Itsenäisyys, maanpuolustus ja kansallinen vapaus ovat viime päivinä nousseet polttaviksi puheenaiheiksi. Ei pelkästään järkytyksen muodossa, vaan myös juhlan. Kansalaisen toimitus pääsi seuraamaan Viron 104-vuotispäivän juhlintaa 24.2.2022. Juhlallisuuksien ja paikallisen tunnelman seuraaminen herätti ajatuksia, joita jaamme mielellämme lukijoille. Varsinkin suomalaisten nationalistien kannalta virolainen kansallispäivän juhlinta voi antaa inspiraatiota.
Itsenäisyyspäivän vietto alkoi jo aattona, jolloin virolaisen kansallismielisen puolueen EKRE:n nuorisojärjestö Sinine Äratus järjesti jo perinteeksi muodostuneen Etnofutur-konferenssin (järjestyksessä kuudes sellainen). Paikan päällä puhujina oli kolme kyseisen järjestön jäsentä, joista yksi oli kansanedustaja Ruuben Kaalep. Hänen opastuksellaan pääsimme myöhemmin tutustumaan Viron Riigikoguun, jossa Ukrainan kireä tilanne puhutti kansanedustajia. Konferenssin muut puhujat olivat etänä ja terveiset saatiin näin sekä useasta Euroopan maasta että Yhdysvalloista ja Etelä-Afrikasta. Puheenvuorot käsittelivät vanhan järjestyksen murtumista, henkistä taistelutahtoa ja rotujen välisiä eroja. Saatiinpa suora yhteys Ukrainaankin, kun sikäläinen nationalisti, Olena Semenyaka, pääsi kertomaan kotimaansa tilanteesta. Kohtaaminen oli kiinnostava, mutta toivottavasti seuraavan kerran kaikki pääsevät fyysisesti paikalle.
Varsinaisena itsenäisyyspäivänä Tallinnan kaduille kokoontui väkeä tungokseksi asti. Aamupäivällä oli sotilasparaati ja illalla vuorostaan soihtukulkue. Kummankin tunnelmaa varjosti tai ehkä jopa kiihdytti etelämpää kantautuneet uutiset: Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan. Niinpä Viron lippujen joukossa nähtiin myös sinikeltaisia värejä ja soihtujen valossa huudettiin paitsi ”Eesti eest” ja ”Elagu Eesti” myös ”Elagu Ukraina.”
Suomalainen ei voi olla vertaamatta etelänaapurin itsenäisyyspäivää meidän omaamme. Ero on huomattava, eikä kyse ole mistään linnanjuhlista. Virossa itsenäisyyspäivän kansanjuhlaan soihtuja kantamaan kokoontui kansanedustaja Ruuben Kaalepin mukaan viisi tuhatta ihmistä, mikä oli vielä pienempi määrä kuin aiemmin. Vertailun vuoksi Suomessa esimerkiksi 612-kulkueeseen osallistui viimeksi noin viisisataa. Puheita ja musiikkiesityksiä oli Tallinnan Vapaudenaukiolla useita ja ne oli järjestetty mallikkaasti. Vastamielenosoituksia ei ollut, vaikka tapahtuma on ollut kytköksissä EKRE-puolueeseen. Näin ollen poliisinkaan ei tarvinnut olla kovin voimakkaasti läsnä eikä sen kanssa haastettu riitaa. Päinvastoin, eräs mielenosoittaja huusi poliisillekin eläköötä. Niin ikään Etnofutur-konferenssi sujui avoimesti ja luontevasti ilman erityisiä turvajärjestelyitä. Juhlallisuuksista jäi vahvasti sellainen maku, että tältä näyttää henkisesti terve kansakunta.
Mutta mikä sitten erottaa Suomea ja Viroa Suomenlahden lisäksi? Talous, maantiede ja väestökö? Ennen kaikkea varmasti historia. Virolaisille itsenäisyys on uudempi asia ja itsenäisyyden puuttuminen konkreettisemmin muistissa. Uudelleen itsenäistymiseen johtaneesta laulavasta vallankumouksestakaan ei ole vielä liian pitkä aika ja sen perintö tuntuu taatusti nykyisessä soihtukulkuekulttuurissa. Ukrainan sota tuo epäilemättä Virossa mieleen muistoja, joita ei Suomessa tunneta.
Kriisien paineessa syntyy tietynlaista kulttuuria, ja yhteisen vastustajan edessä ihmiset yhdistyvät. Sen voi huomata jo tässä vaiheessa, Suomessakin. Mihin tilanne Ukrainan ja Venäjän välillä johtaa, sitä ei voi tietää. Mutta konkreettisen uhan edessä yhä useampi suomalainenkin on oppinut ymmärtämään maanpuolustuksen ja asevelvollisuuden tärkeyden. On toivottavaa kuitenkin, että oppitunti päättyisi mahdollisimman pian, ja että niin virolaiset, suomalaiset kuin ukrainalaisetkin saisivat viettää seuraavaa itsenäisyyspäiväänsä näyttävin menoin mutta rauhassa.
Sikäli Putin on kyllä oikeassa, kun hän on sanonut että EU:sa päättäjät ovat vain helppoon elämään ja vastuuttomuuteen tottuneita vätyksiä, joilta ei voi odottaa mitään. Niin ikävältä kuin se kuulostaakin, siinä piilee totuuden sana. Läntinen eurooppa on saanut olla ilman mitään konfliktia niin pitkän ajan, ettei päättäjillä ole enää tarvetta tai halua miettiä muuta kuin hillotolpan tarjoamaa etua.
Länsimaissa näperrellään translakien kanssa, muotoillaan julkilausumia hyvävelikerhon sääntöjen puitteissa, ja ollaan pitävinään kaikkea itsestään selvyytenä. Suvaitaan mitä tahansa, kunhan se ei vaaranna omaa etua tai pudota jakkaralta kesken toimikauden. Tarve pätemiseen on suuri, mutta vain silloin kun kohteena on afrikan tai Lähi-Idän lahja ” huonolle ” perimällemme joka vainoaa euroopan kansoja.
En puolusta Venäjän toimia Ukrainassa, päin vastoin pidän niitä oikeudettomana ja rikollisena aktiona, mutta se millä asenteella putin pelaa, kielii ihan muusta kuin siitä mistä EU:n pullamössöpoliitikot edes uskaltavat haaveilla. Olisiko nyt tullut aika sanoa kerrankin tiukasti njet, ja pitää siitä kiinni ?
Meillä kansallismielisten ja suomalaisuutta esiin tuovat mielenosoitukset jyrätään matalaksi, niitä ei suvaita, rasismin leimakirveellä osallistujat hutkitaan, poliisit osaltaan suorittavat omasta mielestään maan turvallisuuteen vaikuttavan mielenilmaisun lopettamisen, jopa väkivaltaa käyttäen, sakkoja kirjoitellaan, pahimmat pukarit käräjäsalien odotustiloissa värjöttelemään joutuvat.
Osaavat arvostaa itsenäisyyttä, kun on miehitysvalta vielä tuoreessa muistissa.