Protestit Israelia vastaan jatkuvat musiikkijuhliin valmistautuvassa Malmön kaupungissa. Mielenosoitusten Israelin Gazassa käymää sotaa ja Euroviisuihin osallistumista vastaan uskotaan jatkuvan laulujuhlien aikana, ja Ruotsin viranomaiset valmistautuvat torjumaan muslimien mahdollisia terrori-iskuja ja muita yrityksiä häiritä laulujuhlia.
Israelin edustaja Eden Golan on saapunut Malmöön. Turvamiesten vartioima laulajatar sanoo keskittyvänsä musiikkiinsa.
”Olen täällä, ja teen sitä mitä rakastan eniten”, Eden Golan kuvaa matkaansa. ”Keskityn musiikkiin ja hyvään energiaan. Niin monet ihmiset tukevat minua, ja on kunnia edustaa maatani, erityisesti näinä aikoina”.
Israelin Gazassa käymä sota on saanut Malmön muslimiväestön kaduille osoittamaan mieltään. Tuhannet muslimit ja heidän kannattajansa protestoivat Israelin Euroviisuihin osallistumista vastaan.
Eden Golan ei sanojensa mukaan ole mahdollisesta väkivallasta huolissaan.
”Keskityn tekemään hyvää työtä, ja antamaan hyvän esityksen. Ja tuomaan (israelilaisten) äänen kuuluville”.
Lähde SVT