Entinen pääministerimme, nykyinen jet set-julkkis Sanna Marin on saanut jo oman puolueväkensäkin arvostelemaan hänen käytöstään julkisesti. Marinin elämäntyyli suhteessa hänen pääministerikauden päätöksiin ja sanoihin sekä poliittisen uran julkisiin painopisteisiin on niin räikeässä ristiriidassa keskenään, että SDP:n pää-äänenkannattajassakin arvostellaan nykyistä bimboilua.
Vielä 2010-luvun alussa Marin arvosteli verosuunnittelua, mutta on sittemmin päätynyt itse verosuunnittelemaan tulojansa osakeyhtiönsä kautta. Hän myös kirjoitti kiukkuisen blogin vuonna 2010, jossa haukkui lääkeyhtiöitä sikainfluenssan jäljiltä ja syytti näitä korruptiosta. Vain kymmenen vuotta myöhemmin hän oli tyystin unohtanut lääkebisneksen korruptoivan roolin ja tekikin kaikki mahdolliset järjenvastaiset temput lääkeyhtiöiden sanelemana ollessaan pääministeri (jota ei muuten koskaan äänestetty pääministeriksi). Pääministerikauden korruptio palkittiinkin hyvällä kansainvälisellä työllä.
Lopulta poliittisen uran lähestyessä loppuaan Marin aloitti jo vapaamman elämän pyöriessään kaiken maailman viiden pennin julkkisten kanssa järjestäen ryyppyjuhlia Kesärannassa ja haukkumalla kateellisiksi kutsumiaan ihmisiä sosiaalisessa mediassa. Lopulta hän vielä valehteli kannattajilleen ennen eduskuntavaaleja keräten näiden äänet ja hyläten kansanedustajan paikkansa.
Tänä päivänä entinen ilmastonmuutos-, työläis- ja suvaitsevaisaktivisti ei paljon politiikkaa puhu, kun tärkeämpää on lentää pitkin maailmaa ottamassa kuvia uusista brändilaukuista yksityisveneillä, mitä voisi tulkita jonkinlaiseksi kapitalismin aallonharjalla elämiseksi.
Ja siis mikäs siinä eläessä, matkustaminen ja maailmaan tutustuminen kun on jopa suositeltavaa.
Mutta yksi asia tässä kummastuttaa. Minkälaisen persoonallisuusvikaisen poliitikon SDP nimesi meille pääministeriksi sen jälkeen, kun Antti Rinne laitettiin eroamaan? Puolue kampanjoi Marinin naamalla täyttä häkää nostaen hänet valokeilaan vain kokeakseen karvaan läpsäisyn poskelleen Sannulin hylätessä entiset puoluetoverinsa siirtyessään varakkaampiin seurapiireihin.
Ja onko Marinin pääministeriajan päätöksiin luottamista, kun häntä ei vaikuta itseäänkään politiikka enää kiinnostavan? Onko hän pääministerinä – siis Suomen korkeimpana sisäpoliittisena auktoriteettina – ollessaan ollut täysin vakaa ja johdonmukainen?
Kuka on vastuussa siitä, että maata on johtanut nainen, joka on vain odottanut kautensa loppua ja siirtymistä parempipalkkaisiin hommiin vähemmällä vastuulla?
Jotain hänen käytöksestään kertoo jo se, että oma puoluekin arvostelee julkisesti. Puolueen sisällä käytävät keskustelut lienevät varmasti erittäin kiukkuisia ja yleinen puheenaihe.
Marinin sotkuja tullaan vielä korjailemaan pitkään, sillä korona-ajan älyttömyydet maksavat rahaa ja pitkään. Marinin takinkääntö tässä(kin) asiassa on vain yksi osoitus siitä, että hänet olisi pitänyt potkia palliltaan ulos samalla kun hänestä tuli pääministeri.
