Eutanasiaa koskevaa kansalaisaloitetta on viimeinkin alettu käsitellä eduskunnassa sen saavutettua kuluvan vuoden helmikuussa vaadittavan määrän kannattajia. Aina toisinaan keskusteluissa esiintyvä sekä eutanasian toimeenpanevia viranomaisia leimaava "armomurha" käsitteenä on vanhentunut ja "armokuolema" sen sijaan täsmällisempi sekä ajanmukaisempi. Tärkeintä on se, että avustettuun kuolemaan on potilaan itsensä ilmaisema vakaa tahto.
Näkemys eutanasiaa koskien lepää tavanomaisesti asenteiden, puutteellisen tiedon tai näistä molempien varassa. Lisäksi nykyisen saattohoidon ajoittainen riittämättömyys on nostettu aiheellisesti mukaan keskusteluun mm. Sosiaali- ja terveysministeriön asettamien suositusten puuttuessa paikallisissa terveydenhuoltoyksiköissä.
Eutanasiassa kyse on vapaaehtoisesta ja tahdonalaisesta toimenpiteestä. Kyse oikeudesta arvokkaaseen ja ihmisarvoiseen kuolemaan, johon epäinhimillisen kovat kivut eivät kuulu. Sellaisia omaisensa kuolinvuoteen äärellä todistaneelle, kuten minulle, asiassa ei ole mitään epäselvyyttä.
Eutanasian toimeenpanon ongelmat ovat yhtä lailla moraalisia kuin juridisiakin. Lienee hankala todentaa, milloin armokuolemaa haluava potilas on kyllin syyntakeellinen tehdäkseen vakaasti harkitun päätöksensä, tai todentaa se, tekeekö potilaalle asetettu edunvalvoja oikean tulkinnan asianosaisen toiveesta, mikäli edunvalvojalle on kyseinen valta annettu.
Julkisen tai yksityisen terveysaseman henkilökuntaan kuuluvalle puolestaan täytynee antaa oikeus kieltäytyä eutanasiaprosessista, mikäli siihen ei halua osallistua oman arvomaailmansa vuoksi. Ehkäpä Suomessakin on aloitteen mahdollisesti läpi mentyä asiaan erikoistuneita eutanasiaklinikoita, kuten käsittääkseni ulkomailla?
Vaakakupissa painaa myös rikosoikeudellinen vastuu, joka lankeaa eutanasian toimeenpanneiden henkilöiden niskaan, mikäli laki tulee tulevaisuudessa sen mahdollistamaan samaan tapaan kuin ennakkotapausmaissa.
- "– Kun potilas kuolee eutanasiaprosessissa, jälkiprosessissa arvioidaan, että oliko se rikos vai eikö ollut. Ammattilainen on löysässä hirressä jonkin aikaa, että menikö kaikki niin kuin piti. Hollannissa ja Belgiassa keskustellaan miten tämä vaikuttaa lääkärin työhön ja koko prosessiin, kertoo [Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati] Myllymäki."
Onko päätäntävalta perusteltua ulkoistaa sairaalta yksilöltä lainsäätäjälle? Saavatko edelleen sairaaloiden työntekijöiden henkilökohtaiset eettis-moraaliset periaatteet ohjailla sitä, kuinka he eutanasiaan virkansa puolesta suhtautuvat, mikäli se tulee joskus olemaan laillista siinä missä esim. Belgiassa ja Luxemburgissa?
Onko eutanasian sijaan mielekkäämpi käytäntö, jossa potilas pumpataan niin täyteen huumaavia lääkkeitä, että kaikki tietoisuus katoaa, eli käytännössä hänet vaivutetaan vegetatiiviseen tilaan siksi aikaa (päiviksi, viikoiksi, kuukausiksi?), kunnes yksilö lopulta sekä väistämättä kuolee?
Ei.
Kyseinen tila ei ole elämisen arvoista elämää. Ei edes niin kauan kun pumppu lyö muiden elintoimintojen tilasta huolimatta. Puhumattakaan kognitiivisista elintoiminnoista, eli aistihavainnoista, jotka saattohoidossa annettava lääkinnällinen hoito lamaannuttaa.
Parantumattomasti sairas, tuskainen ja kärsivä, mutta silti omasta kohtalostaan päättämään kykenevä ihminen ansaitsee parempaa. Elämän kunnioittaminen näkyy myös siinä, ettei tuskaista ja kärsivää jätetä kitumaan.
Siitä juontuu vailla mitään hengellistä aspektia eutanasiaprosessin ajanmukaisempi nimikin: armokuolema.