Eurooppa Rikos

Espanja raportoi 50 tapauksesta, joissa naisiin on kohdistunut neulahyökkäyksiä yökerhoissa – ilmiö leviää koko Euroopassa

Kuva: Piqsels.

Espanjan oikeusministerin mukaan nämä neulahyökkäykset ajavat naiset pois illanviettopaikoista.

Paikallisten viranomaisten mukaan myös Espanjassa on ilmennyt uusi ilmiö, joka koskee yökerhoissa naisiin kohdistuvia neulahyökkäyksiä. Aiemmin Ranskassa, Britanniassa, Alankomaissa ja muissa Euroopan maissa on raportoitu tästä ilmiöstä viime kuukausien aikana.

Espanjan poliisi on keskiviikkona antamansa lausunnon mukaan rekisteröinyt tähän mennessä 50 tapausta. Viranomaiset etsivät edelleen tekijöitä.

Muissa maissa tapahtuneiden hyökkäysten kohteeksi joutuneet naiset ovat kertoneet voivansa huonosti ja kärsineensä oudoista sairauksista ja sivuvaikutuksista sen jälkeen, kun heitä on pistetty injektioneuloilla baareissa ja yökerhoissa.

Noin puolet Espanjassa ilmoitetuista tapauksista on Kataloniasta. Paikalliset viranomaiset kehottavat tällaisen hyökkäyksen kohteeksi joutuneita naisia menemään sairaalaan, jossa heidät tutkitaan ja jätetään tarkkailuun. Baskimaassa on todettu lisäksi 10 tapausta, kun taas muilla Espanjan alueilla esiintyvyys on huomattavasti vähäisempää.

Poliitikot kehottivat naisia ilmoittamaan tällaisista neulahyökkäyksistä.

”Meidän on tiedettävä enemmän tästä ilmiöstä, jotta voimme torjua sitä paremmin”, sanoi oikeusministeri Pilar Llop. Hänen mukaansa naiset tuntevat itsensä syrjäytetyiksi yöelämän tapahtumapaikoista hyökkäysten vuoksi. Ministeri muistutti myös, että ”pistoksia voidaan pitää ruumiinvamman tuottamisena, jonka raskauttavana asianhaarana on sukupuoleen kohdistuva syrjintä.”

Poliisi on tutkinut tapauksia, mutta toistaiseksi tuloksetta. Tutkijat eivät tiedä väitettyjen tekijöiden henkilöllisyyttä tai heidän motiivejaan. Neulahyökkäyksistä ei ole seurannut seksuaalista väkivaltaa tai varkauksia.

Viranomaiset kertovat törmänneensä vain yhteen tapaukseen, jossa hyökkäyksen kohteeksi joutuneen tytön kehoon ruiskutettiin huumetta. Kyseessä oli 13-vuotias tyttö, joka sai annoksen niin sanottua nestemäistä ekstaasia. Hänen vanhempansa veivät hänet välittömästi sairaalaan. Poliisi uskoo kuitenkin, että joissakin tapauksissa tekijät ovat saattaneet tulla naapurimaasta Ranskasta, jossa on kirjattu jo 400 vastaavaa tapausta.

Lähde: Remix, AP

 

21 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
juu

Suomessa muuten oli jo vuosia sitten ihan järjestelmällistä nuorten naisten huumaamista ja raiskaamista.
Siitä kirjoitti jopa valtamedia sillon lyhkäisesti.
Median kirjoittamassa tapauksessa mamu laittoi tyrmäystippoja tytön lassin baarissa, sitten kun tyttö meni ulos kun oli huono olo, niin toinen mamu esiintyi taksikuskina, lopulta tyttö päätyi joukkoraiskattavaksi koko yöksi.
Ja ketään siitäkään tapauksesta ei ikinä kiinni jäänyt ja tuomittu.
Oma lapsuudenkaveri aikanaan tappoi itsensä kun somalit hänet joukkoraiskasi, ketään ei tuomittu ja uhri nöyryytettiin oikeudessa viimeisen päälle.

juu

Tässä ei ole ilmeisesti ilmoituskynnys alentunut?
Taatusti tapauksia on paljon enemmän.
Mutta sen verran salamyhkäistä tää taas että epäilen tekijöiden olevan jostain ”aurinkoisesta maasta”

juha II

Ministeri muistutti myös, että ”pistoksia voidaan pitää ruumiinvamman tuottamisena, jonka raskauttavana asianhaarana on sukupuoleen kohdistuva syrjintä.” ! ! !

Olisoko aika muuan WHO laittaa myös tilille kyseisen rikoksen tekemisestä!

Espanjalasministerin ”manjana” -lausunnon perusteella nuo ”lääketieteen lisensiaatit” ovat taatusti ”tuontitavaraa”, joka meidänkin ”Tummeli mainoksen” mukaan tuo ”ratkaisun surkeaan taloustilanteeseen, joka johtuu Führer Putinista!
Tänä päivänä jokaisen ”palkinto sonnin” tulee syyttää Putinia, jos väestönvähennös menee pieleen erinäisten varmuutta aiheuttavien välineiden takia!

Kolmossivun tyttö

Tietyt ryhmät harrastavat kyllä enemmän tyrmäystippoja lasissa ja joukkoraiskaus tyyppistä toimintaa. Jos neulanpistosta on seurannut outoja sairauksia, niin kyseessä voi olla jonkinsorttinen koe, jossa pyritään yhdistämään uhrien, eli tässä tapauksessa naisten kehossa olevia ihmisen taudinaiheuttajia eläinten viruksiin. Tavoitteena on taas jokin AIDS:in, ebolan, koronan tai apinarokon tapainen mutantti, joka ohittaa aluksi immuniteetin. Naiset on ehkä valittu uhreiksi, koska he eivät kykene samalla tavalla puolustautumaan. Nainen kiljaisee kivusta, läppää kätensä pistokohtaan ja sanoo ”Mitä h…. iä sä oikein teit”, jolloin on jo myöhäistä, kun mies reagoi nopeammin ja on jo hipaisusta kauluksissa kiinni ja toisaalta miehellä on käsivarressa lihaskudosta, johon neula ei välttämättä uppoa helposti.

Toki tuli mieleen sekin mahdollisuus, että islamin Euroopan sotaretkessä on otettu biologiset aseet käyttöön. Varmasti rikkailla arabimailla on bioaselaboratorioitakin.

Ilkka Forsten

Pian koittaa aika hävittää islam euroopasta.

Ilkka Forsten

Ehkä kyseessä on sikäläisen THL:n kamppanja saada kaikille denialisteille koronarokotteen viides kerta vaikka väkisin. Pitääkä nyt silmällä mikä tautirypäs kohta ilmestyy maailmaan, ja kas kummaa, valkoiseen väestöön biletys-illan jälkeen.

Kaikelle tälle voisimme vastauksena tökätä jokaista vastaantullutta ruskeaa pistimellä, sillä tiedämmehän ettei tätä tee valkoiset äärioikeistolaiset, syylliset on ihan muualla.

Iso Nivea

Ehkä tietyille ryhmille voitaiin kototuttamispaketin mukana jakaa isoja Nivean pulloka ja vähentää se taskurahoista. Ai niin… nehän ei saa tumputtaa. Mutta jos se tehdään pimeässä niin Allah voi nukkua silloin.

pettuleipuri

Jos ketä tahansa ihmistä pistetään jollakin terävällä esineellä, niin hän kääntyy vaistomaisesti ja välittömästi katsomaan kivun aiheuttajan suuntaan.
Silminnäkijähavaintoja on siis väistämättä runsaasti.

Koska tekijöistä ei kerrota juuri mitään, tulee ensimmäiseksi mieleen että niggerssien keppostelua yritetään jälleen kerran pimittää,

Kata

https://www.cbsnews.com/news/needle-attacks-europe-france-man-charged-over-mystery/

No joku on kuiten pidätetty.Tätä on siis nyt ympäri maailmaa.Sattumaa????

tylsä pää

Kaksikymppinen eteläranskalainen…

Ilmassa taitaa olla kemujekkujen lemua.

GLGL

Nykypäivän injektioneulat eivät aiheuta tuntoaistimuksia. Tämä kuvattu ilmiö on seurausta siitä, kun se opetetaan ihmisille, joita ohjaa poikkeavat motiivit.

Eino-Mies Porkkakoski

”Nykypäivän injektioneulat eivät aiheuta tuntoaistimuksia” — mitä halvattua?! Kyllä muuten tasan aiheuttavat.

MARAKATTI

Ullatuus, vaikea arvata ketkä taas tämänkin takana… Kulttuuri rikastuu, suurin osa naisista haluaa näitä ja tätä omaan maahansa, joten akkojen on turha valittaa. Äänestäkää vaan vihervasemmistoa jatkossakin, niin ongelmat pahenee ja neulat tulee Suomeenkin. Nythän ”nämä” ovat jo touhunneet tyrmäystipoilla täällä Suomessakin.

Jussiboy

Kyllä siellä on verenveljien nuotiopiiriläiset käyneet tappeluleirillä ja diplomityönä on ollut tällainen salaa neulalla tuikkaaminen. En tiedä mutta et sinäkään tiedä ketä piikittäjät ovat, kunhan sait kuin saitkin väännettyä sen maahanmuuttajien syyksi. Ja lisäksi kaiken keskellä unohdit uhrit kuten teilläpäin on tapana.

Timppis

Apinaruttoa hiviä hepatiittiä jotain exsoottisempaa .ovatko kenties salafistaajia.

Kata

Jassoo siis onko körönäpiikit nyt näin annosteltu..jos et ota niin itket ja otat…järkkyä touhua.

Maailmamme on niin sairas…moraaliton…koska sekopellet johtaa.

Kata

https://www.youtube.com/watch?v=Lm9WU1ufwMI

Samaan aikaan maailmassa..Hollannissa jne..Piti kirjautua eli jos on tili niin katsokaa mitä valtamedia ei kerro Euroopastakaan.
En usko että tämä kaikki selviää noin vain…

Eka Kettunen

Jään odottelemaan Suomen poliisin kannanottoa jossa varmaan todetaan perinteisesti neulahyökkäysten määrän olevan vakio aiempiin vuosiin verrattuna, mutta ilmoituskynnyksen vain madaltuneen.
Kyseinen tulkinta on jo tuttua muista naisiin kohdistuneista laittomuuksista.

Lisäksi joku yksittäinen poliisi saattaa tapojensa mukaisesti toivoa pistelijöiden menevän koulunpenkille oppia saamaan, ennen kuin kuin kieltää koko ilmiön olemassaolon.

otto suni

Poliisin kanta Suomessa on varmasti juuri kuten asian ilmaisit, ”yksittäistapaus”! Ehkä suurin viisaus olisi, ei pidä mennä yökerhoihin, vaan olla kotona ja mussuttaa popcornia!

Tuumailija

Kerran kun sellaisessa on käynyt, on nähnyt kaikki, ei mitään ihmeellistä auringon alla.
Aikaansa voi viettää laadukkaamminkin kuin kansainkuppilassa ryystäen kaljaa ja jauhamassa sitä itseään sekä kuuntelemassa ”musiikkia” jonka yli kaikki yrittävät huutaa.

pettuleipuri

Tapostelijoiden mukaan orapihlajan piikit pistävät suomalaisia paljon tuota enemmän.