Tasa-arvoa ei ole olemassa. Yksikään ihminen ei kyvyiltään, mukaan lukien kaiken mahdollisen fyysisestä kyvykkyydestä, sosiaalisista taidoista, kirjoitustaidon värikkyydestä, sormien näppäryydestä tai kyvystään hahmottaa abstraktisti asioita, ole toisensa vertainen. Nämä ovat asioita, mitä tuskin tullaan ikinä pystymään empiirisesti mittaamaan ja vaihtelevat päivästä päivään, mutta niiden olettaminen tasaisesti on perusteellinen virhe. Ei ole yhtään hiekanjyvää samanpainoista, ei kukkaa yhtä kaunista, ei pelin pelaajaa yhtä hyvää, kunnes ihminen luo mielivaltaiset säännöt, miten peli voi päätyä tasan. Me emme kohtele ihmisiä yksilöinä tai ryhminä tasa-arvoisesti ja miksi pitäisi? Miten satunnainen henkilö kadulla ansaitsee saman kohtelun kuin hyvä ystävä tai perheenjäsen? Toisaalta on niitä, joita vieras viehättää, jotka vihaavat kaltaistaan, xenofiilejä. Nämäkin kuitenkin käyvät läpi tämän hierarkian päässään, se on vain päälaelleen käännetty, vääristynyt orgaanisen menestyksen kannalta. Tasa-arvoa ei ole olemassa, sitä ei koskaan ole ollut olemassa ja sitä ei koskaan tule olemaan olemassa, missään muodossa tai millään tavalla.
Mistä tämä kaipuu tasa-arvoon on tullut? Mistä koko ajatus? Historiassa on monia esimerkkejä, missä nykypäivänä väitetään sen esiintyneen ja olleen tärkeää. Yleisesti ottaen niin sanotun ”valistusaikakauden” ajattelijat ovat pyrkineet kääntämään uskonnollisia oppeja niiden alkuperäistä tarkoitusta vastaan. 1. Pietari 2:17 ” Osoittakaa kaikille kunnioitusta, rakastakaa uskonveljiä, pelätkää Jumalaa, kunnioittakaa kuningasta”. Tämänkaltaisista jakeista moni vetää tulkintoja, että egalitaari maailmannäkemys on Jumalan tahdon mukainen. Niin sanottu ”Brotherhood of Man”. Siinä kuitenkin puhutaan vain muiden kunnioituksesta ja rakastamisesta, eikä siitä, etteikö toiset olisi alempia toista, vaan että vaikka joku on alhainen, hän silti ansaitsee kunnioitusta eläessään hurskasta elämää. Sama opetus toistuu tarinassa, jossa Buddha ottaa koskemattoman Nidhin munkikseen. Tarinaa moni käyttää tarkoitukseen, että kaikki ovat tasa-arvoisia, vertaisia, mutta jostain syystä tarinassa kuitenkin ilmenee, että yhteiskunnassa on kastijärjestelmä, yleisesti ottaen Buddhan munkit ovat Brahmin- tai Kshatriya-kastia, ja Buddha ei haasta kastijärjestelmän hierarkiaa, päinvastoin, hän yleisesti ottaen vahvistaa sitä. Nidhi on vain koskematon, joka kuitenkin suoriutuu tehtävistään kunniakkaasti, ymmärtää roolinsa maailmassa ja rakastaa ja kunnioittaa Buddhaa. Hän on siis maanpäällisessä tehtävässään paremmin onnistunut kuin vastuuton ja rietas prinssi, mutta tämäkään ei tarkoita, että hän ansaitsee asemansa yli. Tullaksemme hieman lähemmäs kotia, Pohjoismaiset pakanalliset yhteiskunnat ovat myös hyvin perversioituja nykykäsityksissä vastaavalla tavalla. Netti on täynnä artikkeleita, jossa väkisin etsitään viikinki soturinaisia ja verrataan heidän asemaansa Skandinavian maiden nykyisiin tasa-arvolakeihin. Totuus kuitenkin käy ilmi, että kyseessä ei ole tasa-arvo, vaan vankka ymmärrys siitä, mitkä sukupuolten roolit ovat yhteiskunnassa. Nainen olikin yleisesti vaikutusvaltaisempi kodin asioissa, kuten yhä monesti on ja tämä ei ole tasa-arvoista. Samoin nainen ei kuitenkaan ollut lainkaan osallisena poliittisessa päätöksenteossa, tai edes siinä sotilastoiminnassa, mistä usein hehkutaan. Kyllä, nainen saattoi olla aseistettu ja viimeinen suoja lapsille kylässä sen jälkeen, kun varsinainen aseistettu vastarinta oli tuhottu.
Entä sitten tasa-arvo lain edessä? Tottakai lain on koskettava kaikkia samalla tavalla, eikö? Itse kysyn vain, että onko näin tänäkään päivänä? Kohteleeko lakijärjestelmä erilaisia ihmisiä samalla tavalla? Saako tietyt ihmiset järkyttävistäkin ruumiillisen vahingon rikoksista samanlaisia tuomioita kuin jotkut, jotka hädin tuskin tekivät mitään väärää? Kyseenalaistan, onko koskaan ollut toisin. Kouluissamme opetetaan tahallaan vääristyneitä kuvia näistä asioista. Yleisesti yhteiskuntaopin oppitunnit ovat puhdasta valetta siitä, miten valta oikeasti toimii. Haukutaan tai ainakin luodaan kuvaa keskiajasta takapajuisena, kun silloin sentään oltiin täysin avoimia ja rehellisiä kaksi- tai enempitasoisesta lakijärjestelmästä, missä aateliset rehellisesti vain eivät saaneet samoja tuomioita samoista rikoksista. Puhumattakaan siitä, että rangaistaanko moisia nykyään lainkaan. Nykymaailman mädässä jankutetaan tasa-arvosta, vain saadakseen valtaa, ja sitä se on. Tasa-arvo on mahdottomuus, joka tuntuu hyvältä, koska tätä psykologista kanavaa on vahvistettu joka ihmisessä pienestä pitäen jo sukupolvia. Täten tasa-arvon ajaminen on ikuinen ja täydellinen kyynisten ihmisten vallanhankintaväline. Aina on ihmisryhmiä, mitkä eivät ole samalla tasolla jossain asiassa, mitä laittaa toisiaan vastaan sen nimissä. Erityisesti niin sanotussa liberaalissa demokratiassa.