Internetissä toimiva satanistinen lahko, joka tunnetaan nimellä 764, on ainakin yhden murhan, usean puukkoiskun ja lapsiin kohdistuneen seksuaalisen hyväksikäytön takana.
Ryhmä 764 houkuttelee lapsia ja nuoria lähettämään alastonkuvia tai seksuaalista aineistoa, jolla kiristetään lisää mutta rajumpaa kuvamateriaalia. Aluksi uhri uhataan nolata lähettämällä seksuaaliset kuvat läheisille ja ystäville, mutta asteittain rikollisten vaatimukset kasvavat. Lopulta uhrille nousee seinä vastaan.
”Mahdottomalta tuntuva ajatus muuttuu asteittain teoksi, jolla on erittäin vakavia seurauksia”, sanoo Jan Trolle Ruotsin Ekstremismin vastaisesta keskuksesta (CVE).
Rikosten tekijöinä ryhmässä 764 on enimmäkseen nuoria miehiä ja poikia eri puolilta maailmaa, mutta joukossa on muun muassa 47- vuotias amerikkalainen mies Michiganin osavaltiosta. Ryhmän 764 perustaja on myös amerikkalainen, nyt 19-vuotias Bradley Cadenhead Teksasista.
Cadenhead kärsii tällä hetkellä 80 vuoden vankeusrangaistusta lapsipornorikoksista.
Muut median tiedossa olevat jäsenet ovat Saksasta, Ukrainasta ja Isosta- Britanniasta, sekä Yhdysvaltain Tennesseestä. Useimmat asuvat kuitenkin Yhdysvalloissa. Ryhmän 764 saksalainen jäsen murhasi veitsellä naisen ja haavoitti 82- vuotiasta miestä Romaniassa. ”Tobbz”- nimellä verkossa tunnettu saksalainen on tuomittu teoista 14 vuoden vankeuteen.
Ruotsin poliisi on vastikään saanut vihiä 764- ryhmän olemassaolosta, mutta lasten kiristäminen seksuaalisiin tekoihin Internetissä on ennestään tuttua.
Jan Trollen mukaan 764 käyttää samanlaisia keinoja kuin seksi- ja ihmiskauppiaat.
”Tällainen Internetilmiö, jossa nuoria pakotetaan tai houkutellaan vahingoittamaan itseään tai muita, usein sadistiseen tapaan, on tunnettu jo aiemmin”.
Trolle vakuuttaa, että Ruotsin kunnat ja viranomaiset pyrkivät torjumaan rikollisten, kuten 764 ja muitten lapsia uhkaavien toimintaa.
”Normaali on sitä, että tällaista ei tapahdu, vaan uhkat torjutaan”, Trolle pohtii.
Lähde SVT sekä Washington Post
Vaikka uutinen onkin hieman ”S-tanic scare” – osastoa, niin onhan näitäkin lahkoja ja lafkoja nykyajalla oikeasti olemassa.
Uskoisin suurimman osan s-tanisteiksi itsensä määrittelevistä ihmisistä suhtautuvan tällaisiin tahoihin puhtaasti inholla ja halveksunnalla. Usein kyse on yksinomaan s-tanismia tai s-atanan palvontaa verukkeenaan käyttävistä rikollisista ja turmeltuneista ihmisistä. Palvovat ”kiehtovaa pahaa” naiivien käsitystensä perustalta.
Nämä numerologiset seikat on tärkeitä tällaisille tahoille: tässä tapauksessa numeroista tulee ainakin esiin L-cifer (7), S-tana (6(66)) ja neljä elementtiä tai ”naiseus” (4), sekä 13 (kuolema) ja 17 (tähti). Vastaavia lukuyhdistelmiä on käytössä ainakin ”current 218”:lla (11 = Vesimies) ja Order of 9 Anglesilla.
Itsekään en ole 1990 – luvun s-tanismipaniikin aikaan säästynyt syytöksiltä: meitä syytettiin pikkulintujen uhraamisesta metsässä S-tanalle, koska Black metalli – demomme kannessa oli rumpalimme isoveljen ottama kuva metsästysrituaalista, jossa puuhun oli naulittu lintu. Tosiasiassa eläinrakkaampia ihmisiä olisi saanut etsiä.
Oli miten oli, vaikka tällaisia s-tanistilahkoja olisikin, niin kristillisiä lahkoja, joissa esiintyy mm. pedofiliaa ja henkistä väkivaltaa on maailmassa lukemattomia.
…