Eurooppa Maahanmuutto Politiikka Rikos

Imaami häädettiin kodistaan Espanjassa asuttuaan siinä 5 vuotta laittomasti – mellakoita maahanmuuttajien toimesta

Kuva: kuvakaappaus/Youtube.

Imaamille kuitenkin järjestettiin äkkiä majoitus, koska kunta pelkää maahanmuuttajamellakoiden vahvistavan äärioikeistoa.

Espanjalaisessa Saltin kunnassa nähtiin mellakointia sen myötä, kun Kalilu Diwara-niminen imaami joutui poliisin kiinniottamaksi. Diwara oli kiinnioton myötä häädetty talosta, jossa hän oli asunut laittomasti viimeiset viisi vuotta maksamatta vuokraa.

Vastalauseena imaamin häädölle, paikalliset maahanmuuttajat ja äärivasemmisto oli alkanut mellakoimaan hajottaen omaisuutta, hyökäten poliisin kimppuun, sytyttäen roskapönttöjä tuleen ja vandalisoiden infrastruktuuria.

Mellakoinnin ensimmäisenä yönä noin 200 maahanmuuttajaa ja äärivasemmistolaista oli kerääntynyt paikallisen poliisiaseman eteen heittelemään kananmunia ja kiviä poliiseja kohti. Seuraavana yönä mellakoijat kävivät vielä väkivaltaisemmiksi ja kaaos levisi ympäri katuja.

Imaamille äkkiä majoitus, ”koska maahanmuuttajamellakat vahvistavat äärioikeistoa”

Saltin kunnanvaltuusto järjesti nopeasti häädetylle imaamille majoituksen sosiaalisesta asuntoyksiköstä, vaikka tämä ei täyttänytkään ”perusteltuja haavoittuvuuden vaatimuksia,” joita normaalisti vaaditaan. Valtuusto puolusti päätöstä sanoen ”haluavansa välttää äärioikeiston vahvistamista,” mutta teko kuitenkin aiheutti tyrmistystä asukkaissa ja poliittisessa oppositiossa.

Päätös oli aiheuttanut myös huolia oikeudenmukaisuudesta sosiaalisten asuntoyksiköiden majoituksen suhteen, monen perheen ollessa samankaltaisessa tilanteessa kuin imaami, saamatta kuitenkaan majoitusta kunnan toimesta. Monet olettavat imaamin tapauksen kannustavan mellakointiin myös tulevaisuudessa, jolla painostetaan järjestelmää tarjoamaan erityisetuja tietyille ryhmille.

Lähde: European Conservative

Lue lisää aiheesta:
Tilaa
Ilmoita
4 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Kauko Aalto

Individualismi, tasa-arvopyrkimykset, usko ihmisen järjen voimaan ja vapauden rakkaus ovat islamin pahimmat viholliset.

Keijo

Ainoa oikea ratkaisuhan olisi ollut kyseisen imaamin maastakarkoitus, mutta se olisi varmasti aiheuttanut ruutitynnyrin räjähdyksen. Tähän on tultu, kun ei ole haluttu nähdä todellisuutta eli sitä, että tietyt ryhmät eivät vain kykene sopeutumaan toisenlaisiin arvoihin/ elämäntapaan. Toisaalta tällainen ”asuntopolitiikka” ja toiminta antaa uutta nousua sellaisille poliittisille toimijoille, jotka näkevät ja tunnustavat tosiasiat ja toimivat myös niiden pohjalta.

Viimeksi muokattu 1 päivä sitten by Keijo
Taiwaz Vaeltaja

Hyvien kananmunien tuhlaamista, mutta turhanpäiväisen ja haitallisen tuhlaamisenhan vasemmisto osaa.

Marko Kristian

Siis mamut ja vasemmisto pitää lahjoa hiljaisiksi/tyytyväisiksi ettei äärioikeisto vahvistu? Touhu on taas kuin pahkasiasta.