Vasemmiston edustajat ovat toistuvasti sanoneet, ettei muita kuin äärioikeistolaisia väkivallantekoja saa tuomita. Pitäisikö tästä päätellä, että vasemmistossa hyväksytään muu kuin äärioikeistolainen, siis jihadistinen ja muu sosialistinen väkivalta?
Li Anderssonin mukaan "erittäin brutaali antifasistinen toiminta" ei ainakaan puheiden tasolla (minkä jostain syystä juuri nyt korostetaan johtavan tekoihin) ole mikään ongelma, koska se on erilaista, parempaa väkivaltaa.
Saanko kysyä, missä se ratkaiseva ero pahan ja hyvän väkivallan välillä on? Äärioikeistolaiset ajattelevat kotinsa olevan uhattuna; taustalla mm. kokemuksia, joissa poliisi on sallinut kotirauhan häirinnän epäiltyä suojanneen ihonvärin takia.
Äärivasemmisto ilmeisesti kokee eri tavalla ajatteleviin maanmiehiin kohdistuvan väkivaltansa olevan puolustavaa väkivaltaa pahoja arvoja vastaan. Kotirauhan häirintä ei kuulune näihin paljon puhuttuihin pahoihin arvoihin.
Minä halveksin syvästi kaikkea aloitteellista ja etenkin kohteiltaan satunnaisesti valikoitunutta väkivaltaa. En halua sellaista kotini lähelle. Äärivasemmistolaisia en halua korttelia lähemmäs ollenkaan, koska he lähtökohtaisesti pitävät kotirauhani häiritsemistä oikeutettuna, mitä äärioikeisto ei ole koskaan tehnyt. Ei edes silloin, kun en ole ollut samaa mieltä ihan kaikesta.
Vasemmistoliitto on ainoa terroritekoja ihannoiva eduskuntapuolue.
Retorisen pelin, josta yllä on kuvattu pieni palanen, tarkoitus ei ole turvata ihmisille rauhallista elinympäristöä. Sen päämäärä on edistää jihadistiterroristien maahanmuuttoa.
Ehkä tätäkin hämmentävämpää on, kuinka itsevarmana terroritekoja ihannoiva vasemmisto haluaa säätää maalituspykälän ja eräitä muita lakeja, joilla kielletään toimittajien julkisten kirjoitusten arvostelu. Kuulostaa siltä, että omat intressit ovat keskenään ristiriidassa. Vai ovatko sittenkään?
Vihervasemmisto haluaa kieltää toimittajien tekemistä virheistä huomauttamisen, koska suurin osa journalismin opiskelijoista on äärivasemmistolaisia naisia. Oma asema ei siis ole uhattuna.
Miksei yritysjohtajille vaadita samanlaista kritiikki-immuniteettia kuin toimittajille? Voivathan hekin joutua poliitikon esittämän mielipiteen uhriksi. Osaatteko arvata?
Koska yritysjohtajista suurin osa on miehiä, ja täällä meillä päin mikä pahinta, valkoisia heteromiehiä.
Kielletäänkö myös poliitikkojen maalittaminen toimittajien toimesta?
Ottakaa huomioon, että oikeuslaitos ei lähtökohtaisesti katso puoluekantaa, vaan maalituspykäläänne saatetaan soveltaa myös teihin itseenne ja lausuntoihinne kansallismielisistä poliitikoista ja heidän äänestäjistään.
Täsmälleen sama homma ylioikeudellisten "epäasiallinen käytös" -pykälien kanssa. Niitäkin tullaan soveltamaan teihin itseenne.