Me Kekkosen ajan eläneet muistamme vielä Ahti Karjalaisen, valtiomiehen, joka toimi pitkällä urallaan sekä ulko- että pääministerinä. Nämä poliittiset saavutukset ovat usein jääneet hänen alkoholiongelmien ja väitetyn huonon kielitaidon alle. Englannin kielitaidon osalta on jäänyt elämään ns. Tankeroenglanti ja siihen liittyen teen tilaaminen hotellissa huoneeseen 32: “tuu tii tu töötituu”.
Tankero-sanan väitetään saaneen alkunsa Karjalaisen visiitistä ulkomaanmatkalla eläintarhaan, jossa usean eläimen kyltissä luki “dangerous”, vaarallinen. Tämä olisi kääntynyt äännettynä sanaksi “tankero”. Karjalaisen englannin ääntämys ei ehkä ollut kovin hyvää, mutta muistettakoon, että hän osasi kohtuu hyvin venäjää ja ranskaa.
Kulttuuriin Tankero jäi vaikuttamaan mm.Kivikasvojen ja Junnu Vainion ansiosta.
Kielipoliittiset asiat ovat olleet taas otsikoissa. Ikiaikainen RKP:n ajama pakkoruotsi peruskoulun opetusohjelmaan puhuttaa. Kaikki tuntevat ruotsin pakko-opetuksen tarpeettomuuden toisena kotimaisena kielenä. Saamme sen tuloksena vain ruotsia huonosti puhuvia “ahti karjalaisia”. Tankeroruotsilla ei tee kukaan mitään sen enempää Suomessa kuin Ruotsissa.
Suomenruotsalaiset osaavat suomea käytännössä varsin hyvin, ja epäilen vahvasti, että ylivoimaiselle enemmistölle ainakaan ruotsin kielen pakko-opetus olisi mitenkään tarpeellista. Toisaalta he varmasti mielellään opiskelevat suomea peruskouluissa,
onhan valtakielen osaaminen kuitenkin elinehto, jos meinaa vähemmistönä pärjätä. Nuoriso oppii toki kielen jo suomenkieliltä kavereiltaan. Lisäksi suomenruotsi on muutenkin täynnä suoraan suomesta napattuja sanoja ja ilmaisuja.
Kumpikaan toinen kotimainen kieli ei saisi kuitenkaan olla pakollinen.
Ruotsin opiskelua perustellaan monesti myös sillä, että naapurissa on 10-miljoonainen kansa, joka kieltä puhuu. Todellisuudessa, jos menet satunnaisena turistina Ruotsiin, vaikkapa Tukholmaan, et saa palvelua ruotsin kielellä vaikka sitä osaisit hyvinkin. Aksentin kuultuaan ruotsalaiset tai palveluammatissa olevat Ruotsiin muualta muuttaneet vaihtavat palvelukielen englanniksi. Ruotsin suurissa kaupungeissa on kyseenalaista saavatko edes ruotsia äidinkielenään puhuvat palvelua omalla äidinkielellään. Myös Helsingissä ja muissa suurissa kaupungeissa voit törmätä siihen, että palvelukieli on englanti. Yksityisyrityksen ollessa kyseessä tämä on vain hyväksyttävä, aina voi äänestää jaloillaan, jos palvelu omalla äidinkielellä on kynnyskysymys.
Julkisella puolella on palvelut turvattava molemmilla kansalliskielillä, tämän takaa perustuslain 17 §. Pakkoruotsi (ja pakkosuomi) sen sijaan on poliittisella päätöksellä runnottu osaksi peruskoulujärjestelmää ja poliittisilla päätöksillä myös sen asemaa muutettu, esimerkiksi poistamalla Yo- kirjoitusten pakollisena aineena olevan toisen kotimaisen kielen. Saamme varmasti jatkossakin riittävän määrän virkamiesruotsia osaavia, vaikka pakkoruotsi poistetaankin.
Nykyjärjestelmää parempi ratkaisu voisi olla kompromissi. Muutetaan toisen kotimaisen kielen opiskelu pakolliseksi alakoulun 3. – 6. luokilla, vaikka 1 tunti per viikko, näin jää tilaa myös toiselle valitulle kielelle alkaen 3. luokalta. Yläkouluun mentäessä kaikki vieraat ja toinen kotimainen, oli se suomi tai ruotsi, ovat vapaasti valittavissa.
Pakolla emme saa ketään kiinnostumaan tai oppimaan. Mitään.
Saamme vain oppilaita, joiden motivaatio katoaa muuhunkin opiskeluun ja ”tankeroita”.