Uudenvuodenaattona, Kölnin katedraalin varjossa, pohjoisafrikkalaiset ja lähi-itäläiset mieslaumat ahdistelivat iltaa juhlistamaan tulleita naisia. Piirittivät, kourivat, ryöstivät. Raporttien mukaan kaksi naista raiskattiin.
Vaikka samanlaisia välikohtauksia on ollut Hampurista Helsinkiin, viranomaisten ensireaktio oli vähätellä hyökkäyksiä, jotta Angela Merkelin turvapaikkapolitiikka ei joutuisi vaikeuksiin.
Tämä viive maksoi Kölnin poliisipäällikölle hänen virkansa. Mutta Saksan hallitusta näyttää huolettavan enemmän levottomien paikallisten, kuin maahanmuuton hallinta. Viimeisimpänä toimena Facebookin ja Googlen kanssa tehty sopimus maahanmuuttajavastaisten ilmaisujen rajoittamiseksi. Juuri viime viikolla Merkel hylkäsi ehdotuksen rajoittaa pakolaismäärää (joka ylitti miljoonan viime vuonna) 200 000:een vuonna 2016.
Pohjimmiltaan kiista ei ole mitenkään uusi. Jo vuosikymmenien ajan konservatiivit molemmin puolin Atlanttia ovat varoittaneet että Euroopan antelias maahanmuuttopolitiikka, jota usein ajetaan vastoin tavallisen eurooppalaisen toiveita, uhkaa horjuttaa koko Eurooppaa.
Konservatiivit ovat pitäneet esillä kotouttamisen vaikeutta, radikalisoitumisen uhkaa, Pariisin ja Kölnin tyylisen väkivallan todennäköisyyttä Euroopan kaupungeissa.
Mutta he ovat tehneet myös lopun ajan tyyppisiä ennustuksia, Eurabia-pelkoa, massa-islamisaation vaaraa - jota on ollut vaikeampi uskoa. Vielä aivan hetki sitten Euroopan kotouttamisongelma näytti vaikealta mutta ei mahdottomalta, ja Jugoslavian-tyylinen balkanisaatio näytti olevan epätodennäköinen.
Nykyisen maahanmuuttotahdin kanssa ollaan kuitenkin tuntemattomilla vesillä. Ongelma ei ole vain se, että maahanmuuttajat saapuvat sadointuhansin eikä kymmenintuhansin. Ongelma on se, että valtava osa heistä on teini-ikäisiä ja parikymppisiä miehiä.
Esimerkiksi Ruotsissa, jonka ovi on Saksan tavoin selällään, 71 % turvapaikanhakijoista vuonna 2015 oli miehiä. Myöhäisteini-ikäisessä "yksin tulleiden lasten" kategoriassa (kuten Valerie Hudson osoittaa Politico-lehdessä ilmestyneessä esseessään) suhdeluku on vielä vääristyneempi: "11,3 poikaa joka tyttöä kohti".
Kuten Hudson toteaa, näillä suuntauksilla on välittömiä vaikutuksia yhteiskuntarauhalle. Nuoret miehet ovat nuoria miehiä. Sukupuolten välinen epäsuhta tuottaa epävakaan yhteiskunnan ja naisen rooli on näiden miesten mielestä jotain aivan muuta kuin mihin Eurooppa on tottunut.
Mutta on myös pidemmän aikavälin ongelma sen lisäksi että uusille tulokkaille pitää kertoa, lainataksemme norjalaista siirtolaisille suunnattua oppiaineistoa, että Euroopassa "pakottaminen seksiin ei ole sallittua".
Kun maahanmuutto etenee tasaiseen mutta vaatimattomaan tahtiin, suuret muutokset tapahtuvat hitaasti ja kotoutumiseen on aikaa. Tästä syystä Euroopan muslimiväestö on kasvanut vain yhden prosenttiyksikön vuosikymmenessä. Tästä syystä moni turkkilainen ja pohjoisafrikkalainen vuosikymmeniä sitten Saksaan ja Ranskaan saapunut maahanmuuttaja on tänä päivänä auttavasti eurooppalaistunut.
Mutta jos lyhyessä ajassa lisätään miljoona (tai miljoonia) ihmisiä, suurin osa heistä nuoria miehiä, tapahtuu hyvin toisenlainen muutos.
Saksan tapauksessa oleellista ei ole koko maan väestömäärä joka on tällä hetkellä 82 miljoonaa. Oleellista on parikymppisten osuus, joka oli vähemmän kuin 10 miljoonaa vuonna 2013 (ja tietenkin sisälsi jo monta maahanmuuttajaa). Siinä ikäluokassa ja jokaisessa ikäluokassa sen jälkeen, nykyinen maahanmuuttomäärä aiheuttaa perustavaa laatua olevan muutoksen.
Miten perustavaa laatua riippuu siitä, löytävätkö nämä miehet keinon tuoda morsiamensa ja perheensä Eurooppaan. Lähiaikojen yhteiskuntarauhan suhteen perheenyhdistäminen ja perheen perustaminen on lupaavaa, koska on vähemmän todennäköistä että parisuhteessa olevat, lapsia saaneet miehet kourisivat juhlijoita, töhrisivät uskonnollisia rakennuksia tai etsisivät solidaarisuutta radikalismista.
Mutta tällainen tapahtumakulku voisi kaksinkertaistaa tai kolminkertaistaa demograafisen vaikutuksen puskien Saksan tulevaisuuteen jossa puolet alle 40-vuotiaasta väestöstä olisi maahanmuuttajia Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta, tai heidän lapsiaan.
Jos joku uskoo että ikääntyvä, maallistunut, tähän saakka melko homogeeninen yhteiskunta rauhanomaisesti sulauttaa tämän mittaluokan maahanmuuton ja tämän mittaluokan kulttuurillisen eron, kyseisellä jollakulla on valoisa tulevaisuus nykyisen Saksan hallituksen tiedottajana.
Kyseinen joku on myös ääliö. Tällainen muutos lupaa lisääntyvää polarisaatiota sekä kantaväestön että uusien tulokkaiden keskuudessa. Se ei lupaa vain terrorismipiikkiä, vaan myös poliittisen väkivallan uudelleensyntyä 1930-luvun tapaan. Michel Houllebecqin kirjassaan "Alistuminen" kuvaama vielä-kuvitteellinen Ranska jossa kantaväestö ja islamistit taistelevat kaduilla, voi hyvinkin olla Saksan tulevaisuus.
Tämän ei tarvitse tapahtua. Mutta kaikki mahdollinen on tehtävä sen estämiseksi. Se tarkoittaa Saksan rajojen sulkemista toistaiseksi. Se tarkoittaa hallitun terveiden nuorten miesten karkotusprosessin aloittamista. Se tarkoittaa luopumista rakkaasta kuvitelmasta, että Saksan menneisyyden synnit saadaan anteeksi nykyisyyden vastuuttomalla hyväntekeväisyydellä.
Se tarkoittaa sitä, että Angel Merkelistä täytyy päästä eroon - jotta hänen maansa ja Euroopan ei tarvitse maksaa liian korkeaa hintaa hänen ylevämielisestä hulluudestaan.
Kolumnin kirjoitti NY Timesin kirjoittaja Ross Douthat