Nainen oli kuulusteluissa tunnustanut teon olleen rodullisesti motivoitunut.
Musta nainen Yhdysvaltojen Tennesseessä pidätettiin jouluaattona tämän lyötyä hoitajaa ollessaan potilaana memphisiläisessä sairaalassa sanoen, että hän ei halua hoitoa valkoiselta.
Dashawna Williams niminen musta oli rikosepäilyn mukaan lyönyt valkoista hoitajaansa nyrkillä kasvoihin ja tunnustanut myöhemmin kuulusteluissa, että teko oli rodullisesti motivoitunut. Williams on asetettu syytteeseen pahoinpitelystä.
Williamsilla on aiempaa rikostaustaa ja hän on epäiltynä myös rikoksesta, missä hän väitetysti oli esittänyt hänellä olevan ase ja sillä uhaten ryöstänyt Nissan Altima-auton. Musta oli raportin mukaan myynyt auton eteenpäin 40 dollarilla.
Williams on vangittuna 50 500 dollarin takuita vastaan. Hänen oikeudenkäyntinsä tullaan käymään 7 tammikuuta.
Lähde: The Post Millennial