Toimittajana Miro Sarola:
Kansalaisen lukijat saivat lähettää yleisökysymyksiä turvallisuuspolitiikan asiantuntijalle Marko Meretvuolle. Hän valmistui viime keväänä Jyväskylän yliopiston uudesta Turvallisuus ja strateginen analyysi -maisteriohjelmasta koulutusohjelman ensimmäisenä, ja julkaisi sen jälkeen kirjan "Turvallisuuspolitiikka" (Kiuas, 2021). Meretvuo pitää aiheeseen liittyvää blogia Perussuomalaisten nettisivuilla ja kommentoi turvallisuuspolitiikan ajankohtaisia asioita AlfaTV:n uutisissa.
Kansallismielisistä on toisinaan yritetty luoda jonkinlaista Venäjä-myönteistä mielikuvaa, miten näet asian?
Monet näistä mielikuvista juontavat varmasti juurensa vuosien taakse, jo ajat sitten edesmenneen
Ilja Janitskinin MV-lehden aikoihin. Vielä pari viikkoa sitten esimerkiksi
Oula Silvennoinen yritti valheellisia tietoja levittäen yhdistää AlfaTV:n uutiset jonkinlaiseksi ”Putinin trolliksi”, vaikka kanava on ollut vahvasti ukrainalaisten tukena ja tehnyt alueelta erikoislähetyksiä jo ennen tämän sodan alkamista. Viimeistään
Jussi Halla-ahon viimeaikaiset ulostulot ovat lyöneet luun kurkkuun tätä narratiivia toistaneille, vaikka mm. verkkolehdet Kansalainen ja Sarastus ovat kyllä jo vuosia korostaneet Ukraina-myönteisiä ja Venäjä-kriittisiä näkemyksiä. Viime aikojen tapahtumat ovat osoittaneet Venäjän todellisen luonteen niillekin harvoille kansallismielisille, jotka ovat vielä pitäneet sitä jonkinlaisena kansalliskonservatiivisten arvojen mallimaana. Kun Putin lähettää islamistitaistelijoita Syyriasta ja Tšetšeniasta sotimaan nationalistiveljiämme vastaan, ei kenellekään pitäisi olla epäselvää, kummalla puolella me olemme tässä sodassa. Mielenkiintoinen ulottuvuus narratiivien sodassa on myös Venäjän käyttämä natsi-retoriikka, joka on aiheuttanut ainakin sen, että länsimaisessa mediassa ei ole enää pariin kuukauteen puhuttu mitään ”Ukrainan uusnatseista”, joita viimeiset kahdeksan vuotta on kauhisteltu niin Suomen kuin monien muidenkin länsimaiden uutismedioissa. Olisikin mielenkiintoista kaivaa nämä jutut esille ja lähestyä niitä kirjoittaneita toimittajia kysymyksellä ”oletko vielä samaa mieltä Ukrainan natseista, ja kaduttaako sinua nyt se, että olet levittänyt Venäjän käyttämää narratiivia?”.
Pitäisikö Suomen auttaa Ukrainaa, ja jos kyllä, niin millä tavoilla?
Tietenkin pitäisi, ja nythän Suomi tekikin historiallisen päätöksen aseiden lähettämisestä Ukrainaan. Meidän oman turvallisuutemmekin kannalta on parempi, että Venäjä kärsii Ukrainassa raskaat tappiot, eli tavallaan käymme sotaa Venäjää vastaan epäsuorasti, vaikka sotilaitamme ei siellä taistelekaan. Jonkin verran suomalaisia vapaaehtoisia on kyllä lähtenyt alueelle, mikä on hienoa ja kannustettavaa toimintaa.
Miten Suomi voisi tässä tilanteessa tukea Ukrainan nationalisteja?
Minusta tuntuu siltä, että Suomesta asti katsottuna ei välttämättä ymmärretä Ukrainassa vallitsevaa tilannetta siltä osin, että meillä puhutaan edelleen Ukrainan nationalisteista jonkinlaisena erillisenä tai ”kolmantena” osapuolena tässä sodassa. Minulla on ystäviä Ukrainassa, joihin pidän säännöllisesti yhteyttä, ja juuri tällä hetkellä, kun kansa siellä taistelee olemassaolostaan, kaikki ukrainalaiset ovat nationalisteja. Esimerkiksi tähän asti paikallisen laitaoikeiston hyljeksimä presidentti
Zelenskyi on saanut rohkealla esiintymisellään myös heidän tukensa taakseen. Sota on niin mullistava olotila kansakunnalle, että se yhdistää kansan aiemmista poliittista jakolinjoista riippumatta, aivan kuten tapahtui Suomessa 1939. Koska elämme itse rauhan aikaa, meidän on ehkä vaikea ymmärtää tätä, ja siksi saatamme edelleen täällä puhua ”Ukrainan nationalisteista” jonkinlaisena erillisenä, poliittisena segmenttinä. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että tilanne olisi pysyvästi muuttunut: kun aseet lakkaavat puhumasta, palautuvat entiset sisäpoliittiset kysymykset pöydälle, ja tätä tilannetta silmällä pitäen olisi tietysti mahdollista toimia jo nyt. Tämä voi tapahtua mm. tukemalla rahallisesti Azov-rykmenttiä, kuten Kansalaisessakin on aiemmin ohjeistettu.
Nato-kysymys jakaa tällä hetkellä kansallismielisiä. Pitäisikö mielestäsi Suomen liittyä Natoon?
Pitäisi. Olen ollut tähän asti optio-politiikan kannattaja, ja vakauspolitiikan ja hyvien kauppasuhteiden ylläpitäminen on puhunut liittymistä vastaan. Nämä syyt poistuivat 24.2.2022, samalla kun saimme huomata naapurivaltiomme olevan laajentumishaluinen ja pidäkkeetön roistovaltio. Monet kansallismieliset vastustavat edelleen Natoa, koska se on osa ns. liberaalia arvoyhteisöä, mikä on tietenkin totta. Se, että joudumme liittymään Natoon, ei ole ihanteellinen tilanne, mutta nähdäkseni se on välttämätöntä kansallisen turvallisuutemme takia, ja tosielämässä ei yksinkertaisesti ole aina varaa toimia pelkkiä ihanteitaan noudattaen. En myöskään korostaisi Naton roolia arvoyhteisönä liikaa, sillä mm. Puola on onnistunut hyödyntämään jäsenyyttään noudattaen samalla varsin kansalliskonservatiivista politiikkaa. Kannattaa huomata, että Puola on tämän politiikkansa takia joutunut vaikeuksiin nimenomaan EU:n, ei Naton kanssa.
