuolueet ja arabimaissa jihadistiset äärimuslimit. Tätä voi kummallakin puolella kutsua piiloiseksi rasismiksi.
Piiloinen rasismi pyrkii vetoamaan tarkoituksellisesti koodattuihin rodullisiin pelkoihin, huoliin ja etuoikeuksiin. Samalla se rakentaa sellaista tilannetta, jossa se voi kiistää suuntaavansa nämä viestit tietylle yleisölle. Tätä samaa strategiaa käytävät niin perussuomalaiset, sinimustat kuin myös äärimuslimit. Jos tällainen strategia paljastetaan, sitä punoneet voivat teeskennellä olevansa muka tietämättömiä siitä, millaisia vaikutuksia tällaisilla rasistisen ja äärikansallisen diskurssin aineksilla on ollut ja on. Toinen puoli puhuu suuresta saatanasta ja toinen puoli muslimien saastuttavasta vaikutuksesta. Jos tällainen väittely ei kuitenkaan kuulosta vakuuttavalta, he vetoavat yleisluontoisiin sananvapautta koskeviin ajatuksiin, jotka on muokattu sellaiseen muotoon, että niistä ovat kadonneet kaikki juridiset ja eettiset näkökohdat. Ja saadaan aikamoinen hyppäys syyttämällä toista, joka ei jaa samaa ajatusmaailmaa, rasistiksi. Luonto ei synnytä rodullisia eroja eikä tuota muunnoksia, jotka voi ymmärtää väärin ja sen myötä muuntaa rodullisten ainesten järkiperäiseltä vaikuttavaksi hierarkiaksi. Rodut kasataan ja loihditaan esiin rasististen – ja kohteelleen usein väkivaltaa tekevien – toimien tuloksena. Rasistisuus ei riipu siitä, onko määrittelijä äärimuslimi vaika äärioikeistolainen nationalisti.
Totuuden voi kaapata panttivangikseen. Tiedon politiikan sijaan kohtaamme sellaisen poliittisen koneiston, joka rakentaa huolella tietämättömyyttä ja tuottaa tarkoituksellista oppimattomuutta.
Ei tarvinnut tehdä ilmaveiviä. Olet osoittanut sen itse. Tuo sekava puppu mitä kirjoitat nyt ei muuta mitään, mutta vahvistaa epärealistisen ja sotkuisen näkemyksesi kelle vaan, jolla on vielä mieli selkeä.
Totta, tuo Jussi Jakosen tarinointi on niin sekavaa ja kaukana todellisuudesta, että ensimmäisellä lukukerralla en oikein tiennyt onko kyseessä suvakki parodia vai aidon henkilön ”aivo askartelu” Hesarin ja YLE:n vaikutuksen alaisena.
No, hyvät naurut ainakin sai.
Kommenttinne kirjoitukseeni osoittaa hyvin sen ymmärryksen, mikä teillä on. Yksisilmäisä vain yhdestä näkökulmasta kirjoitettua puppua. Olisin odottanut analyyttisempää otetta. Mutta eihän sitä kaikkea voi vaatia muka nationalistisilta ”isänmaan ystäviltä”. Jos äärimuslimit vastaisivat kirjoitukseeni, niin samanlaista ohutta mitäänsanomatonta jargonia se olisi. Tehän olette samanlaisia, jotka eivät suvaitse erilaisia mielipiteitä.
Ei sinulla ole mielipiteitä, sinulla on tarjota jargonia ideologisessa hengessä. Kyllä sinun mielipiteitäsi suvaitaan, ei olla kieltämässä, kuten kaltaisesi suvakit tekevät. Suvaitseminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ollaan kohteliaasti hiljaa, eikä naureta, tai hyväksyttäisiin tarinasi totena. Suvaitsevaisuus tarkoittaa sitä, että saat olla mitäå mieltä olet ja saat julkaistakin mielipiteesi.
Ns.suvaitsevaisethan eivät siihen pysty, vaan he haluavat kieltää eriävät mielipiteet, jopa lain voimalla. He myös vainoavat ihmisiä, joilla on heidän mielestään väärät mielipiteet. Sinä voi ihan turvallisesti ilman vainoja ja uhkailuja kertoa mielipiteesi. Mistä päättelet, että erilaisia mielipiteitä ei suvaita?
Niinpä, Jussi Jakonen asettuu heti toisten yläpuolelle ja kertoo mikä heidän ymmärryksensä taso on. Tietenkin me, jonka ryhmän J. Jakonen mielessään muodosti, olemme suvaitsemattomia ja kaikki samanlaisia.
Henkilökohtaisuuksiin meneminen, eli ymmärryksen tason arviointi on siis Jussin mielestä intellektuellia, minun mielestäni se on barbaarista käyttäytymistä ja osoittaa hyvin henkilön sivistyksellisen tason.
Mutta toki jokaisella on oikeus mielipiteeseensä ja sananvapaus on demokratiamme peruskivi, joten pidetään siitä kiinni.
Olisi saattanut olla keijotus.
Puutun nyt vain yhteen asiaan, muitakin olisi. Luontoko ei synnytä rodullisia eroja. Ihanko tosi. Mikä ne sitten synnyttää. Olen yhä siinä käsityksessä että evoluutio, vaikka saattaa olla vähän ”ulkoa” avustettu, on kuitenkin lajimme perusta ja kyllä siinä vaihtelua tai ”rotuja” löytyy. Me vain havainnoimme niitä, ainakin jotkut meistä.
Ns. suvaitsevaiset suvaitsemattomat haluavat häivyttää hyvin vanhan sanan merkityksen määrittelemällä sen uudestaan, voidakseen kieltää rotujen olemassaolon. Kielitoimiston sanakirja on kai saanut olla rauhassa, eivätkä vassut ole siihen päässeet vaihtamaan mieleistään selitystä sanalle.
On esim. musta, keltainen ja valkoinen rotu. Sana rotu ei tarkoita mitään negatiivista, mutta se tarkoittaa suunnilleen samaa kuin ryhmä tai joukko. Joskus reippaat sata vuotta sitten saatettiin sanoa ruotsalaisista, että ovat vierasta rotua. Jos sana ymmärrettäisiin oikein, ei se olisi ongelma, mutta suvakit tarvitsevat poliittisia tulkintoja, voidakseen vääristellä sanojen merkityksiä ja asioita.
Onneksi ei sattunut muuta vahinkoa, vakuutusyhtiö voi tietysti olla erimieltä.
Voisin veikata että ihan viimeviikkoina on aika isot vakuutukset otettu?