Kuten tiedettyä Venäjän Ukrainaan kohdistuvan silmittömän hyökkäyssodan yksi julkilausuttu motiivi on jälkimmäisen valtion hallinnon väitetty natsimielisyys. Niinpä jo kolmatta kuukautta jatkuvan silmittömän teurastuksen eräänä tavoitteena on "denatsifikaatio". Kremlin propagandamylly onkin jauhanut vaivojaan säästelemättä (luonnollisesti paikkansa pitämättömiä) teorioita väitteidensä tueksi.
En jaa niitä tähän hienotunteisuussyistä vaan kehotan kääntämään katseet koti-Suomeen ja sen mediakentän lähimenneisyyteen aiheen parissa.
Suomessa tiedostavainen mediaväki ja vihervasemmisto ovat jo vuosikausia tehneet samaa työtä, mutteivat suinkaan mitään ulkovaltaa vaan ihan maamme omia vallankäyttäjiä sekä instituutioita kohtaan. Pyrkimyksenä on ollut osoittaa se, että osa eduskunnasta ja ajoittain myös Suomen poliisista on natsiaatteelle, tarkemmin sanottuna kansallissosialismille, myötämielinen.
Se, että säihkysilmäinen ekoaktivistinuorukainen huutaa mielenosoituksesta maijaan tai linja-autoon kannettaessa ”poliisi on natsi” on pientä verrattuna siihen, että ”ulkomaalaisen näköisiltä ihmisiltä” henkilöllisyystodistusta virantoimituksessa pyytävä poliisiviranomainen olisi jonkinlainen rasismin, fasismin ja natsismin ruumiillistuma.
Surullisinta tässä kuviossa on se, että vihervasemmistolaisesti orientoitunut tiedostavaisto ei ole kaikkina kuluneina vuosina hysterisoinut itseään sekä muita saadakseen valtiovallan ja sen alaisten instituutioiden osalta aikaiseksi mitään muutosta. Tarkoittamani ja kaikkein kovaäänisin sekä itseäni toistaen hysteerisin väki on itse asiassa osoittanut olevansa varsin kykenemätön lailliseen ja parlamentaariseen vaikuttamiseen.
He ovat toimineet näin poliittisessa mustamaalamistarkoituksessa. Lisäbonuksena tietysti tulee oman moraalisen sädekehän kirkastuminen kunkin muka hyvinkin tärkeäksi koetun natsi-ilmiannon kautta. Juuri samoja tarkoitusperiä ajaa Venäjä Ukrainan tapauksessa. Venäjä käyttää samaa hybridivaikuttamisen keinovalikoimaa varsin todennäköisesti myös jatkossa. Tätä ajatellen sille on turha antaa lisää aseita.
En jaksa luetella tähän sen kummempia esimerkkejä kuin erinäisissä valokuvissa esiintyneet henkilöt erinäisessä seurassa tai erinäisten henkilöiden keskinäiset sosiaalisen median tuttavuudet.
Vihervasemmistoon puoluekannan osalta varsinaisesti kuulumaton kokoomuksen Kirsi Piha, tuo lopulta leikin kesken jättänyt Helsingin pormestariehdokas, lausui jotain sen suuntaista, että on hirveää, kun natsit marssivat parvekkeen alla. En väitä, ettenkö tietäisi, että Suomen kamaralla on itsenäisyyspäivää myöten liehunut hakaristilippuja. En väitä, ettenkö tietäisi järjestöstä nimeltä PVL.
Kyseiset pormestarivaalit käytiin aikapäiviä ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Toivon, että niin sanotusti pyytämättä ja yllättäen eteen tullut sotatila palautti kaikesta sanoinkuvailemattomasta raakuudestaan huolimatta edes ripauksen suhteellisuudentajua jopa hysterialle alttiiseen väestönosaamme.
Kuka kehtaa jatkossa väittää, että muutaman yksittäisen hörhön hakaristilippukulkue (josta Suomen muissa asiayhteyksissä parjattu poliisi peräti takavarikoi kyseiset liput) merkitsisi mitään esimerkiksi maamme hallintosäännön suhteen? Jos mietit edes sitä, että Muhonen tässä kivasti puolustelee natseja, olet pahasti hakoteillä terveen itsekriittisyyden ja suhteellisuudentajun polulta.
Vaan onko jotain peruuttamatonta jo tapahtunut? Tarkoitan tällä kysymyksellä sitä, että tuleeko mielikuvituksen rajoja koetteleva hysterian lietsonta ennen pitkää kostautumaan hirvittämimmällä mahdollisella tavalla, eli Venäjän asevoimien invaasiolla? Ainoa ratkaisu, joka meidät itsenäisenä kansakuntana pelastaa, on NATO-jäsenyys.
"Ei koskaan enää yksin!" sanoi jo Adolf Ehrnroothkin.