Sanojen maailma
”Miksi sanoilla on merkitys?” Ainakin tietyissä filosofisissa piireissä melko klassinen ja myös erittäin mielenkiintoinen kysymys. Itseäni teräväpäisemmät, tai ainakin selkeämmällä ulosannilla varustetut ihmiset voivat antaa tähän tyhjentävämmän vastauksen kuin tämä yöllinen ajatusvirta. Tarkastellaan kuitenkin muutamia näkökulmia, joita pidän merkityksellisenä myös nykypäivän Suomen poliittisella kentällä. Sanoilla on myös voimaa ja valtaa. Käytännön esimerkkinä mainittakoon vaikkapa ”äärioikeisto”, ”natsi” ja vastaavien termien käyttäminen leimaavassa mielessä, samoin kuin päätös olla näkemättä termejä pahoina. ”Niin, olen, mitä sitten?” tietyssä mielessä kummatkin esimerkit tukevat väitettä, että sanoilla on voimaa, vaikkakin sanojen merkitys voi olla eri ihmisille erilainen ja merkityksien painotus voi muuttua melko lyhyessä ajassa.
Filosofian ja tieteenfilosofian historiaan tutustuneet tietävät kuinka osapuilleen 1900 – luvun ensimmäinen puolisko oli positivistisen tieteen nousukautta. Usko konkreettiseen todellisuuteen ja siihen kuinka sanat kuvailevat todellisuutta. Jos edessäsi on koivu niin ainoastaan sekopäinen tai hallusinoiva henkilö väittää koivua mangopuuksi tai väittää, ettei ole mitään puuta.
Asiat muuttuivat postmodernismin myötä. Kieli ei ole enää kartta, joka piirretään faktoista. Kieli kertoo oman tarinansa tulkinnasta riippuen ja mikään tulkinta ei ole yksi ja oikea.
Nykypäivän (tai lähimenneisyyden) normit, arvot ja nautinnot heijastelevat usein tiettyä keinotekoisuutta. Rusketusta ilman aurinkoa, makeutusta ilman sokeria, kofeiinitonta kahvia, rasvatonta rasvaa ja vegaanista lihaa. Vitsailin näistä muutama vuosi sitten. Vääräleukainen kaveri kommentoi kuinka odottaa alkoholitonta viinaa. ”Pääsisi streittaritkin vetämään kunnon pleksit.” Tässä yhteydessä ei ole tarpeen ruotia milloin jäljitelmä tai korvike on tai ei ole hyvä. Pointti oli vain kertoa kuinka jäljitelmät ovat yksi tunnusmerkki nykymaailmasta.
Tähän asti on ollut itsestäänselvyys, että koiras ja naaras ovat hyvin erilaisia niin ulkoisesti kuin mentaliteetin puolesta. Nykypäivänä tämä on kyseenalaistettu vahvasti. Mies ja nainen eivät eroa toisistaan, kulttuuri on vain opettanut, että näiden välillä olisi jotain eroa. Sukupuoli, rotu ja kansallinen identiteetti ovat sosiaalisia konstruktioita. Kontekstista riippuen ne ovat kokonaan harhanomaisia, tai jokainen voi vapaasti valita mitä identiteettiä haluaa edustaa. Samanaikaisesti ”Ihmisarvo”, ”Tasa-arvo.” ja vastaavat abstraktit käsitteet ovat jatkuvasti esillä ja ne esitetään kyseenalaistamattomina totuuksina.
On myös hyvin mielenkiintoista, kuinka rodun ja kansallisen identiteetin todellisuus on vahvasti sidoksisissa ideologiaan. Käsitteet ovat ehdottomasti todellisia, jos puhutaan vähemmistöstä tai alkuperäiskansasta, harhanomaisia jos puhutaan esimerkiksi valkoisista suomalaisista.
Miro Sarola
Kirjoittaja on miniyrittäjä, YTM-opiskelija ja Sinimustan Liikkeen ehdokkaana Uudellamaalla.