Eurooppa Maahanmuutto Politiikka Rikos

Brittimies vangittiin huudettuaan poliisille maahanmuuton vastaisessa mielenosoituksessa: ”Ette ole enää englantilaisia”

Kuvituskuva. Kuva: kuvakaappaus/Youtube.

67-vuotias mies on vangittu, koska hän oli esittänyt halventavia huomautuksia islamista ja huudellut poliiseille ”ette ole enää englantilaisia” Lontoon mielenosoituksessa viime kuussa.

Essexin Buckhurst Hillissä asuva David Notley tuomittiin tällä viikolla 20 kuukaudeksi vankilaan Inner London Crown Courtissa hänen tunnustettuaan syyllisyytensä törkeän häiriön aiheuttamiseen ja väkivaltaiseen järjestyshäiriöön osallistumiseen, kertoo BBC.

Oikeus kuuli, että Notley oli liittynyt väkijoukkoon ja huudellut Whitehallin ulkopuolella poliiseille ”ette ole enää englantilaisia” ja laulanut ”Who the f*** is Allah?” (”Kuka v***u on Allah?”).

”Äärioikeistolaiseksi” väitetty mielenosoitus järjestettiin nopeasti Southportissa kolmen pienen tytön kuoleman aiheuttaneen joukkopuukotuksen jälkeen. Väkivaltaisuuksien puhjettua pidätettiin 121 ihmistä.

Britannian yleisradioyhtiö kertoi, että poliisia heitettiin mielenosoituksen aikana pulloilla ja tölkeillä.

Vaikka Notleyn ei väitetty suoraan hyökänneen poliisia vastaan, syyttäjä Alex Agbamu kertoi oikeudessa, että ”Notley oli kohdannut poliisit ”taisteluasennossa” ja auttanut sysäämään toisia mielenosoittajia kohti poliiseja, mikä sai aikaan fyysisen yhteenoton, johon poliisi ja mielenosoittajat osallistuivat”.

Essex Live -lehden mukaan 67-vuotias Notley väitti, että hän ei ryhtynyt väkivaltaisuuteen poliisia kohtaan ja kiisti tönäisseensä ketään tahallaan. Hän sanoi olleensa mielenosoituksen aikaan jo Lontoossa ja ”tempautuneensa mukaan mielenosoitukseen”.

Tuomari Freya Newbery sanoi, että mielenosoitus ”aiheutti vakavaa häiriötä” ja että sillä oli ”vakava haitallinen vaikutus yhteisöön parlamentaarisen demokratian ytimessä”. Hän ilmoitti oikeudelle myös, että Notley oli aiemmin ollut vankilassa vuonna 2009 huumeiden salakuljetuksesta ja että hänen osallistumisensa mielenosoitukseen oli rikkonut hänen vapautumisehtojaan.

Notley on yksi niistä yli 1 100 ihmisestä, jotka on tähän mennessä pidätetty Southportin puukotusten jälkeen eri puolilla Britanniaa puhjenneiden laajojen levottomuuksien ja mielenosoitusten yhteydessä.

Lähde: BBC, Breitbart

Lue lisää aiheesta:

18 kuukauden vankeustuomio brittimiehelle, joka huuteli mielenosoituksessa ”Kuka v**** on Allah?”

Britannian vankiloista vapautetaan 5 500 rikoksentekijää tilan puutteen vuoksi – rasistisista viharikoksista vangitut mielenosoittajat passitetaan vankiloihin

Britannian verinen viikko: pääministeri Keir Starmer tekee kaikkensa suojellakseen muslimeja – ”äärioikeiston roistot” saavat tuntea lain ankaran kouran

Southportin lapsimurhien jälkeiset mielenosoitukset levisivät Lontooseen – maahanmuuttajien väkivaltaiset mellakat ja machete-hyökkäykset Southendissä

1 Kommentti
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Marko Kristian

Pikatuomiot jostain huutelusta, kun aiemmin Briteissä oli tapaus jossa pakistanilaiset miehet ”groomasi” siis joukkoraiskasi ja paritti jopa tuhansia valkoisia alaikäisiä tyttöjä vuosikymmene, ja silloin poliisi ei suostunut rasismin pelossa ottamaan rikosilmoituksia vastaan edes uhreilta.
Upea maa tuo kuningaskunta.