Kansalainen julkaisee Sinimustan Liikkeen eurovaaliehdokas Milka Ojalan kirjoituksen.
”Nyt äänestetään ihan homona!” julisti kirkkoherra Kari Kanala viitaten presidenttiehdokas Pekka Haavistoon. Kotimaassamme on parhaillaan menossa presidentinvaalit. Voiko presidentti olla homo, miettivät monet äänestyskopeissaan.
Tilanne ei sinänsä ole uusi, sillä Haavisto on pyrkinyt presidentiksi kolme kertaa: vuonna 2012, 2018 ja nyt 2024. Sinä aikana yhteiskuntamme on muuttunut paljon. On tullut tasa-arvoinen avioliittolaki, ”Prideä” vietetään ympäri vuoden, ja monet puolueet hakevat uudelleenbrändäystä suhteessaan seksuaalivähemmistöihin.
Kulttuurimarxismista alkunsa saanut sateenkaariliike on tavoittanut uutta yleisöä laidasta laitaan.
Mutta ihminen on hitaampi muuttumaan. Helsingin Sanomat uutisoi, että äänestäjistä jopa 40 prosenttia pitää seksuaalista suuntautumista syynä olla äänestämättä Haavistoa. Keskivertoäänestäjä on siis edelleen melko konservatiivinen.
Kaiken biologian ja luonnonlakien yläpuolella olevat liberaalit sanoisivat tähän väliin, että ei seksuaalisella suuntautumisella ole väliä. Minä sanon, että sillä on väliä enemmän kuin koskaan aiemmin. Vain heterosuhteissa syntyy lapsia. Kansat, joilla on liian vähän lapsia, muuttuvat ensin merkityksettömiksi ja sen jälkeen katoavat täydellisesti. Presidentin virkaa toivoisi toimittavan henkilö, jolla on paitsi juuret tässä maassa, mutta myös side tuleviin sukupolviin.
Homous itsessään ei herätä minussa niin sanottua fobiaa, pelkoa. Voisin äänestää henkilöä homoudesta huolimatta, jos hänen arvonsa olisivat muuten järkkymättömän osuvat. Valitettavasti molemmilla presidenttiehdokkailla on pitkä historia suomalaisvastaisen politiikan ajamisessa. ”Isis-naiset Suomeen” vai ”Monikulttuurisuus on rikkaus”?
Se, että saa valita kahdesta huonosta vähemmän huonon, ei ole valinnanvapautta.
Näissä vaaleissa jään sivustaseuraajan paikalle. Keväällä on uudet tuulet ja uudet vaalit, kun europarlamenttiin valitaan edustajia.
Milka Ojala
