Kansalainen julkaisee Hilkka Axelsenin kirjoituksen.
Maailma ei ole entisensä korona-pandemian jälkeen, olimme mukana terveysturvallisuutta hallinnollisin keinoin lujittavassa kokeilussa. Poikkeustila, sulkutila, eristäminen, karanteeni, rokotepassi, maski, testaus, tehosterokote, tartuntojen jäljitys ja muu valvonta tulivat tutuksi koko maailmalle. Kansalaiset alistuivat taipuisasti rajoituksiin ja yksityisyytensä ja yksilönvapauksiensa loukkauksiin.
Aaron Kheriaty, psykiatri ja lääketieteellisen etiikan tutkija varoittaa bioturvavaltiosta uutena nornaalina teoksessaan The New abnormal: the rise of the biomedical security state. Pandemiaa edelsi parinkymmenen vuoden valmistautuminen johtamaan terveyttä uhkaavaa kriisiä, lääketieteen tutkimuksen militarisointi ja siihen liittyvä hallinnon bioturvallisuusmalli koordinoitiin ulkoapäin, pandemiaan ei ajauduttu sattumalta, ainut asia, mikä saattoi olla sattumaa oli Wuhanin laboratoriosta irti päässyt virus.
Maailman terveysjärjestö WHO alkoi totalitaristisen Kiinan strategialla hallita pandemiaa, ja kriisi antoi myös Maailman talousfoorumille (WEF) mahdollisuuden näkyvästi esitellä kunnianhimoista agendaansa, globaalien yritysten etujen ajamisen oheen rakennettua siirtymää kohti digitaalista taloutta ja myös YK:n dokumenteista tuttua "turvallisuuden globaalia kulttuuria" ja "terveyden infrastruktuuria". Davosissa kokoontuva rahaeliitti, johtavat poliitikot ja journalistit ovat näkyvä osa sitä teknologiajättien, suurten finanssifirmojen ja globaalien kansalaisjärjestöjen etuja ajavaa WEF-ideologiaa, jossa kuuluu kaikuja totalitaristisista menneisyydestä. Hallitusten saaminen maksumiehiksi ja velanottajiksi korporaatioihin, joita myydään yksityinen-julkinen tai sidosryhmäteoria -otsikoilla, ja joilla teollisuus pystyy kaappaamaan itselleen julkista sääntövaltaa esimerkkinä Yhdysvaltain tautikeskuksen (CDC) ja lääkeviraston (FDA) kytkökset lääketeollisuuteen.
Byrokratiaa voidaan pitää instituutiona, joka käyttää suunnatonta valtaa yksilöä kohtaan ilman paikallistettua vastuuta, maailmasta tuli valtava byrokratia massarokotusten alkaessa. Suosituksista tuli pakkoja, eikä vastuunkantajaa rokotehaitoille löytynyt, lääketeollisuus oli vapautettu, ja julkinen terveydenhoito kirjasi vammoja vaihtelevasti. Silti lopulta kävi niin, että kansa ohjattiin näkemään asiantuntijat, teknokraatit ja korporaatiot pandemian sankareina, eikä epidemian hoidon epäonnistumisesta puhuta ainakaan julkisuudessa, virheiden tunnustamista ei ole näköpiirissä.
Italialainen filosofi
Giorgio Agamben pitää alemman tason korporatismi-muunnosta kommunistisena kapitalismina. Menneisyyden totalitaristiset valtiot eivät osanneet edes uneksia siitä mitä mahdollisuuksia nykyaikainen digitaalinen valvonta antaa sosiaaliseen kontrolliin. Agamben on tutkinut poikkeustilaa ja sen vaikutusta elämänpiirin supistumiseen ja kanssakäymisen epäinhimillistymiseen. Poliittisen auktoriteetin keskus uudessa bioturvavaltiossa asettuu sinne, missä on oikeus julistaa poikkeustila, hätätilaa ei korona-pandemiassa kyetty oikeuttamaan uhkatasoon tarvittavien kriteerien osalta, omaksuttiin pahimman tapauksen logiikka ja peloteltiin ihmiset alistuvaisiksi. Pelkäävä ihminen ei toimi järkevästi, ja uskottavilta auktoriteeteilta vastaanotettu tieto nieltiin kritiikittömästi, vaikka sillä ei ollut juuri mitään tekemistä eksaktin tieteen kanssa.
Jotta ymmärtäisi miksi kansalaiset niin auliisti uskoivat ja noudattivat terveydenhuollon ja poliittisten päättäen määräyksiä, joutuu kurkistamaan historian filosofisiin syövereihin. Jo puoli vuosisataa sitten italialainen filosofi ja poliittinen ajattelija
Augusto Del Noce varoitti, ettei totalitarismi suinkaan
Hitleriin ja
Staliniin päättynyt, hän näki, että nouseva teknologinen yhteiskunta, missä vallitsee rationaalisuus ja puhdas välineellisyys ei löydä tuonpuoleisia totuuksia. Totalitaristiset hallinnot monopolisoivat aina sen, mikä luetaan järjenmukaiseksi.
Tieteen nostaminen kaiken tiedon poissulkevana hallitsevana periaatteena nousee aikamme historian erityisestä tulkinnasta ja sen sisään rakennetusta skientismin perusmyytistä. Tuon tulkinnan mukaan edistykseen tarvitaan mullistava pesäero menneisyyteen, se on myös luomassa teknokraattisen yhteiskuntamme perustuksia ja uhkaa totalitarismista. Järki ei ole pelkästään välineellistä, se on myös pohdiskelevaa. Onko totuus se, minkä löydämme vai se minkä itse muodostamme.
Platonista lähtien on länsimaisessa filosofiassa edennyt ihmisen rationaalisuuteen osallisuutta vahvistava säie muodossa transsendentti logos (kreikan sana, joka kuvaa samanaikaisesti järkeä, sanaa, järjestystä ja ymmärrettävyyttä), joka antaa tietoa kaikesta todellisuudesta. Jaettu osallisuutemme yhteiseen järkeen on edellytys tavoitellessamme tieteellisiä totuuksia, välittääksemme niitä ja ymmärtääksemme niitä. Pandemian käsittelyssä välineellis-materialistinen rationaalisuuden näkökulma (huolimatta siitä oltiinko
Marxia luettu) ohitti platonismin mukaisen jaetusti osallisen järjen näkökulman, eivätkä ihmiset jotka olivat eri mieltä tästä peruskysymyksestä, voineet antautua hedelmälliseen keskusteluun tieteestä ja sen esittämistä todisteista. Toisinajattelijan kysymyksistä ei tarvinnut välittää, riitti kun kutsui häntä salaliittoteoreetikoksi ja rokotevastaiseksi. Vallanpitäjät tukeutuivat "tieteeseen" ja "asiantuntijoihin" ja saattoivat näin välttää oman vastuunsa. Rokottamattomista tuli pandemian alaluokka.
Jotta skientismistä päästään eroon tarvitaan aikamme historian hengen tarkkaa ja tasapainoista elvyttämistä, viime vuosisadan kauhut eivät syntyneet perinteestä vaan aivan uudesta myytistä - missä rikottiin polku menneisyyteen. Aikoinaan eugeniikka oli useita tieteenaloja yhdistävä vaikuttava tiede ja sen vaikutukset politiikkaan tuhoisat. Marxille historiaa eivät kuljeta ideat ja ajatukset, niillä ei ole syy-yhteydellistä valtaa, vaan historiaa hallitsevat puhtaasti materiaaliset ja taloudelliset voimat, ongelma tässä onkin, kuinka historia sitten etenee yhä täydellistyvää utopiaa kohden.
Jo ennen pandemiaa julkiseen terveydenhuoltoon kytkettiin ympäristökysymyksenä ilmastonmuutos, ja erilaiset turvallisuuskysymykset huolineen ja väestöllisine vertailuineen, tutkimuskielenä alkoi näkyä yhä enemmän militarisoitunut uuskieli, käytetään hälytyskieltä sotatilan tapaan. Entisajan johtavat poliitikot olivat persoonallisuuksia, heillä oli inhimilliset kasvot ja he olivat henkilöinä vastuussa hyvistä ja pahoista teoistaan. Filosofi
Alasdair MacIntyre on kuvannut aikamme amoraalista, keinottelevaa terapeuttista teknokraattia, joka käsittelee päämääriä annettuina ikäänkuin hänestä riippumattomina ja aina hänen vastuunsa ulottumattomissa, järkeä käyttäessään hän palvelee joko omia yksityisiä intressejään, itsekkäitä hankkeitaan tai hänen vaikutusvaltansa ulkopuolelta määrättyjä muiden etuja. Tällainen kasvoton instrumentti on sopiva johtamaan bioturvavaltiota.
Ruotsalaisen demokratian tilaa tutkivan instituution IDEA:n mukaan autoritaarisempaan suuntaan kulkevia maita on viime aikoina ollut kolme kertaa enemmän kuin maita, jotka kulkevat avointa demokratiaa kohti. Monet demokraattiset maat ovat alkaneet rajoittaa sananvapautta ja heikentää oikeusvaltioperiaatetta.
Mitä kansan elinympäristöön ja perinteeseen tulee viittaa
Kheriaty Simone Weilin kirjoituksiin ihmisen juurista ja siihen liittyvistä tiettyjen ehtojen mukaisista tulevaisuuden odotuksista, ihmisen on käytävä taistelunsa siellä, missä hänen juurensa ovat. Nyt olemme menettämässä historiantajumme. Monet lankesivat halpaan propagandaan pandemian aikana, mikä osoittaa koulujärjestelmän perustan murtuneen.
Terveellä pohjalla oleva lääketiede vaatii tarkkaa rokotteen turvallisuuden ja tehokkuuden tutkimusta, luonnollinen immuniteetti tulee ottaa myös huomioon. Ihmiskehoon upotettuna mRNA kertoo transhumanistisesta ihmiskäsityksestä, ihmisen aivojen, mielen ja ruumiin teknisestä operoimisesta, mikä on osa Maailman talousfoorumin agendaa ja saanut paljon huomiota
Yuval Noah Hararin bestseller-kirjojen ansiosta. "Olemme saamassa jumalallisen vallan luomiseen ja tuhoon" sanoo Harari. Paljaasta nihilistisestä ateismista on siirrytty itseluomisen uusiin muotoihin ja etsimään korviketta uusgnostilaisista uskonnoista, skientismistä, gender-teoriasta ja transhumanismista. Eriuskoisia yritetään motivoida luokkaintressiin esimerkiksi sukupuolikysymyksessä, kuitenkin pandemiassa monet tajusivat perheen, yhteisön, liikkumisen vapauden ja kulttuuriperinnön arvon. WEF puhuu avoimista rajoista, mutta liikkumisen rajoituksista; valvottu, keinotekoinen järjestelmä kuuluu bioturvavaltion ohjelmaan. Skientismi on disintegraation totalitarismia ennen kuin siitä tulee ylivallan totalitarismia.
Kheriaty etsii keinoja taistella nousevaa bioturvavaltiota vastaan. Vallitseva poliittinen näkymä nostaa epävarmuutta, on syntynyt rikkumaton liitto kulttuurisen vasemmiston ja teknokraattisen oikeiston välille, eikä manipuloiva julkinen media, sen riippuvuus lääketeollisuuden mainosrahoista, haluttomuus informoida globaaleista perusvapauksia heikentävistä hankkeista myöskään lupaa hyvää tulevaisuudessa. Pandemian aikana media pimitti sulkutilojen aiheuttamia liiketalouden ongelmia, vasta äidinmaidon vastikkeen puute toi asian Yhdysvalloissa julkisuuteen; ns. toisesta pandemiasta eli mielenterveydestä, ahdistuneisuudesta, itsemurhista ei raportoitu, eikä julkinen terveydenhuolto vastannut siihen resursseja lisäämällä. Terveydenhuollon viestintää ei voinut erottaa Pfizerin ja muiden lääkeyhtiöiden mainoksista.
Länsimedian otsikot huusivat lisää valvontaa, kun syntyi vastarintaa bioturvallisuuden väärinkäytöksiä ja kohtuuttomia rajoituksia vastaan kuten tapahtui Kanadassa Freedom Convoy -rekkakuskien rauhanomaisessa kansallisen hengen elvyttämässä protestissa. Pääministeri
Trudeau vähätteli liikettä kutsuen sitä "pieneksi ääriryhmäksi", jolla on "vastenmielisiä näkemyksiä", julisti poikkeustilan ja sai poliisivoimat purkamaan mielenosoituksen, organisoijat vangittiin ja
Tamara Lich saatettiin nilkkaraudoissa oikeuteen. Tukahduttamisyrityksistä huolimatta onnistui tämä ruohonjuuritason työväenluokan massaliike saavuttamaan voittoja ja synnyttämään toivoa kansalaisten oikeuksia puolustavassa kamppailussa. Tavalliset ihmiset selkein tavoittein eivät ole voimattomia.
Alkaa olla selvää, ettei mRNA -rokotteista, näitä geeniterapian kokeilun injektioita ei tulisi edes kutsua rokotteiksi, saatu nettohyötyä. Covid on ensimmäinen teknologisen ajan pandemia, ja mRNA-injektiot ensimmäinen laajamittainen koe ihmisillä. Hippokrateen lääketieteestä vieraannuttiin pahasti, Hippokrateelle luonto on terveyden normi, mekanistis-teknologisessa skientismissä ei ole sellaista asiaa kuin ihmisluonto, ruumis on pelkkää materiaa. Sivuutettiin tosiasia, että miljoonilla ihmisillä oli jo luonnon kautta saatu immuniteetti, millä uhmattiin ja halvennettiin lääketieteen filosofiaa. Kheriaty esittää, että vasta pitkän aikavälin tarkastelu antaa vastauksia kysymykseen, millaisia hyötyjä ja haittoja rokotuksista oli. V. 2021 tapahtui jotain äkillistä ja akuuttia, mikä vaikutti nuorten ja keski-ikäisten kuolleisuutta lisäävästi, useimmat kuolemat eivät johtuneet koronasta, julkisen terveydenhuollon päättäjät eivät ole osoittaneet kiinnostusta tutkia tätä katastrofaalista tilannetta, mikä osoittaa heidän prioriteettinsa olevan muualla.
Tiede on rikki. Vie vuosikymmeniä, että yleisön luottamus julkisen terveydenhuollon toimijoihin, tieteellisiin instituutioihin ja lääketieteellisiin järjestelmiin palautuu. Paljon on työtä tehtävä, jotta korruptiosta ja toimivallan kaappauksista päästäisiin eroon. Konsensus-kulttuuria, missä vallitsee joukkoajattelu ja oikeaoppisuus, ei uskalleta haastaa avoimessa keskustelussa. Tiede on suunnattoman monimutkainen inhimillinen ponnistus, missä jokaisella alalla on omat menetelmänsä ja kilpailevat teoriansa, eikä tiede ole tiedon kumoamaton kokonaisuus, vaan aina avoin korjaamiselle. Tutkimustyö ja julkaiseminen vaatii myös reformeja, tutkimuksia ei tule tehdä vain tiedekuntien tuloksellisuutta mittaamaan, akateemisen edistymisen täytyy nojata laatuun ei määrään. Poliittisilta päättäjiltä on myös edellytettävä tilivelvollisuutta, virheitä tapahtuu, mutta ei ole syytä sietää poliitikkoja, jotka pesevät kätensä päätöstensä vastuusta.
Hilkka Axelsen
