Datakeskushankeyhtiö Polarnode valmistelee Lappeenrantaan mittavaa datakeskusinvestointia, kertovat Polarnode ja Lappeenrannan kaupunki. Polarnoden...
Kategoria - Talous
Kotkan akkumateriaalitehdas tarvitsee rakentamisen aikana noin 800 työntekijää. Rakennusalan työttömyys on korkea, mutta työvoimaa saatetaan silti...
Rahoitusvakausvirasto on julkaissut arvion suomalaispankkien valmiudesta kriisinratkaisuun, jolla ehkäistään pankkien kaatumisen laajamittaisia vaikutuksia...
Ulkoministeriö on myöntänyt yhteensä 1 105 000 euroa valtionavustusta kaikkiaan 13 järjestölle tai yhteisölle. Avustuksella tuetaan kansalaisjärjestöjä ja...
Datakeskukset ovat menettämässä yritystukensa, ja se voi heijastua uusiin hankkeisiin kahdella tavalla. Mutta ovatko keskukset alun perinkään vastanneet...
Kelan maksaman perustoimeentulotuen saajakotitalouksien määrä pysyi edellisvuoden tasolla, mutta kustannukset kasvoivat 95 miljoonaa euroa. Menojen kasvu...
Suomen Yrittäjät vaatii eduskunnalta pikaisesti toimia ”temuttamisen” hillitsemiseksi. Temuttamisella tarkoitetaan ostosten tekemistä kolmannen maan...
EU:n sisäasioiden rahastojen syksyn 2024 hauista myönnettiin avustusta yhteensä 17 hankkeeseen ja operatiivisen tuen toimintaan. Hankkeissa edistetään...
Sosiaali- ja terveysministeriö on lähettänyt hyvinvointialueille ohjeen, johon on koottu lainsäädännön tarjoamia suojakeinoja sen varmistamiseksi, etteivät...
Suomen keskeisten droonialan toimijoiden mukaan Suomesta pyritään kehittämään viiden vuoden kuluessa maailman paras maa droonien kehittämiselle ja...
Eläkkeensä riittämättömäksi kokeneiden osuus on vuodessa noussut selvästi; noin 52 prosenttia kokee, ettei eläke riitä, kun vuosi sitten luku oli 44 prosenttia...
Sinimustan Liikkeen Satakunnan piirin mielenilmaus Porin Energian myyntiä vastaan lauantaina 8.2.2025. Puheenpitäjänä SML Satakunnan piirin puheenjohtaja Tapio...
Talouspolitiikan arviointineuvosto julkaisi tuoreimman vuosittaisen arvionsa hallituksen talouspolitiikan linjasta ja julkisen talouden kestävyydestä...
Puolustus- ja ilmailuteollisuuden yhdistys PIA ry järjestää puolustus-, ilmailu-, avaruus- ja turvallisuusalan konferenssin Suomessa. Nimellä SecD-Day tunnettu...
Vuonna 2023 Nato-liittolaiset Ruotsi ja Suomi sopivat hankkivansa puolustusvoimiensa uudet rynnäkkökiväärit yhdessä suomalaiselta, italialaisomistuksessa...
Teknologiayhtiö Google suunnittelee laajentavansa pilvi- ja datakeskusinfrastruktuuriaan Suomessa. Siihen liittyen Suomen valtio myy Googlelle 1 400 hehtaaria...
Vastikään perustettu kotimainen sotateollisuusyritys Summa Defence Oy perustaa Etelä-Suomeen droonitehtaan valmistamaan sotilasdrooneja Ukrainan armeijan...
Vuonna 2023 Suomi vei aseita 333 miljoonan euron arvosta. Asevienti kasvoi vuoteen 2022 verrattuna yli 30%, mikä rahana merkitsee noin 80 miljoonaa euroa...
Kaupunki ei ole onnistunut myymään kerrostaloa. Helsingin Uutiset kertoi maanantaina Eläketurvakeskuksen toimistorakennuksesta, joka on ollut vuosia tyhjillään...
Suomi keskeyttää kahdenvälisen kehitysyhteistyön maaohjelman Somalian kanssa, tiedottaa ulkoministeriö. Ministeriön mukaan maaohjelma keskeytetään, sillä...