Entisaikojen joulu ja nykyjoulu. Jotain samaa, mutta enemmän erilaista. Onko nykyjoulun kulutusjuhlassa jotain muinaisten aikojen keskitalven juhlan luonteesta? Onko jotain syytä ollakaan? Miksi joulua vietetään, mikä on juhlan sanoma?
”Joulu” – nimi juhlalle jota kristityt viettävät Jeesuksen syntymäpäivän kunniaksi. Juhlan nimellä ei ole kuitenkaan alunperin mitään tekemistä kristittyjen vapahtajan, Jumalan pojan kanssa. Kyseessä on rautakaudelta lähtöisin oleva lainasana, sekä jäänne muinaisskandinaavisista kielistä 500 – 650-luvuilta. Samaa perua ovat myös norjan, ruotsin sekä tanskan kielissä tavattava jul sekä viron kielessä käytettävä jõulud. Islannissa käytetään vielä muinaispohjoismaista sanaa jól. Viikingit viettivät keskitalven juhlaa useita päiviää syöden ja juoden monta päivää yhdessä sukulaisten ja naapurien kanssa samalla ylistäen Odinia ja muita aasajumalia, jotta ne jaksaisivat ajaa kylmän talven pois. Jumalille nostettiin malja jokaiselle vuorollaan, sen jälkeen juotiin muistomaljat jokaiselle vuoden aikana edesmenneelle. Viikinkien joulupöytään kuului myös sika, jonka peruja on mahdollisesti nykyinen joulukinkku.
Muinaiset suomalaiset eivät juhlineet joulua, vaan vuosittain vietettiin satojuhlaa eli kekriä, joka sijoittui syyskuun lopun ja marraskuun alun välille. Kekrin ajankohta määrittyi sen mukaan, milloin sato oli saatu talteen. Talvipäivän seisausta 21. tai 22. joulukuuta on juhlittu monien kansojen parissa jo ammoisina aikoina. Joulupukki ei kuulunut sen enempää pohjoismaiseen kristilliseen kuin pakanalliseenkaan talven juhlaan, sen esikuva on Anatoliassa, nykyisen Turkin alueella elänyt Myran piispa Pyhä Nikolaus, joka oli tunnettu hyväntekijä. Hän piilotti köyhille salaa kolikoita ulos jätettyihin kenkiin. Martti Luther alkoi sittemmin levittää oppia, että Jeesus antaa lahjoja jouluna. Suomeen tullessaan lahjoja jakava hahmo sekoittui muinaisuskon nuutti- ja kekripukkiin, joilla oli tapana kulkea talosta taloon humalassa ja sopimattomasti käyttäytyen sekä ryyppyä vaatien.
Tontuilla joita myös haltijoiksi on kutsuttu, on ollut jouluna suuri rooli Suomen muinaisuskossa. Saunatontulle laitettiin vielä puita pesään viimeisen kylpijän lähteissä. Kotitonttu kuului talonväkeen ja se oli pidettävä hyvällä tuulella. Jos kotitonttu suuttui ja vaihtoi taloa, se tiesi huonoa onnea ja talon köyhtymistä. Tontulle jätettiin yöksi syötävää ja juotavaa. Maalaistalon pihapiirissä on ollut aina omat tonttunsa ja tontuilla omat tehtävänsä, riihitonttu, myllytonttu, navettatonttu ja niin edelleen. Myös luonnossa oli omat tonttunsa joista yleisin oli metsätonttu, vanhojen puiden juurakoiden alla asusteli puutonttu.
Kristinusko toi mukanaan uskomuksen joulusta Jeesuslapsen syntymäpäivänä. Historiatutkijoiden mukaan 25.12. ei kuitenkaan ole se ”oikea” syntymäpäivä. Erilaisten laskentamallien mukaan Jeesuksen syntymäpäivä olisi ollut 23.12. mutta samalle päivälle osui vanha roomalaisten pakanallinen Saturnia-juhlan päätöspäivä. Rooman valtakunnan ensimmäinen kristillinen keisari Konstantinus ei halunnut suututtaa roomalaisia ja siirsi syntymäpäivää pari päivää eteen päin.
Joulunvietto ja sen perinteet ovat muovautuneet vuosisatojen saatossa ja uskomukset sekoittuneet toisiinsa. Nykyperinteisiin kuuluvat niin joulukalenteri, joulusauna, jouluruoka, joulupukki kuin hautakynttilätkin. Ensimmäiset joulukuuset ripustettiin kattoon latva alaspäin, ja kuusen koristelu tuli perinteeksi vasta paljon myöhemmin. Lapsille on monia mukavia ja jännittäviä kokemuksia nykyjoulussa, jota myös lasten juhlaksi kutsutaan. Lapsille muistutetaan jo ajoissa syksyllä, miten pitää olla kiltti jotta pukki tuo lahjoja. Jouluaatto on lapsille pitkä ja tuskallinen päivä, jota helpotetaan heti aamusta alkaen television jouluohjelmilla. Joulupöydässä lapsille ei perinneruuat maistu, mutta niitä on maistettava, koska tontut katselevat ja lahjat voi jäädä saamatta jos lautaselle jää ruokaa. Vihdoin pukki käy joko oven taakse tuomassa lahjasäkin tai jopa ihan pirtissä asti. Aattoilta huipentuu pakettien avaamiseen ja hössötys laantuu.
Verrataan sitten mihin tahansa vanhoihin talvisiin juhliin, kristillisiin tai pakanallisiin, niin nykyisessä kulutusjuhlassa ei ole kovin paljon jäljellä arvokkaan ja hartaan juhlan hengestä. Perinteet ovat pakollisia kliseitä, joiden toteuttaminen alkaa stressaamaan ihmisiä jo syksyllä kun kaupat lataavat konvehtivuoria käytäville, postilaatikkoihin tipahtaa kauppojen lahjalehtiä ja netin sivustoilla välkkyvistä mainoksista syöksyy silmille lahja- ja herkkumainokset. Joku laittaa viimeiset rahansa jouluun, joku tekee velkaa, jollakin ei ole mahdollisuutta kumpaankaan, vaan hän vie lapsensa köyhien ruokajonoon. Liian paljon on niitäkin, jotka katselevat joulua pullonpohjan läpi ja äiti vie lapsensa turvakotiin loppujouluksi. Vielä surullisempi joulu on lapsilla, joiden molemmat vanhemmat sammuvat ennen soihtuja.
Tietysti on heitäkin, joiden pakettikääreistä löytyy viimeisin pelikonsolimalli, kultakäätyjä ja merkkivaatteita. Jouluaterialla on vielä joillakin kalleimmat herkut ja kahvin kera konjakit. Jotkut lentävät jouluksi kaukomaille lomailemaan. Täyttyvätkö heidän rintansa onnesta ja rauhasta kaikessa yltäkylläisyydessä enemmän kuin heillä, jotka joutuvat tyytymään ruoka-apuun? Nykyisin joulun aikaan on myös paljon ihmisiä, jotka lahjoittavat kasvottomalle köyhälle lapselle lahjapaketin avustusjärjestön kautta. Mukava ja helppo tapa, joka varmasti ilahduttaa lahjan saajaa ja on vilpittömällä hyväntahtoisuudella annettu. Joku sitten päättää, kuka onnekas lahjan saa.
Perinteet syntyvät tapoja ja käytäntöjä toistamalla. Myös keskitalven juhla on vuosisatojen aikana muuttunut ja on syntynyt uusia perinteitä. Olisiko ihan huono ajatus pysähtyä ja miettiä, mitkä tavat eivät tunnu hyvältä tai aiheuttavat stressiä ja hermojen kiristymistä ja luopua niistä? Joulu ei tarvitse enää uusia perinteitä, vaan askeleen taaksepäin, henkäyksen. Kysymyksen itselle, miksi? Minkä vuoksi tämä kaikki pitää toistaa joka vuosi samaan aikaan, ja voisiko toimia toisin?
”En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan,
Mä pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan.
Se joulu suo, mi onnen tuo ja mielet nostaa Luojan luo.
Ei valtaa eikä kultaakaan, vaan rauhaa päälle maan.”
Kiitettävää tarinaa joulusta. Lisäisin vielä tiedon miksi joulu on juhlaa miltei joka kulttuurissa pohjoisilla alueilla.
Joulu liittyy luontoon ja tiedon puutteeseen. Päivä lyheneminen oli tietämättömälle ongelma. Kun päivä alkoi pidetä, se oli hyvä merkki, ettei maailma lopu pimeyteen. Tämä oli hyvä hetki, josta kannatti iloita. Niinhän se on edelleen hyvä hetki, vaikka tiedossa on varma päivän piteneminen. Aurinkokunta toimii tarkoin ennustettavasti. Joskus piti vain vähän peloissaan odottaa, mitä tulee tapahtumaan, kun päivä jatkuvasti lyhenee. Ehkä siihen aikaan vallanpitäjä kiitti kansalaisista kuuliaisuudesta, kun päivä alkoi pidetä.
Sama ilmiö on eteläisellä puoliskollakin, että päivä pitenee ja lyhenee, mutta päinvastaisessa järjestyksessä. Eteläisellä puoliskalla ei tosin ole asutusta yhtä lähellä napa-aluetta kuin pohjoisessa, joten siellä kansoilla ei ole samalla tavalla kaamosaikaa. Kuitenkin päivät lyhenevät ja pitenevät täysin havaittavasti. Etelänavalla asustelevat toki saavat nauttia siitä, mutta he eivät olekaan kansoja, vaan joukko yksilöitä eri puolilta maailmaa.
Tuskin kukaan odotti peloissaan ilmiötä, joka oli ollut yksi ja sama kautta kaiken esi-isiltä saadun perimätiedon mukaan. Tunsivat ilmiön täysin, vaikka eivät sen syytä tienneetkään.
Eteläiselä pallonpuoliskolla ei ollut väestöä kiinnittämään asiaan huomiota, ei ole ainakaan tiedoissa. Mutta pohjoisella pallonpuoliskolla oli:
”Muinaiset ihmiset rakensivat monia monumentteja juhlimaan talvipäivänseisausta. Yksi esimerkki on Newgrange, valtava hautakumpu, joka rakennettiin Irlannissa noin vuonna 3200 eaa., noin tuhat vuotta ennen Stonehengeä. Päivänseisauksen auringonnousua päin oleva tunneli kulkee pääkammioon, ja pieni ikkuna kylpee kammiota päivänseisauksen valossa 17 minuutin ajan.”
Auringon korkeuden lisääntymisen tapahtuma oli siis merkittävä juhla-aika, eikä siihen kymmeniä tuhansia vuosia sitten ollut muuta syytä kuin tietämättömyys tapahtuman syistä. Jokin ohjasi tapahtumaa, mutta miten ja kuinka vakaasti, sitä varten rakennettiin sen aikaisia havaintovälineitä, esimerkiksi Newgrange ja Stonehenge.
Tietenkin suurin osa ihmisistä uskoo ja luottaa saamansa tietoon, mutta on aina merkittäviä ihmisiä (älykköjä), jotka pyrkivät selittämään tapahtuman mahdollisimman tarkasti ja löytämään joskus siihen todellisen syyn.