Aasian nousua maailman kehityksen kärkeen on povattu jo puoli vuosikymmentä. Talouskasvun perusteella Euroopan ja läntisen maailman iltarusko on jo alkanut...
Kategoria - Tiede ja teknologia
Espanjan kansallinen tuomioistuin päätti lauantaina lopettaa pikaviestipalvelu Telegramin käytön tekijänoikeudella suojatun aineiston luvattomasta käytöstä...
Viime viikolla uutisoitiin Utrechtin yliopistossa tehdystä ilmastomallista, jonka mukaan Eurooppaa lämmittävä Golfvirta katoaa jäätiköitten sulaessa...
Eurooppaa lämmittävä Golfvirta on katoamassa arktisten jäätikön sulaessa, ja makean veden määrän meressä kasvaessa. ”Tällä (Golfvirran katoaminen) tulee...
Netti on nuorille tärkeä kaverisuhteita vahvistava paikka, mutta moni kohtaa siellä myös kiusaamista ja häirintää, ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden kokemuksia...
Yhdysvaltain kansallinen keskus kadonneita ja hyväksikäytettyjä lapsia varten (National Center for Missing and Exploited Children, NCMEC) kertoo, että vuonna...
Kaliforniassa sijaitsevan James Martin Center for Nonproliferation Studies (CNS) -keskuksen uudessa raportissa todetaan, että Pohjois-Korea kehittää tekoälyä...
Vuonna 2023 Kiina ohitti Japanin maailman suurimpana autoja vievänä maana, kertoo japanilainen teollisuusjärjestö JAMA. Kiina vei 4,91 miljoona autoa...
Pohjois-Amerikassa on tällä hetkellä ankara arktinen talvi. Sähköajoneuvojen omistajille nämä poikkeuksellisen kylmät lämpötilat ovat kuitenkin katastrofi...
Huolimatta huolenaiheista, että tällainen tutkimus voisi laukaista uuden pandemian, eräs tutkijaryhmä Kiinassa on kokeillut muuntunutta koronaviruskantaa, joka...
Nainen olisi voinut koska tahansa lopettaa ”raiskauksen” ottamalla VR-lasit ja kuulokkeet pois päästään. Britannialainen feministi nimeltä Nina...
Kiinalaiset asiantuntijat ovat onnistuneet murtamaan yhdysvaltalaisen teknologiajätti Applen Airdrop-toiminnon salauksen, kertovat kiinalaiset viranomaiset...
Professori Jaakko Hämeen-Anttila kuoli äkilliseen sairaskohtaukseen joulukuun 18. päivänä. Viimeisinä vuosinaan Hämeen-Anttila toimi Edinburghin yliopiston...
Britanniassa tuuli on ollut hieman tavallista voimakkaampi. Se ei kuitenkaan ole tuulivoiman kannalta niin hyvä uutinen kuin voisi luulla. Sen sijaan, että...
Tutkijat sanovat, että auringon pinnassa on avautunut ennennäkemätön ”valtava pimeä aukko”, joka on päästänyt ”epätavallisen nopean...
Euroopan parlamentin ja jäsenvaltioiden hallitusten edustajat sopivat perjantai-iltana uuden lainsäädäntöpaketin perustasta, jolla säännellään tekoälyn käyttöä...
Washingtonin yliopiston tietojenkäsittelytieteiden professorin Liberty Vittertin mukaan tekoälytyttöystävien yleistyminen tuhoaa kokonaisen sukupolven nuoria...
Euroopassa käytävä Ukrainan sota ei ulotu ilmakehän ulkopuolelle. Venäjä ja USA tekevät yhteistyötä Maata kiertävällä kansainvälisellä avaruusasema ISS:llä...
Israelilaiset tutkijat ovat kasvattaneet ihmisen alkion kaltaisen olennon ilman siittiöitä, munasoluja tai kohtua. Toimittaja James Gallagher kirjoitti...
Eräs ohjelmistokehittäjä rakensi tekoälyllä toimivan propagandakoneen alle kahdessa kuukaudessa. ChatGPT:n kaltaisten OpenAI-työkalujen avulla mallin käyttö...