Eurooppa Maahanmuutto Muu maailma Rikos Uutiset

Ruotsi keskeytti kehitysapuprojektit Malissa ja Keniassa – rahaa hukassa

Kuvituskuva. CC0.

Malissa toimi ruotsalaisella rahoituksella noin viiden miljoonan euron väestönlaskuprojekti. Ruotsin hallitus on nyt keskeyttänyt projektin, koska noin 800 000 euroa väestön laskemiseen käytetyistä varoista on merkitty väärin kirjanpitoon.

Asian havaitsivat Ruotsin suurlähetystö Malissa, sekä kirjanpitoa tutkimaan palkattu ulkopuolinen tilintarkastaja. Syy tilien tarkastamiseen oli projektin edistymisestä raportoinnin takkuilu.

Ruotsin kehitysapuministeri Johan Forssellin (Maltillinen Kokoomus) mukaan rahat ovat ilmeisesti kadonneet korruptioon.

”Olemme käynnistäneet rahojen takaisinmaksuprosessin”, ministeri Forssell sanoo. ”Jos he eivät kykene näyttämään, mihin rahat ovat menneet, heidän täytyy maksaa ne takaisin”.

Takaisinmaksuvaatimus koskee vuosina 2020, 2021 ja 2022 maksettua kehitysapua.

Ruotsin hallitus päätti tammikuussa lopettaa Malin avustamisen. Päätös tehtiin ennen tietoa 800 000 euron katoamisesta.

Myös kehitysapuprojekti Keniassa on keskeytetty korruptioepäilyn vuoksi.

Ruotsi ja Kenia solmivat helmikuussa sopimuksen, jonka mukaan Ruotsi tukisi kenialaisia pienviljelijöitä noin 20 miljoonalla eurolla.

Kenya Agricultural Business Development (KABD) – projektin piti kestää vuosia, mutta projekti keskeytettiin, kun rahoista oli maksettu 170 000 euroa.

Keskeyttämisen perusteena oli Keniaa ravisteleva korruptioskandaali, joka on aiheuttanut laajoja mielenosoituksia sekä johtanut heinäkuussa kaikkien Kenian hallituksen ministerien erottamiseen.

Ruotsin hallitus on saanut tietoja korruptiosta Kenian maatalousalalla. Kehitysapuministeri Johan Forssell ei kerro, mitä tiedot sisältävät, tai miten ne liittyvät Ruotsin antamaan kehitysapuun.

”Ruotsi on lopettanut tuen projektille sen pitemmittä puheitta”, Forssell kommentoi. ”Otamme riskin korruptiosta vakavasti, ja saamiemme tietojen perusteella emme voi olla varmoja, että rahat päätyvät oikeaan osoitteeseen”, hän sanoo.

Ruotsin hallitus ei ole lopettanut kehitysapua Kenialle. Hallitus pyrkii siihen, että loput pienviljelijöitten tukemiseen tarkoitetuista 20 miljoonasta eurosta käytetään toiseen kehitysapuprojektiin Keniassa.

Lähde SVT

4 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Gabriel von Essen

Ei se Mali, Kenia ja Somalia ole ainuita jotka rahastavat kehitys apua, ”palestiina” projekti on jo -50 luvulta lähtien saanut tähtitieteellisiä summia ”kehitysapua” erikoisen YK alaisen UNRWA ”pakolaisjärjestön” kautta ja mihin ne miljardit ja miljardit eurot ja dollarit ovat kadonneet. Edesmennyt Hamasin johtaja Haniyeh ei ollut köyhä n.4mrd. euron omaisuudella, Sinwar ei hänkään köyhä ole reilun 3mrd. euron omaisuudella, edesmenneen PLO johtajan Arafatin omaisuus on yli 6.5mrd. euroa jne. Maailmassa on n.120milj. pakolaista eikä kukaan heistä ole niin etuoikeutettuja kuin ”palestiinan pakolaiset”. Mistä tämä johtuu? Mikään maa joka tukee ”palestiinalaisia” ei kysele rahojen perään eikä mihin avustukset katoavat kun Gazan väestö on kuulemma nälkään sekä janoon kuolemassa ja väitteiden mukaan siellä on menossa ”kansanmurha” josta ei kumminkaan näyttöä ole, vain väitteitä, eikä sitten muuta.

Peter Kreisler

(Sarkasmivaroitus) Eipä olisi millään uskonut, että kehitysapuvaroja katoaa ja vielä Afrikassa, mihin tämä maailma on menossa.

Marko Kristian

Kyllähän tää täytyy olla joku virhe, eihän nyt afrikkalainen huijaa.

Vappu Simanen

      Suomalaisten ei edes tarvitse matkustella valtion rahoilla Afrikkaan kuitatakseen lahjukset annetusta tuesta. Meillä on valtion rahoittama S-kirjaimella alkavan valtion nimeä kantava tukiyhdistys, jonka rehellisyyttä ei kukaan epäile, joten minkään tilintarkastuksen suorittaminen «ei ole tarpeen», eikä ole koskaan ollutkaan.

      Niin, ja säästyyhän siinä valtion raha, kun poliitikot voivat tuon yhdistyksen kustannuksella käydä tutustumassa Afrikan kultarannikoihin.