Suomen Sisun puheenjohtaja Henri Hautamäki piti puheen kansallismielisessä Suomi Herää -tapahtumassa. Kansalainen julkaisee Hautamäen puheen.
Tervehdys, suomalaiset, ja hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
Mukavaa nähdä, että täällä on näinkin paljon väkeä paikalla kelistä huolimatta. Ajattelin puhua yleisesti meidän maamme ja meidän kansallismielisen liikkeemme kohtaamista haasteista. Osa teistä varmaan huomasikin eilen, että tämän tapahtuman ja myös 612-tapahtuman sivut poistettiin Facebookin puolelta. Nämä tapahtumat liittyvät amerikkalaisten somejättien mielivaltaan. Tämä on kuluvalla vuosikymmenellä muodostunut meidän liikkeellemme ongelmaksi, mutta se on osa isompaa ongelmaa. Se koskettaa koko yhteiskuntaa. Plutokraattisten tahojen terrori, tyrannia, on uhka, ei pelkästään suomalaisille, vaan muillekin eurooppalaisille kansakunnille. Tavallinen kansalainen ei mahda mitään sille, jos amerikkalainen yritys päättää rajoittaa palveluita. Tilanne on myös valitettavasti päässyt siihen, että huolimatta näennäisestä lainsäädännöstä, millä yritetään estää monopoliasemia, yhä enemmän tiedonkulku on hyvin harvan pääomapiirin käsissä, ja he voivat vapaasti päättää, haluavatko rajoittaa erinäisiä poliittisia liikeitä, kuten meitä.
Tämän lisäksi kansallinen päätösvaltamme ja suvereniteettimme on uhattuna myös muiden ylikansallisten tahojen toimesta. Euroopan unioni, peruskirjan ja muunkin osalta, käyttää käytännössä Suomessa ylintä päätäntävaltaa, koska direktiivit ohittavat kansallisen lainsäädännön. Suomi voi näennäisesti kieltäytyä noudattamasta direktiivejä tai ministerineuvoston päätöksiä, mutta valitettavasti se joutuu maksamaan tästä joko sakkoa tai se uhataan erottaa unionista, johon tämänhetkinen poliittinen kulttuurimme ei ole valmis.
Mitä muita uhkia meillä sitten lisäksi on? Edellä mainittu plutokraattinen uhka on myös ongelma siltä kantilta, että amerikkalainen kulutuskulttuuri on ajamassa oman kulttuurimme marginaaliin. Harva meistä enää elää kovinkaan samankaltaista elämää kuin esimerkiksi isovanhempamme tai isoisovanhempamme elivät omassa nuoruudessaan. Metsässä toimimisen, pelloilla työskentelyn ja perinteisten juhlien sijaan meillä on nykyään etätöitä, etätöiden ohella sitten amerikkalaista virtuaaliviihdettä. Onko meillä kovinkaan paljon enää mitään omaa, mitä me arkielämässämme koemme? Suurilta osin sekin, mitä me pidämme omanamme, alkaa pikkuhiljaa olemaan kuin lokalisoituja versioita siitä amerikkalaisesta kulutuskulttuurista, joka nykyään vallitsee. Mikäli tätä tilannetta ei pystytä muuttamaan, katoaa suomalainen kulttuuri, kuten Teemu Keskisarja on sanonut, tämän vuosisadan aikana.
Näiden pehmeämpien uhkien lisäksi on olemassa myös vanha sotilaallisen uhan varjo. Perivihollisemme ryssä, joka nykyään käyttää Venäjän federaation nimeä, ennen Neuvostoliiton nimeä ja sitä ennen Venäjän keisarikunnan ja sitä ennen Novgorodin ruhtinaskunnan nimeä, on jälleen noussut uhkaamaan eurooppalaisia kansakuntia, sijoittaen nytkin noin satatuhatta sotilasta Ukrainaa vastaan. Vaikka moni elättelee käsityksiä erityissuhteesta, ei Venäjän federaatio ole mitään muuta kuin muutaman tyrannin hallitsema roistovaltio. Tässä jääkylmässä päätöksenteossa mikään aikaisempien sukupolvien niin sanottu YYA-ystävyys ei merkitse mitään. Mikäli Venäjä haluaa meidät tuhota, se ei isommin siitä kärsi tunnontuskia.
Sen lisäksi, että perinteinen sotilaallinen uhka on palannut rajoillemme entistä vahvempana, on myös olemassa se uhka, mitä me kaikki näemme jokapäiväisessä elämässämme. Kun katselemme lähikouluja, päiväkoteja, joka vuosi – pois lukien koronavuodet – siellä on näkynyt vähemmän lapsia. Mitä vähemmän lapsia syntyy, sitä lähemmäs tämä kansakunta tulee sukupuuttoa. Jos me emme lisäänny, emme siirrä perinteitämme lapsillemme emmekä istuta lapsiimme sitä henkeä, joka Suomessa on sukupolvesta toiseen mahdollistanut kansakuntamme jatkumon ja elämän, kansakuntamme kuolee. Ja sitä ei tule tekemään kukaan muu. On turha mennä huutelemaan muille ja pyytämään muita apuun siinä vaiheessa, kun pelastuksemme avaimet ovat meidän käsissämme. Me voimme toki epäonnistua, mutta on myönnettävä se, että kukaan muu ei tule meitä tästä suosta nostamaan kuin muut suomalaiset, me itse.
Siksi toivonkin, että jokainen teistä miettii omia elämänvalintojaan, ja miten jokainen teistä voisi tehdä enemmän kansakunnalleen. Ja kun te siihen pyritte ja sitä edes yritätte, minä kiitän teitä. Olen kiitollinen teille jokaisesta panoksesta, jonka te laitatte tämän kansakunnan eteen. Haluan myös kiittää jokaista Suomen puolesta taistellutta, ja jokaista, joka palvelee Suomea aseissa, niin varusmiehenä kuin ammattisotilaanakin. Ja haluan jo valmiiksi kiittää niitä, jotka tulevat hankkimaan perheen ja tulevat vaalimaan lapsilleen suomalaisia perinteitä. Ja haluan kiittää niitä, jotka tulevaisuudessa tulevat vuodattamaan omaa vertaan isänmaansa eteen.
Kiitos teille – ja eläköön Suomi!
Voisi järestää puhegallupin. Oma rankkaukseni on sellainen:
1. Grönroos
2. Kiemunki
3. Hautamäki
4. Jalonen
5. Kuru
Ykkönen ja kakkonen on niin tasavahvoja, että oli vaikea päättää.
Jos Suomea joudutaan puolustamaan tositilanteessa, niin varusteitaan vastaanottava reserviläinen joutuu luultavasti samassa yhteydessä järjestettävässä pikaisessa lääkärintarkastuksessa (pakolla) rokotettavaksi, luultavasti myös koronavirusta vastaan,
Enää ei ole kaukana aika jolloin globalisti-kommunistien käsikassara polpo tulee rähinöitsemään paikalle ja viemään koko konkkaronkan johonkin Lubjankan tapaiseen kidutusvankilaan terroristisesta hyökkäyksestä EU:n totalitaristihallintoa vastaan!!!
Eivätkä nuo pellet pysty keskenjäänessä ”torpassaan” muuhun (EU-parlamentti=Baabelin torni) kuin keksimään pyörän uudestaan eli Neuvostoliiton.
Noita pellejä on nyt aika monta. Venäjä on kai ainoa joka aika avoimesti sanoo että meillä on voimaa, muut Kiina, Amerikka, Eurooppa(ei saa kohdella yhtenäisenä sotilaallisena valtana) Voimaa on mutta politiikan tapa näyttää se on jotenkin outo. No tuollainen ajatus vain nousi mieleen. Onhan aika kumma kuvio.
Kuinka moneen maahan amerikkalaiset joukot ovat hyökänneet 50v ajalla? Vastaavasti, kuinka moneen maahan ovat venäläiset joukot hyökänneet 50v ajalla? Niinpä….
Omat isovanhemmat 3/4 karjalasta ja silti kyseenalaistan virallisen narratiivin.
Itsellä vanhemmat 1/2 menetetystä karjalasta. Muistot kultaiset sieltä jäi, takaisin ei halunnut.
USA:lla on ollut resursseja, Venäjällä ei. Ero syntyy siitä. Turha kuvitella, että Venäjä olisi jotenkin parempi. Kun Kiinalla resurssit ovat kasvaneet, niin johan ovat olleet vaatimassa itselleen uusia alueita ”historiallisin perustein”.
Veikkaan, että ensiksi Kiina ottaa Taiwanin ja sitten on Venäjän Primorjen vuoro, jollei Kiina muuten pakota Venäjää johonkin unioniin.
Kiina yrittänee ottaa Taiwanin, mutta Taiwania ei ehkä oteta kovin helposti. Olisi melkoisen nolo paikka kommunisteille, jos yrittäisivät alistaa Taiwanin, mutta epäonnistuisivat.
Venäjän Primorjesta Kiina katsoo jonkin isan kuuluvan Kiinalle, joten saattavat hyvinkin pyrkiä ottamaan sen mikä heidän mielestään kuuluu Kiinalle.
Tähän asti Kiina on vaatinut sitä ja tätä pieniltä ja heikoilta mailta Etelä-Kiinan merellä. Taisi olla Vietnam, jolta kylmästi ryöstivät yhden saaren tai oliko se jokunen pieni saari, koska siellä oli öljyä.
Muuten vaativat jotain pieniä saaria useammilta sillä alueella. Niiden kohdalla on varmaan tarkoitus saada lisää aluevesiä ja talousvyöhykettä. Onhan siellä kaikenlaisia luonnonvaroja meren uumenissa.
Joo, USA on tunkeutunut moneen maahan ja ottanut nenäänsä. Tappeli 20 vuotta Vietnamissa ja Afganistanissa ja siitten hävisi. Venäjä on ottanut osaa muutamaan sotaan rajanaapureitten kapinoidessa ja voittanut kaikki tai päätynyt kansainvälisen sopimuksen mukaiseen rauhaan. Parasta oli USAn aseistaman ja kouluttaman järjestön ISIS lopetus.