Eurooppa Rikos

Kaksi Dumpenin paljastamaa pedofiiliä löytynyt kuolleena vain muutaman päivän sisällä

Kuva: Kuvakaappaus/Youtube.

”Viime viikolla kuoli lisää kaksi muuta miestä, jotka Dumpen (Kaatopaikka) oli paljastanut pedofiileiksi”, kertoo Dagens ETC.

Dumpenin lähestymistapa on esiintyä nuorina teini-ikäisinä henkilöinä ja houkutella aikuisia miehiä järjestämään seksuaalisia tapaamisia heidän kanssaan.

Kun miehet saapuvat sovittuun tapaamiseen, Dumpenin Patrik Sjöberg ja Sara Nilsson ovat paikalla, kuvaavat heitä ja paljastavat miehet pedofiileiksi nettisivuillaan.

Vasemmistolaisen Dagens ETC -sanomalehden mukaan ainakin seitsemän Dumpenin paljastamaa miestä on nyt tehnyt itsemurhan. Sara Nilsson itse arvioi, että kuolleita on noin kymmenen.

Viime viikolla lehden mukaan kaksi pedofiliasta paljastettua miestä kuoli muutaman päivän sisällä. Toinen, kuusikymppinen mies, joka oli paikallinen julkkis asuinpaikkakunnallaan, päätti lopettaa elämänsä neljä päivää Dumpenin julkaisun jälkeen.

– ”Hän riisti henkensä heti, kun hänellä oli siihen mahdollisuus julkisen ilmiannon jälkeen”, kertoi yhden kuolleen miehen sukulainen Dagens ETC:lle.

Toinen, kolmekymppinen mies, sanoi Dumpenin paljastusvideolla Sara Nilssonille ”elämäni on ohi” ja hän kuoli viime lauantaina. Hänen läheinen ystävänsä ei Dagens ETC:n mukaan vahvistanut eikä kiistänyt, että kyseessä oli itsemurha.

Sara Nilsson kertoo Dagens ETC:lle, että Dumpen teki aiemmin yhteistyötä itsemurhia ehkäisevän Impulskollen-järjestön kanssa.

”Mutta nyt te olette lehdessänne kirjoittaneet paljon artikkeleita, joissa väitetään, että sen järjestön toiminta on huijausta. Nyt ihmiset eivät uskalla turvautua heidän apuunsa. Miten näette vastuunne tästä? Niin kauan kuin sanotte, että kyseessä on huijaus, kukaan ei uskalla käyttää heidän palvelujaan. Olette ampunut monia ihmisiä jalkaan. Se on todella huono juttu.”

Lähde: Fria Tider

Lue lisää aiheesta:

Ammattiliiton varapuheenjohtaja jäi kiinni – haki seksiä 14-vuotiaan pojan kanssa

Ruotsi: Lasten hyväksikäyttäjä pahoinpideltiin

 

4 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
John Quiman

Tuo määritelmä ”teini-ikäinen” on aika epäselvä. Pedofiili haluaa nuoria tai lapsia, jotka eivät ole sukukypsiä. Pääosin nämä eivät ole teini-ikäisiä.

Pitää kai huomauttaa, että tämä kommentti ei puolustele pedofiliaa tai mitään muutakaan, vaan pyrkii asian selvään tarkasteluun. Joillakin on tapana kiihottua ja alkaa huiskia leimakirveillä niin pian, kun joku ei tässä yhteydessä huuda tuomitsevasti varmuuden vuoksi. Asioissa ei pidä tunteilla itseään sokeaksi.

Pedofiliaa ei oikein voi luokitella muuksi kuin sairaudeksi nykyisin määritelmin, koska on täysin luonnon vastaista kiinnostua seksuaalisesti jostakusta, joka ei ole sukukypsä. Mielihalujaan toteuttava pedofiili on todella raskas ongelma yksilöille, joihin se kohdistuu ja yhteiskunnallekin. Ei kai ole tarjolla keinoa parantaa sitä, mutta sellaisten halujen ilmaantumista voi ehkäistä joillakin lääkkeillä. Niitä olisi syytä käyttää.

Vaikka tätä mielipidettä moni onkin tuomitsemassa homofobiseksi, kerronpa kuitenkin, että samasta sukupuolesta kiinnostuminen seksuaalisesti on myös luonnotonta, koska seksuaalisen hingun tarkoitus on perimmäisesti lisääntymisen varmentaminen, eikä siinä ole kysymys samaa sukupuolta olevan kanssa. Nämä, jotka omasta halustaan ovat samaa sukupuolta olevan kanssa intiimissä touhussa, ovat kyllä harmittomia muille, joten eipä sitä voi rikoksena pitää.

Jos joku menee tapaamaan alaikäistä, joka on sukukypsä, vaikka onkin lapsi, ei ole kyse pedofiliasta. Ruotsissa ikäraja seksille on 15, joten siitä ylöspäin on laillista, vaikka sitä yleisesti paheksutaankin, mikäli aikuinen on kymmenen tai kymmeniä vuosia vanhempi. Se ei kuitenkaan ole luonnon vastaista, eikä sairaus. On hyvä muistaa, että pääosan ihmiskunnan historian ajasta 15 vuotiaana ovat olleet hyvinkin naimakelpoisia ja muodostaneet perheitä myös paljon vanhempien kumppaneiden kanssa. Nykyisin sitä paheksutaan, mutta se ei tee siitä rikollista tai luonnotonta.

On vaikeaa käsittää miksi aikuinen mies haluaisi seurustella 15 vuotiaan kanssa, joka on lähinnä lapsi, mutta on sellaisia aviopareja, jotka ovat onnistuneet hyvinkin siitä huolimatta, että morsian on ollut 15 hujakoilla ja mies vaikka esim. kolmekymppinen. Yksi sen tapainen oli suomalainen toimittaja, joka oli noin 30-vuotias ja meni naimisiin 16-vuotiaan tytön kanssa, muistaakseni 70-luvulla. Liitto kesti, joten kaipa se toimi. Tällaiset ovat toki harvinaisia poikkeuksia, mutta sellaistakin tapahtuu. Iän myötä parikymppinenkin alkaa vaikuttaa kokolailla lapselta, joten tuo lapsi on kai hieman suhteellinen käsite.

Peter Kreisler

Jos keski-ikäinen mies on kiinnostunut teini-ikäisistä tytöistä on jotain pahasti vialla, asia voi olla laillista, mutta hyvin usein De jure on oikeassa elämässä eri asia kuin De facto, joka perustuu todellisuuteen. Kaikenlaiset ”Sugar daddy” rajoilla olevat suhteet ovat minun mielestäni vääristymiä, toki jopa valtion johdossa on nähty ns. ”kakaroiden kiksauttelijoita”.

John Quiman

Niin, jos puhutaan noista tapauksista, joissa keski-ikäiset etsivät esim. netistä ja kaikin keinoin houkuttelevat petipuuhiin, laillisia tai ei, alaikäisiä, on jotain pahasti vialla.

Ei ole kaikki sisäisesti kunnossa silloinkaan, kun miehet tai naiset etsivät netistä aikuisempia pelkästään seksi mielessä, silmät kiiluen, mutta ovatpahan osapuolet riittävän ikäisiä touhuamaan mitä haluavat ja jakavat ongelmansa keskenään.

Peter Kreisler

Hyvä, loistavaa toimintaa Dumpenilta aikana jolloin viranomaiset lähinnä suojelevat pedofiileja ja muita rikollisia.